Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Uutiset

Toimittaja kävi oluella Teuvo Hakkaraisen kanssa Brysselissä: "Ajattele nyt. Osaan tehdä käsilläni vaikka mitä, mutta olen täällä puhumassa paskaa"

Kirjoittakaa minusta niin kuin asiat ovat, kannustaa Viitasaaren meppi. Teimme työtä käskettyä.

Teuvo Hakkarainen soitti toimittajalle humalassa ja kävi tämän kanssa värikkään keskustelun Brysselissä. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Puhelimeni soi sunnuntaina iltapäivällä. Soittaja on europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps.), jonka kanssa olemme sopineet tapaavamme seuraavalla viikolla Brysselissä.

Hakkarainen kertoo olevansa humalassa. Seuraavaksi hän ilmoittaa, että keskiviikon haastattelu onnistuu, koska ”et ole lainkaan mulkun näköinen mies”.

Lisäksi Hakkarainen kannustaa kirjoittamaan itsestään niin kuin asiat ovat.

– Jos kompuroin kadulla, laittakaa se lehteen. Se on reilu peli. Mutta älkää ruvetko keksimään juttuja tai lainaamaan Seiskaa, hän sanoo.

Sovimme, että näin toimitaan.

Uutispäällikön puhelin soi maanantaiaamuna. Hakkarainen kertoo, ettei ole vielä matkalla Brysseliin, vaikka hänen lentonsa oli ostettu tälle päivälle. Europarlamentaarikko on huolissaan haastattelun onnistumisesta.

Viestitän Hakkaraiselle, että kaikki järjestyy. Olemme varanneet koko keskiviikon hänelle, joten riittää, että mies pääsee työpaikalleen ennen sitä.

Tiistaina puhun taas puhelimessa Hakkaraisen kanssa. Tällä kertaa hän sanoo saapuvansa Brysseliin vasta keskiviikkona, jolloin parlamentissa järjestetään täysistunto.

Puhelun aikana Hakkarainen suunnittelee 60-vuotisjuhliaan ja ihmettelee puhelimensa Whatsapp-sovelluksessa näkyvää valokuvaani, ”nuoren pojan naamaa”. Lisäksi Hakkarainen kehaisee Keskisuomalaiseen kirjoittamansa kolumnin kommenttien määrää: yli kaksisataa.

– Ei ne muut poliitikot kiinnosta niin kuin minä.

Jourdanin aukio Brysselin Etterbeekissä on myöhään keskiviikkoiltana hiljainen. Aukion 4,5 miljoonan euron remontti valmistui tämän vuoden alussa, joten näkymän voi kuvailla edustavan sliipattua Keski-Eurooppaa koristeellisine julkisivuineen ja suihkulähteineen.

Keskiviikkona kello 22.20 aukiolle saapuu rosoisempaa Eurooppaa edustava mies Viitasaarelta.

Nahkatakkiin ja flanellipaitaan pukeutunut Teuvo Hakkarainen kertoo voivansa huonosti. Matkan ensimmäinen lento Jyväskylästä Helsinkiin myöhästyi, ja Hakkarainen valittaa vatsataudin vaivanneen koko alkuviikon. Välillä hikoiluttaa, välillä tuntuu kylmältä, mutta ”suomalainen mies menee lääkäriin vasta kun se on liian myöhäistä”.

Europarlamentaarikko vakuuttaa, että voinnistaan huolimatta hän jaksaa antaa haastattelun. Alun perin tarkoituksemme oli seurata Hakkaraisen päivää parlamentissa, mutta nyt se on liian myöhäistä.

Pitää keksiä jotain muuta.

– Kaljalla voisi käydä, Hakkarainen ehdottaa.

Viime toukokuussa Teuvo Hakkarainen valittiin 29 075 äänellä perussuomalaisten toiseksi Euroopan parlamentin jäseneksi.

Nyt pestiä on takana puoli vuotta. Hakkarainen istuu L’Esperance-ravintolan pöydässä, juo belgialaista Stella Artois -olutta ja kertaa kokemuksiaan.

Ne ovat ristiriitaisia. Hakkaraisen mukaan matkustaminen on raskasta ja kollegat ”liirumlaarum-poliitikkoja”. Viitasaarelainen kuuluu parlamentissa kansallismieliseen ID-ryhmään (Identity and Democracy), joka on hänen mielestään ”paljon pehmeämpi kuin perussuomalaiset”.

Lisäksi asioihin vaikuttaminen on tehty vaikeaksi. Europarlamentissa Hakkarainen on vain yksi 751 jäsenestä ja varsinainen lainsäädäntövalta on Euroopan komissiolla.

Hakkaraisen lisäharmina on vielä se, että ID sysättiin syrjään heille meppien määrän perusteella kuuluneista valiokuntien puheenjohtajuuksista. Muut eivät halunneet tehdä yhteistyötä ääriajattelijoiksi kokemansa ryhmän kanssa.

– Mitä varten perustetaan demokraattisia järjestelmiä, joissa ei noudateta demokratiaa, Hakkarainen puhisee.

Viitasaarelainen sanoo jääneensä protestiksi pois joistain suomalaismepeille tarkoitetuista tilaisuuksista. Tällainen protestointi on ID:n jäsenille tyypillistä: osa parlamentaarikoista ei tee työssään muuta kuin pitää täysistunnoissa EU-kriittisiä puheenvuoroja.

– Olemme yrittäneet olla rakentavia, mutta mikään muu ei kelpaa kuin se, että myisimme nahkamme, Hakkarainen puolustautuu.

Kun Hakkarainen pääsee vauhtiin, hän suorastaan puhkuu EU-kriittisyyttä. Hänen mukaansa koko unioni pitäisi hajottaa.

– Eurooppa pärjäisi pelkkänä kauppa- ja tulliliittona. Mihin me kaikkia asetuksia ja direktiivejä tarvitsemme? Niiden takia tavallisen työtä tekevän kansan selkäranka alkaa murtua, Hakkarainen julistaa.

Sitten hän pitää pitkän ja poukkoilevan monologin liian korkeasta polttoaineverosta, tuttavansa kalasavustamon kohtaamasta valvonnasta ja liikennerikkomuksista annettavista liian korkeista rangaistuksista. Lopuksi Hakkarainen kummastelee sitä, että joukkoraiskauksesta voi selvitä ehdollisella vankeudella. (Vuonna 2015 Helsingin Tapanilassa tehtiin törkeä raiskaus, josta hovioikeus langetti kahdelle alaikäiselle ehdolliset vankeustuomiot. 18-vuotias tekijä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen.)

Hakkarainen myöntää saaneensa itsekin ehdollisen vankeustuomion. Hänet tuomittiin 1980-luvulla törkeästä varkaudesta. Ehdollinen tuomio oli hänelle ”paperi, mikä ei vaikuta mihinkään mitenkään”.

Nyökyttelen Hakkaraisen näkemyksille, mutta kun hän on lopettanut puhumisen, on pakko ihmetellä: Nuo asiat eivät liity lainkaan Euroopan unioniin. Itsehän Suomi on verotuksensa, elintarvikevalvontansa ja rikoslakinsa säätänyt.

– Niin on, mutta EU tulee vielä siihen päälle, Hakkarainen sanoo ja kohauttaa hartioitaan.

Kaikesta EU-kritiikistä huolimatta Hakkaraisen on ollut helpompi sopeutua europarlamenttiin kuin eduskuntaan, jonne viitasaarelainen valittiin vuonna 2011 ilman minkäänlaista poliittista kokemusta.

Parlamentin työjärjestys on selkeä: valiokunta-, istunto- ja ryhmäviikot ovat erikseen. Lisäksi Hakkarainen iloitsee siitä, että on saanut olla Brysselissä rauhassa medialta. Hän laskee antaneensa puolen vuoden aikana viitisen haastattelua.

Hakkaraisen mediasuhdetta kuvaa se, että hän kutsuu tutuksi tullutta Keskisuomalaisen valokuvaajaa Risto Aaltoa ”anopiksi”, koska anopeilla ja valokuvaajilla on hänen mukaansa tapana tunkea ikävästi kaikkialle.

– Suomen eduskunnasta tehtiin maailman vapain parlamentti – ja silloin se meni pilalle. En ole ainoa kansanedustaja, joka valittaa siitä, että ei pysty keskittymään hommiinsa, kun media ramppaa ympärillä. Mutta olen ainoa, joka sanoo sen ääneen, Hakkarainen jupisee.

Hän muistelee tapaamisen aikana useamman kerran, kuinka Keskisuomalainen on haukkunut häntä milloin mistäkin. Toisaalta Hakkaraista on myös kutsuttu Keskisuomalaisen henkilöjutuissa muun muassa ”suorapuheiseksi, karskiksi ja ystävälliseksi kansanmieheksi” sekä ”jännällä tavalla herkäksi ja rehdiksi”. Kun Hakkarainen humaltui voimakkaasti Linnan juhlissa vuonna 2012, Keskisuomalainen julkaisi häntä puolustavan kolumnin, jossa ihmeteltiin, miksi muiden juhlijoiden humala ei ole uutinen. Ilmeisesti nämä jutut eivät ole jääneet Hakkaraiselle niin hyvin mieleen.

Hakkarainen siirtyy nopeasti aiheesta toiseen ja haastaa mielellään keskustelukumppaniaan. Hän päättää monta puheenvuoroaan kysymyksiin: ”Kuka meistä ei olisi suvaitsevainen?” ”Asuisitko mieluummin Molenbeekissa vai Taulumäellä?” ”Jos täällä on ollut jääkausi, niin sanopas, kuka sen teki?”

Usein on vaikea arvioida, kuinka harkittuja Hakkaraisen rönsyt ovat. Kun alamme keskustella ilmastonmuutoksesta, hän kaivaa puhelimensa esille ja näyttää kuvia itsestään siivoamassa roskia pysäköintialueiden tienpientareilta. Hakkarainen oli ottanut jätesäkit mukaansa ja putsannut ystävänsä kanssa kevätlumen alta löytyneitä jätöksiä.

– Vihreätkin joutaisivat joskus samoihin hommiin, mutta siinä sotkee kätensä, Hakkarainen sanoo ja virnistää.

Hän kokee olevansa monella tapaa maineensa vanki. Hakkarainen ihmettelee esimerkiksi sitä, miksi juuri hänen kielitaidostaan tehty julkisuudessa ongelma.

– Puhun käytäväkeskusteluja espanjaksi ja osaan lentokenttäenglantia. Millä kielellä arvelet, että hampaani hoidettiin Hondurasissa kuntoon?

Tarjoan Hakkaraiselle mahdollisuuden korjata maineensa ja pyydän häntä puhumaan hieman espanjaa Keskisuomalaisen verkkopalvelussa julkaistavalle videolle. Parlamentaarikko repeää baarin nurkassa huomiota herättävään nauruun.

– En perkele kehtaa.

Hakkarainen tilaa toisen oluen ja alkaa kehua avustajiaan Sanni Kulkkia ja Maria Sainiota. Heidän avullaan Hakkarainen on tutustunut ihmisiin ja päässyt käsiksi työhönsä ympäristö- sekä maa- ja metsätalousvaliokunnissa. Toisaalta parlamentissa alkaa Hakkaraisen mukaan ”tapahtua oikeasti” vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Tavallisen keskisuomalaisen kannalta Hakkaraisen työ näkyy hänen mukaansa erityisesti EU:n metsäpolitiikassa. Hakkarainen kehuu Äänekosken tehtaan ”yliomavaraisuutta” ja muistuttaa, että toisin kuin esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalla, metsäteollisuudessa lähes koko tuotantoketju tuo euroja Suomeen.

– Suomessa on maailman paras ammattitaito ja tuntemus metsien hoitamisesta. Nämä täällä ovat metsänsä hakanneet ja hävittäneet – eivät he voi tulla meitä neuvomaan, Hakkarainen sanoo.

Puolen yön jälkeen Hakkaraisella on nälkä. Parlamentaarikko tilaa grillattuja kanankoipia Jourdanin aukion keskellä sijaitsevasta Maison Antoine -katuravintolasta. Istumme terassille syömään. Hakkarainen seurailee iltavilinää ja kertoo kotiutuneensa Brysseliin ”ihan hyvin”.

Ei kuitenkaan niin hyvin, että parlamentaarikko viettäisi kaupungissa yhtään ylimääräistä aikaa. Mutta ei hänellä ole myöskään suurta valittamista.

Asunnoksi on löytynyt kerrostalokolmio vanhasta rakennuksesta läheltä parlamenttia. Kävelymatkan päässä olevalta Jourdanin aukiolta löytyy hyviä istuskelu- ja ruokapaikkoja, vakioravintolaksi on valikoitunut vietnamilainen Le Bol de Riz.

– Ruokaa ne osaavat täällä tehdä, vaikka muuta eivät niin osaisikaan.

Ennen EU-matkalle lähtöä yritin sopia Hakkaraisen kanssa, että kävisimme hänen kanssaan kiertelemässä Brysselin Molenbeekia.

Kaupunginosa nousi julkisuuteen vuonna 2015, kun neljän Pariisin iskuihin osallistuneen islamistiterroristin jäljitettiin asuneen Molenbeekissa. Hakkarainen on kritisoinut julkisuudessa usein ”islamilaista maahanmuuttoa”.

Sittemmin Molenbeekia on kutsuttu muun muassa Politico-lehdessä ”jihadistien turvasatamaksi”. Viimeksi kesäkuussa 2017 sotilas ampui molenbeekilaisen Isisin kannattajan Brysselissä, kun tämä yritti pommi-iskua päärautatieasemalla.

Ei ne muut poliitikot kiinnosta niin kuin minä.

Koska aika Hakkaraisen kanssa jää suunniteltua lyhyemmäksi, emme ehdi yhdessä Molenbeekiin. Alue kuitenkin kiinnostaa parlamentaarikkoa. Hän kertoo, että kävi haastattelupyyntöni jälkeen ensimmäistä kertaa Molenbeekissa yhdessä avustajiensa Sainion ja Kulkin kanssa.

– Parlamentin kuskit eivät suostu ajamaan perille. Jättivät vain rajalle ja sanoivat, että ei yhtään pidemmälle. Sellaistako me haluamme Suomeen?

Hakkarainen kertoo nousseensa autosta yhdessä Sainion ja Kulkin kanssa ja lähteneensä kävelemään hetkeksi keskelle monikulttuurista kaupunginosaa. Hakkarainen on tutustunut Belgian siirtomaavalta-aikoihin, ja siirtolaislähiöitä on hänen mielestään syytä tarkastella osana valtion historiaa.

– Näillä on velvollisuus hoitaa maahanmuuttoa vähän eri tavalla kuin Suomella. Ne eivät olleet kivoja juttuja, mitä belgialaiset tekivät Kongossa.

Tuoreimpien tilastojen mukaan Molenbeekin väestöstä on muslimeja alueesta riippuen 25–40 prosenttia. Hakkarainen kuvailee kaupunginosaa ”ihan Libanoniksi”.

– Naiset ovat hunnutettuja ja ukkoporukoita maleksii ympäriinsä. En minä sellaisessa viihdy.

Hakkarainen ei kokenut itseään Molenbeekissa turvattomaksi. Hän muistuttaa matkustaneensa usein esimerkiksi Hondurasin San Pedro Sulaan ja oppineensa ”väistelemään vääriä ihmisiä”. San Pedro Sula on ollut monena vuonna kaupunki, jossa tehdään suhteellisesti eniten murhia maailmassa sota-alueiden ulkopuolella.

Katuravintolan terassilla viereisessä pöydässä istuu huntuihin pukeutuneita naisia. En halua heidän kuulevan, että puhumme jatkuvasti muslimeista, joten nojaudun lähelle Hakkaraista. Kysyn, miksi hän vastustaa niin kovasti islamilaisista maista tulevaa maahanmuuttoa.

Hakkarainen tarjoaa yhden kanankoivistaan – ja vastaa kovaäänisellä huudahduksella.

– Koska ne haluavat ottaa vallan!

Ruokaa ne osaavat täällä tehdä, vaikka muuta eivät niin osaisikaan.

Hakkarainen kuvailee Suomeen Lähi-idästä saapuneita maahanmuuttajia seikkailijoiksi, joilla ei ole aitoa hätää eikä halua sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Kysyn, ovatko esimerkiksi Betsetin betonitehtaalla Kyyjärvellä töitä tekevät miehet sellaisia.

– Eivät. Kyllä Suomeen saa tulla töitä tekemään.

Entä onko Hakkarainen itse tutustunut islamiin tietääkseen mitä vastustaa?

– En, enkä aio tutustuakaan. Arvaa kiinnostaako?

Jo yhden illan perusteella on helppo havaita, ettei Hakkarainen ole tullut Brysseliin nautiskelemaan keskieurooppalaisesta kaupunkielämästä.

Kun kanankoivet on syöty, kävelemme parlamentaarikon asunnolle, joka on sisustettu reissutyöläisen tapaan ainoastaan välttämättömimmällä: sänky, sohva, televisio ja ruokapöytä. Jääkaapissa on muutama vesipullo.

Asunnolle johtavat jyrkät ja kapeat portaat. Niitä kiivetessään Hakkarainen harmittelee, että Brysselissä ei ehdi kuntoilemaan ja ”mahakin on alkanut kasvaa”.

– Ei tämä helppoa ole. En ole enää nuorukainen ja jatkuva lentokoneessa oleminen... Hitsi sentään, se ei ole minun juttuni, Hakkarainen huokaisee.

Hän myöntää, ettei osaa verkostoitua samalla tavalla kuin monet muut poliitikot, vaan luottaa suhteiden rakentamisessa avustajiinsa. Hakkarainen kertoo tutustuneensa ID-ryhmässä hyviin tyyppeihin, mutta ei muista kysyttäessä yhdenkään nimeä.

Hän lupaa kuitenkin ”lusia Brysselin vuodet loppuun”, koska kokee saaneensa siihen kansan mandaatin vaaleissa.

Silti Hakkarainen ei voi välttyä toisinaan jossittelemasta.

– Ajattele nyt. Osaan tehdä käsilläni vaikka mitä, mutta olen täällä puhumassa paskaa.

Torstaina Hakkarainen pitää parlamentin täysistunnossa puheenvuoron suomeksi.

Keskustelu käsittelee siirtolaisten tilannetta Kreikan saarien ”hotspot-alueilla”. Hakkaraisen sanoma on tuttu.

– Josko EU viimeinkin sulkisi rajansa? Meillä on voimavarat ja kalusto valvoa rajojamme ja estää loputon muukalaisvyöry. Uskooko joku, että tulijavirrat loppuvat vastaanottamalla?

Sosialistien ja demokraattien ryhmään kuuluva romanialainen Maria Grapini vastaa Hakkaraiselle ja tivaa, kuinka saarilla oleviin hädänalaisiin naisiin ja lapsiin tulisi suhtautua.

Hakkarainen vastaa, että vuonna 2015 Suomeen ei tullut pakolaisina naisia eikä lapsia vaan aikuisia miehiä, ”turvapaikkaturisteja”.

– Asiaa Hakkarainen! perussuomalaisten toinen parlamentaarikko Laura Huhtasaari huutaa viereiseltä paikalta.

Sama keskustelu on käyty samoilla sanoilla suomalaisessa politiikassa satoja kertoja.

Suurin piirtein samoilla sanoilla Hakkarainen puhui myös ensimmäisessä parlamentin puheenvuorossaan Strasbourgissa heinäkuussa. Uskooko Hakkarainen, että jankuttamisella voi oikeasti vaikuttaa EU:n ulkorajojen valvontaan?

Hakkarainen ei ole varma. Hän myöntää, että puheenvuoroilla ei muuteta komission johtamaa EU:n ulkopolitiikkaa. Toisaalta hän kokee asian tärkeäksi ja uskoo siihen itse.

Hakkaraisen mukaan EU:n tulisi tehdä selväksi Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille, että unioinia ei voi kiristää siirtolaisten liikkeelle päästämisellä. Hakkarainen sulkisi Turkin rajat ja rakentaisi nykyisten pakolaisleirien läheisyyteen terveydenhuollon, koulutuksen ja turvallisen yhteiskunnan. Tämän hän tekisi EU:n maahanmuuttoon käyttämillä rahoilla ja rauhanturvaajien avulla.

Hakkarainen väittää, että suurin osa pakolaisvirtoja lähellä olevien maiden mepeistä on hänen kanssaan samaa mieltä, mutta ”he eivät uskalla sanoa sitä ääneen”. Mikään julkilausuma tai dokumentti ei kuitenkaan tue väitettä. Hakkaraisen mielestä se johtuu siitä, että parlamentissa tehdään puoluepolitiikkaa ja pyritään miellyttämään EU:ta.

Kahden päivän aikana Hakkarainen puhuu usein EU:sta kansallisvaltioita alistavana järjestelmänä.

– En ole yhtään Venäjä-mielinen mutta väitän, että Suomella olisi enemmän päätösvaltaa Neuvostoliiton autonomisena tasavaltana kuin EU:n orjana.

Hakkarainen vaikuttaa pitävän suurinta osaa EU-lainsäädännöstä turhana. Torstaina hän esimerkiksi äänestää sen puolesta, että EU ei puutu Puolan suunnitelmiin kriminalisoida koulujen seksuaalikasvatus.

– Mitä helkkaria se meille muille kuuluu! Se on Puolan asia, antaa heidän tehdä omat päätöksensä.

Täysistunnon jälkeen Hakkarainen esittelee työhuoneensa, jota koristavat C. G. E. Mannerheimin patsas ja Suomen lippu. Kumpikin muistuttaa Hakkaraisen mukaan siitä, että Suomen ei ole syytä jäädä EU:n määräysvallan alle. Lipun Hakkarainen aikoo viedä jatkossa myös istuntosaliin, koska ”niin ne tekee ranskalaisetkin”.

Ranskalaiset ovat muutenkin Hakkaraisen erikoistarkkailussa. Hän kertoo havainneensa EU:n dynamiikan toimivan niin, että saksalaiset pyytelevät sotiaan vieläkin anteeksi ja ranskalaiset huijaavat minkä ehtivät.

Missä huijaaminen näkyy?

– Menepäs ranskalaisten kanssa lentokoneeseen. Kyllä ovat omanarvontuntoista porukkaa, Hakkarainen vastaa.

Mutta missä huijaaminen näkyy täällä EU:ssa? Lainsäädännössä, tukien jakamisessa, aluepolitiikassa?

– Kyllä ne omansa ottaa. Ranskalaiset maanviljelijät osoittavat kovasti mieltään, vaikka saavat viinitiloilleen paljon suuremmat tuet kuin suomalaiset.

Ennen työhuoneesta poistumista Hakkarainen näyttää vielä suihkuaan. Siitä ei tule lainkaan lämmintä vettä. Parlamenttirakennuksen kuumavesihanat ovat olleet kohta kaksi vuotta kiinni vesiputkista löydetyn legionellabakteerin takia.

– Näin hyvin se meidän EU saa asiat toimimaan, Hakkarainen hymähtää.

Hakkaraisen väitteet ovat kovia. Välillä tuntuu, että liiankin kovia.

Ennen lähtöä pitää tarkastaa yksi asia.

Laskeudun parlamentin pohjakerrokseen, jossa sijaitsee autonkuljettajien tukikohta. Tiskillä päivystää kaksi kuljettajaa. Kysyn heiltä, kieltäytyvätkö he kuljettamasta parlamentaarikkoja Molenbeekiin, jos nämä sitä pyytävät.

Toinen miehistä kurtistaa kulmiaan, toinen päästää naurunremakan.

– Emme todellakaan kieltäydy. Moni meistä parlamentin työntekijöistä asuu siellä. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia.

Keskisuomalainen julkaisee laajan reportaasin jokaisen keskisuomalaisen Euroopan parlamentin jäsenen työpäivästä Brysselissä.

Heikki Kärki
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi