Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Sveitsi kukisti Suomen naiset salibandyn MM-kisoissa – Suomen takaa-ajossa loppui aika kesken

Suomen naisten salibandymaajoukkue koki sunnuntaina MM-kisoissa pahan takaiskun. Turnauksen järjestäjämaa Sveitsi yllätti Neuchatelissa Suomen 7–4 (2–0, 3–1, 2–3) ja tarrasi kiinni A-alkulohkon voittoon.

Edellisen kerran Sveitsi oli pystynyt Suomen kaatoon keväällä 2017. Sen jälkeen maat kohtasivat kuusi kertaa, ja Suomi voitti kaikki ottelut.

Toisen erän alussa Jenna Saario kavensi vielä tilanteeksi 1–2, mutta onnistuneen karvauspelin ja varmasti torjuneen maalivahdin Lara Heinin ansiosta Sveitsi sai lähteä päätöserään 5–1-johdossa.

Kolmannessa erässä Corin Rüttimann lisäsi Sveitsille luvuiksi jo 6–1 rangaistuslaukauksesta, kunnes Suomi heräsi. Mia Karjalainen, Oona Kauppi ja Mia Wallenius kirivät maaleillaan Suomen kahden osuman päähän, mutta ilman maalivahtia pelattu uhkapeli kostautui: Margrit Scheidegger sinetöi lopputuloksen 7–4 Suomen tyhjään maaliin.

MM-kakkosen Suomen heikkous oli huono viimeistely ja hätäily puolustuksessa. Edellisissä MM-kisoissa kolmanneksi sijoittuneen Sveitsin korkea karvaus yli 3 500 katsojan edessä sekoitti Suomen pelikuviot.

– Sveitsi oli valmiimpi kansainvälisen pelin vaatimuksiin ja sai voimaa kotiyleisöstä. Tyly sanoa, mutta Sveitsi saattoi tänään haluta voittoa enemmän, kertasi Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen tiedotteessa.

Tärkeät maalit jäivät tekemättä

Suomi aloitti pirteästi, mutta Sveitsi teki avauserän molemmat maalit.

– Saatiin hyvä lähtö peliin, ja oli huippumaalipaikkoja 4–5 ekalla kymmenminuuttisella. Niistä olisi muutama pitänyt saada tehtyä. Klassisesti: kun et itse tee, niin kaveri tekee. Toinen erä oli huono. Siinä tipahdettiin kyydistä pois, päävalmentaja Kurronen sanoi.

– Oli hätä kädessä, Suomen Laura Manninen myönsi Ylelle.

Jos MM-turnaus etenee kärkimaiden osalta odotetusti, sunnuntain tappio saattaa merkitä, että välieriin selviytyessään Suomi todennäköisesti saa vastaansa seitsemättä perättäistä maailmanmestaruutta tavoittelevan Ruotsin.

Suomi kohtaa Neuchatelissa viimeisessä alkulohko-ottelussaan maanantaina Saksan.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi