Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

Hannu Tihinen odottaa kyyneltä silmäkulmaan eri syystä kuin 12 vuotta sitten: "Huuhkajien tätä karsintaa on ollut hienoa seurata"

EM-karsinnat päättyivät Suomen osalta karvaaseen pettymykseen vuonna 2007. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

– Jalkapallo on peli, jota pelataan 90 minuuttia ja lopussa Suomi häviää. Vuosisadasta toiseen.

Kirjailija Tuomas Kyrön miete jalkapallomaajoukkueen historiasta kertovassa Antti Eerolan kirjassa Punapaidoista Huuhkajiksi (Siltala, 2015) kertoo paljon. Suomen miesten maajoukkue maailman suosituimmassa pelissä on 108 vuoden historiansa aikana antanut paljon, mutta vienytkin varmasti useammatkin yöunet seuraajiltaan.

Nyt Huuhkajat on kuitenkin viemässä lepoa faneiltaan ihan muista syistä. Voitto perjantaina jalkapallokääpiö Liechtensteinista varmistaa Suomelle kautta aikain ensimmäisen osallistumisen miesten jalkapallon arvoturnaukseen: kamppailuihin Euroopan mestaruudesta kesällä 2020.

Perjantain peli on Suomen karsintahistorian 238:s (ja se kenties tuleva voitto olisi 63:s). Ensimmäisen kerran maajoukkue karsi kesällä 1937 seuraavan vuoden MM-turnaukseen, ja tuloksena oli kolme tappiota. Samantyyppinen tahti jatkui pitkään niin MM-koitoksissa kuin myös vuonna 1966 alkaneissa karsimisissa EM-kisoihin: kesän 1980 EM-turnauksen karsintoihin mennessä Suomi oli rämpinyt yhteensä 12 arvokarsintaa voittaen peleistään suurin piirtein joka kahdennentoista.

EM-karsinnat vuosina 1978–79 toivat kuitenkin rajapyykin, sillä Suomi ylsi ensimmäisen kerran yhtä moneen voittoon kuin häviöönkin. Matka EM-Italiaan 1980 jäi vain pisteen päähän. Lohkovoittaja Kreikka karkasi Suomelta, joka kärsi tappion Unkarille karsintojen viimeistä edellisellä kierroksella.

1980-luvun kohokohtana oli yritys vuoden 1986 MM-Meksikoon. Suomi jäi kovassa lohkossa vain kaksi pistettä kisalipun lunastaneesta Pohjois-Irlannista.

– Pidimme kyllä lopputurnauspaikkaa mahdollisena, tuossa ryhmässä hyökännyt Ari Hjelm muistelee asennetta, josta turnauspaikka ei koskaan ole kiinni jäänyt.

"Kyynel silmässä"

Seuraavan kerran uskoa löytyi runsaammin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, kun maajoukkueen "kultainen sukupolvi" oli parhaimmillaan. Syksyn 1997 ikimuistoinen Unkari-tasapeli vei paikan MM-jatkokarsinnasta erityisen kitkerällä tavalla, mutta vielä lähempänä oltiin 10 vuotta myöhemmin Portugalissa.

Roy Hodgsonin Suomi pelasi EM-karsintojen päätöspelin Portossa 0–0. Voitto olisi tuonut kisapaikan muun muassa Jari Litmaselle, Sami Hyypiälle ja Hannu Tihiselle. Ja lisäkunniaa Bubi-huuhkajalle, jonka pelmahdus karsinnan kotipelissä Belgiaa vastaan jäi elämään maajoukkueen lempinimeksi.

– Meillä oli tosi kompakti joukkue, jota oli tosi hankala voittaa. Ja tuohon Portugali-peliin lähdettiin vahvalla uskolla ja isolla itseluottamuksella. Jos vain jatketaan tuota kompaktia peliä ja saadaan yksi maali, niin... Mutta pelin päättyessä oli kaikilla kyynel silmässä, Tihinen muistelee 12 vuoden taa.

Perjantaina saattaa kyynel olla silmässä ex-Huuhkajien ohella monella muullakin.

– Tätä karsintaa on ollut hienoa seurata. Ja se kyynel on tullut ilosta, Tihinen myhäilee.

Lue myös: Huuhkajat palannee Olympiastadionille ensi syksynä Kansojen liigassa
STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi