Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Yleisurheilu

Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on luottavaisin mielin Dohan MM-kisoissa: "Hyvällä normaalisuorituksella mennään finaaliin"

Yleisurheilun MM-kisojen naisten kolmiloikan karsinta on vuorossa torstaina kello 16.40. Mäkelän mukaan finaalipaikka ei välttämättä vaadi huippusuoritusta.

Kristiina Mäkelä ei erityisemmin ole innostunut Dohan karuista maisemista, mutta kolmiloikkaaja on saapunut Qatariin lähinnä urheilemaan. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

Karsiutumisia. Taistellen selviytymisiä maaliin. Yksi keskeytys. Yksi poisjäänti sairauden takia. Siinä summattuna toistaiseksi suomalaisten MM-kisat.

Alakulo tarttuu helposti, jos ei siihen ole varautunut. Onneksi Kristiina Mäkelä on. Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja on saapunut Dohaan sillä asenteella, että kaikki hankaluudet hoituvat It's not a Big Deal -asenteella. Suomen kehno menestys on kuitattavissa juuri siten. Eli se ei Mäkelää haittaa.

– Ajattelen sen niin, että jos ei muut, niin sitten minä onnistun. Ja jos en minäkään, niin sitten ei sille voi mitään, hyväntuulinen Mäkelä jutteli karsinnan aattona.

Samalla asenteella Mäkelä on suhtautunut myös paljon kritiikkiä saaneeseen kisakaupunkiin.

– Kun tulin tänne, ei tullut fiilis, että onpa ihana paikka. En varmasti itse tulisi tänne, koska ympäristö on karu, mutta nyt se ei haittaa, koska urheilemassa täällä ollaan.

Luottavaisin mielin karsintaan

Mäkelä kuuluu siihen suomalaisten urheilijoiden joukkoon, jolla on hyvät mahdollisuudet selvitä karsinnasta eteenpäin. Siinä tempussa hän onnistui esimerkiksi Rio de Janeiron olympialaisissa.

– Nyt mulla on tosi luottavainen olo lähteä karsintaan. Kokemus luo varmuutta, Mäkelä huomautti.

Dohaan suomalaishyppääjä on valmistautunut pitkällä leirijaksolla. Hän lähti Sierra Nevadaan syyskuun 7. päivänä, josta hän siirtyi 20. päivänä yhdeksäksi vuorokaudeksi Belekiin ennen kuin saapui kisakaupunkiin. Näin Mäkelä on ollut jo lähes kuukauden poissa kotoa.

 – Mua ei leireily haittaa millään tavalla, kun olen luonteeltani sellainen, että hotellikuolema ei ole vaarana.

Kun tulin tänne, ei tullut fiilis, että onpa ihana paikka. Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä

Espanjassa Mäkelä harjoitteli vielä tehollisesti kovaa.

– Korkealla olevat olosuhteet ovat aina saaneet mun kropan toimimaan hyvin. Leiri Sierra Nevadassa meni hyvin ja siellä pääsi myös jo sopivasti rauhoittumaan.

– Turkissa oli yksi tärkeä hyppytreeni ja muuten se oli lähinnä latautumista. Täällä Dohassa oli vain valmistava treeni ja kohta pääsee vihdoin kilpailemaan, Mäkelä kertasi viime viikkojaan.

Erityisen tärkeänä Mäkelä pitää viimeistä hyppytreeniään.

– Sain tosi hyvä mielikuvan päähän. Se on se tärkein asia tässä vaiheessa.

Koivulan SE tähtäimessä

Karsintaraja 14,30 on kova. Mäkelä hyppäsi talvella hallissa 14,38, mutta kesällä loikat eivät ole lentäneet aivan yhtä näyttävästi.

– Jos juoksu pysyy kasassa, loikat lähtevät automaattisesti oikeaan suuntaan ja pitkälle, Mäkelä uskoi.

Saman vahvisti myös valmentaja Tuomas Sallinen.

– Teknisesti 3-loikka on sellainen laji, että jos viimeinen askel ja lankku menee huonosti, mitään ei ole tehtävissä. Eli lopussa tehdään senttejä ja alussa metrejä, Sallinen kuvaili.

Mäkelä on päässyt jo sille tasolle, että finaalipaikka ei välttämättä vaadi huippusuoritusta.

– Hyvällä normaalisuorituksella finaaliin mennään, hyppääjä itse arvioi.

Aiemmin kisoissa Simo Lipsanen kävi jo testaamassa Khalifa International -stadionin hyppypaikan.

– Siellä on nopea rata ja kylmempää kuin odotettiin. Ja tuuletonta, mikä varmaankin sopii mulle, sillä hallissa hyppy on usein kulkenut, Mäkelä mietti.

Dohassa Mäkelällä on tietysti tässä vaiheessa mielessä vain se, kuinka karsinnasta jatkopaikka finaaliin aukeaa. Mutta yksi MM-kisojen bonuksista Mäkelälle on Heli Koivulan Suomen ennätys 14,39.

– Siellä se kutkuttelee. Olisihan se kiva kirjata omiin nimiin, Mäkelä myönsi.

Naisten kolmiloikan karsinta torstaina klo 16.40.

Tommi Roimela
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi