Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Frans Tuohimaa urakoi Moskovan aamuvuorossa ensimmäisen Leijona-pelinsä ja teki maalin

Suomi voitti Ruotsin 5-1 EHT-turnauksessa. Kuvassa Suomen Miro Aaltonen (vas.), Jesse Puljujärvi ja Henri Ikonen. LEHTIKUVA/AFP

Jääkiekko on iltavuoropainotteista työtä, eikä maalivahti Frans Tuohimaa ole vuorokausirytmiltään aamuvirkku. Mutta kun ensimmäinen miesten maaottelu oli tarjolla Moskovassa lauantaiaamuna kello kymmenen Suomen aikaa alkaneessa EHT-jääkiekkoturnauksen ottelussa Ruotsia vastaan, Tuohimaa oli valmis.

Hän torjui 33 laukausta, auttoi Suomen 5–1-voittoon ja kuorrutti kakkunsa ottelun lopussa vippaamalla maalin Ruotsin tyhjään verkkoon.

– Kyllä heti pelin jälkeen oli sanaton olo. Lähdin peliin hyvällä latauksella ja tuntui hyvältä päästä torjumaan. Tietenkin oli hieno fiilis, kun näin, että kiekko menee sisään. Vähän jo pelästyin kuin näin, että kiekko nousi pystyyn, mutta ehkä se oli tarkoitettu menemään sisään tänään, Tuohimaa kertoi puhelimitse STT:lle.

Tuohimaa nousi maajoukkueen kokoonpanoon turnauksen aattona, kun Jussi Olkinuora joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.

– Tiesin jo ennen sitä, että olen varalla ja että viisumit oli hoidettu kuntoon. Keskiviikkoiltapäivänä sitten soitettiin, että pitää lähteä ja alettiin selvittää, että millä lennolla. Seuraavana päivänä kävin vielä hallilta hakemassa kamat ja sitten Prahaan. Aika haipakkaa siinä mentiin. Totta kai oli hieno fiilis jo siinä vaiheessa, kun kuulin, että olen varalla. Tuntui siltä, että olen tehnyt oikeita asioita, ja se on huomioitu.

"Tässä on tehty pitkä työ"

Tuohimaa, 28, oli edellisen kerran kantanut kaukalossa Suomi-paitaa kaudella 2010–2011, jolloin hän pelasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Tuosta kaudesta alkaen hän on edustanut Jokereita, Kiekko-Vantaata, HPK:ta, Sportia, Oklahoma City Baronsia, Bakersfield Condorsia, Leksandia, SaiPaa, Hokkia ja tällä kaudella HIFK:ta, jossa hän on tämän kauden 21 liigaottelussa pysäyttänyt 90,98 prosenttia laukauksista.

Tuohimaa ei heti pelin jälkeen osannut sanoa, tuntuiko 28-vuotiaana tehty Leijona-debyytti erilaiselta kuin jos se olisi tullut ennen vuosikymmenen kestänyttä kierrosta ympäri jääkiekkomaailman.

– Näin nopeasti en osaa sanoa. Totta kai tässä on tehty pitkä työ, uskottu itseensä ylä- ja alamäissä ja se tuntuu hienolta, Tuohimaa sanoi.

Moskovan aamussa myös Jesse Puljujärvi iski ensimmäisen miesten maaottelumaalinsa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi