Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Yleisurheilu

Youth Athletics Games kokoaa juniorit Lahteen – 3 545 lajisuoritusta, 352 viestijoukkuetta

Youth Athletics Games on 9-17-vuotiaiden yleisurheilulupausten juhlaa. Kuva: Mirja Hussain

Nuorisoyleisurheilun juhla, Youth Athletics Games, järjestetään viikonloppuna Lahden stadionilla. Perjantaista sunnuntaihin jatkuvissa kilpailuissa tositoimissa ovat 9–17-vuotiaat urheilijat. Kolmen päivän aikana nähdään kaikkiaan 3545 lajisuoritusta sekä viestit, joihin osallistuu huimat 352 joukkuetta.

Lahden Ahkeran lähes 300 toimitsijan väki on urakkaan valmis. Lahden stadionin uusittu pinta osoitti nopeutensa jo viime viikon Motonet GP:ssä

– Samaa on lupa odottaa YAG:ssäkin lasten ja nuorten osalta. Kauden parhaita tuloksia ropisee, uskoo Lahden Ahkeran järjestäjätiimiin kuuluva Matti Hannikainen.

Juoksuja juostaan kahden lähetystiimin ja neljän maalikameran säestyksellä. Pituutta hypätään parhaimmillaan viidellä suorituspaikalla yhtäaikaisesti. Kaikki heittolajit järjestetään stadionin pääkentällä.

Lahden Ahkeran omille urheilijoille kotikentällä kisaaminen on hieno kokemus. Ahkeran urheilijat osallistuvat myös toimitsijatehtäviin omien kilpailusuoritusten ulkopuolella.

Seitsemänteen YAG:hensä valmistautuva Ilona Saarikunnas, 14, ja viidettä kertaa YAG:ssä kilpaileva Helmiina Saarikunnas, 12, odottavat viikonloppua iloisin mielin.

Aiemmissa YAG-kisoissa Ilona on kokeillut lähes kaikkia lajeja. Tänä vuonna hänen ohjelmassaan ovat 100 ja 300 metrin juoksut sekä kiekonheitto.

– Varmaan satanen on mieluisin niistä. Penikat ovat olleet vähän kipeät, joten hyppylajeja en pysty tekemään.

Vuosien varrella hauskoja ja mieleenpainuneita YAG-muistoja on kertynyt useita.

– Yhteismajoitus on aina ollut tosi hauskaa, jos on ollut toisella paikkakunnalla. Ja viestijuoksut, Ilona listaa.

Iloisia muistoja on myös Helmiinalla, joka pinkaisi tällä viikolla Paavo Nurmen kisoissa 60 metrillä ennätyksensä 8,42.

– Kaikki viestit ovat olleet kivoja ja se, että näkee eri seuroissa olevia kavereita. Tunnelma on myös tosi hyvä.

Helmiinalla on edessään urakointia, sillä hän osallistuu korkeushyppyyn, pituuteen, 60 metrille ja 60 metrin aitajuoksuun sekä viesteihin.

ESS
online@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi