Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Yleisurheilu

"Valmentautumisessa ei tehdä kompromisseja" – omat tukijat ja valmennustuet takaavat työrauhan Topi Raitaselle

Estejuoksija Topi Raitasen, 22, kehityskäyrä on ollut niin nousujohteinen, ettei hänen tarvitse rakentaa ja laskeskella harjoitusbudjettiaan yhtä tarkasti kuin Ossi Kekin.

Raitanen kuului jo ennen viime kesää Suomen urheiluliiton EM-ryhmään sekä niihin yleisurheilijoihin, joille Suomen olympiakomitea ohjaa liiton kautta yksilöllistä valmennuksen tehostamistukea. Hän saa myös opetusministeriön 6 000 euron urheilija-apurahaa.

Viime kesän juoksut Berliinin EM-kisoissa paransivat Raitasen asemia myös kireillä kumppanuusmarkkinoilla.

– Pieniä positiivisia merkkejä on näkyvissä ja hyviä neuvotteluja käyty, hän myöntää.

Ei mikään itsestäänselvyys

Raitanen on tähänkin asti pyrkinyt hoitamaan talousasiansa niin, että liiton tai Olympiakomitean tukipäätöksiä ei tarvitse odotella.

– Meillä on managerini Erkki Alajan kanssa ollut lähtökohtana, että valmentautumisen suhteen ei tarvitse tehdä mitään kompromisseja, ettei tarvitse tinkiä leireistä, hierojalla tai lääkäreillä käynneistä. Niistähän sitä tingitään, jos rahat eivät meinaa riittää kaikkeen.

– Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että tukijoita on löytynyt yksityiseltä puolelta, sillä ei se ole mikään itsestäänselvyys näillä meriiteillä, sanoo EM-kisoissa kahdeksanneksi juossut Raitanen.

Pienen paikkakunnan hyöty

Nuorempana tilanne oli haastavampi, mutta Raitanen arvelee, että on onnekseenkin kotoisin Tuusulasta.

– Voisin kuvitella, että pienellä paikkakunnalla tukijoiden hankkiminen oli helpompaa kuin isossa kaupungissa, jossa urheilijoita on enemmän ja kilpailu kovempaa. Itse sain heti alkuun sponsoreita muutamista pienyrittäjistä, jotka ovat vieläkin mukana. Ne ovat hienoja tarinoita.

– Ja tietysti perhe oli alusta alkaen tukemassa harrastusta, joka nyt on muuttunut ammatiksi, hän korostaa.

Raitanen ja Kekki käyvät harjoituskaudella samat kolme vuoristoleiriä ja niiden päälle Raitanen aikoo "ylös" myös heinäkuussa kesken kilpailukauden sekä syksyllä ennen Dohan MM-kisoja. Hän arvioi viiden leirin yhteiskustannuksiksi noin 15 000 euroa.

– Päälle tulevat vielä esimerkiksi valmentajan palkkaus, hieronnat ja muut tukitoiminnot, ja pitäähän sitä kaupassakin käydä, naurahtaa estejuoksija, joka harjoittelun vastapainoksi opiskelee Perhon liiketalousopistossa urheilijoille räätälöidyllä linjalla.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi