Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Dohan reissu yllätti Taika Koilahden ja valmentajan – MM-tilaisuus alkoi realisoitua vasta Lappeenrannan Kalevan kisojen ennätyshypyn jälkeen

Alun perin Taika Koilahden suunnitelmat oli tehty 22-vuotiaiden EM-kisoja ja Lappeenrannan Kalevan kisoja varten. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Taika Koilahti sai syyskuussa tietää, että kausi venyy lokakuulle Dohan MM-kisoissa. Alunperin hänen kaikki suunnitelmansa oli tehty Gävlen 22-vuotiaiden EM-kisoja ja Lappeenrannan Kalevan kisoja varten.

Koilahti ja valmentaja Tanja Nirkkonen olivat lujilla, kun kuntoa ja hyppyvirettä piti pitkittää kahdella kuukaudella.

– Valmistautuminen oli aika piinaavaa, kun kaikki paukut oli laitettu Gävleen ja Kalevan kisoihin, Nirkkonen kertoi torstaina Dohassa.

– Aloimme miettiä vasta Kalevan kisojen jälkeen Doha-vaihtoehtoa, kun Taikan ranking oli niin hyvä.

Harjoitukset aloitettiin ennen elokuun lopun Ruotsi-ottelua, ja maaottelun jälkeen harjoituksissa laitettiin vaihde toviksi pk-asentoon.

– Maaottelun jälkeen harjoiteltiin peruskuntokauden tapaan aika kovaa, Nirkkonen kertoi.

Ohjelma keveni, kun Koilahti pääsi Turkin Belekissä järjestetylle leirille, jossa urheilijat sopeutuivat lämpimään ilmastoon.

– Belekissä enää herkisteltiin, Nirkkonen kertoi.

Finaalipaikka edellyttää ennätysvirettä

Suunnitelmat toisen kuntohuipun varalle piti tehdä lennosta. Tulokset mitataan lauantaina kello 17.50 Dohan Khalifa-stadionilla alkavassa karsinnassa.

Karsintaraja on 675 ja Koilahden Kalevan kisoissa ponnistama ennätys 669.

– Aika lähelle karsintarajaa pitää päästä, Nirkkonen arvioi karsinnan tasoa.

Koilahden laskin tarjoaa samat sentit.

– En usko, että karsintarajaa tarvitsee ylittää, mutta lähelle pitää hypätä, Koilahti sanoi.

Suomalaisurheilijat ovat tunteneet kuntonsa hyväksi ennen Dohan kisojen stadionlajeja, mutta suorituskyky on ollut harvalla kesän tasoa.

Koilahti, 20, oli positiivisissa tunnelmissa kaksi päivää ennen ensimmäisiä hyppyjään aikuisten arvokisoissa.

– Kunto tuntuu ihan hyvältä. Etenkin täällä Dohassa on mennyt pari treeniä tosi hyvin, Koilahti kertoi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi