Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Pirkkalan palomies putsasi palkintopöydän Vermon raveissa

Leipätyönään palomiehenä työskentelevä Hannu Korpi teki taatusti ikimuistoisen ravireissun Vermon keskiviikkoajoihin.

Hannu Korpi suuntasi Vermoon kolmen valmennettavansa kanssa, joista jokainen pystyi voittamaan lähtönsä – ja vieläpä peräjälkeen!

Korven pyssyistä ensimmäisenä kilpailuvuorossa oli vahvaa virettä aikaisemminkin esittänyt Grainfield Aiden, joka jyräsi raskaasta juoksusta huolimatta ohi pelisuosikki Sunbeamin.

Korpi sai tuulettaa heti seuraavan lähdön päätteeksi, kun Janis Joplin Boko otti keulapaikalta helpon voiton.

– Paikanvaihtoa ehdotettiin, mutta ei ole autokauppiaan vikaa, joten sellaista en alkanut tekemään, aina sanavalmis Korpi kertoi vastustajan ehdottaneen, että hän ajaisi alussa Korven edelle.

– Yksi helpoimpia voittoja, mitä olen hevosilla ajanut, Korpi jatkoi.

Harrastajavalmentaja Korven ilta huipentui kirivoittoon Gashaw Bokon kyydissä, kun 6-vuotias ruuna kiri aivan ulkoa ohi alussa nahistelleen kaksikon.

Tapparan varsa karsintavoittoon

Kolmivuotiaiden lämminveristen Oulu Expressin karsintakoitos huipensi Toto64-kierroksen. Hannu Torvinen ohjasti Tapparan raviliigavarsa Marschall Matchillä päättäväisesti, joka tiesi reippaasti kiihdyttäneelle ruunalle keulajuoksua.

Tuija Irrin valmentama Marschall Match sai vetää keulassa rauhallista tahtia, eikä päästänyt reippaassa lopetuksessa ketään edelleen.

– Finaalista tulee kova lähtö, kun Oulussakin oli hyviä hevosia karsinnoissa, Torvinen tiesi.

– Tämäkin yksi niistä, joka pystyy kärkiporukoissa olemaan, mutta voittajaa on vaikea veikata.

Oulu Expressin finaali ajetaan 7. syyskuuta Äimärautiolla 19 000 euron ykköspalkinnolla.

Saara Sihvonen nappionnistui suojattinsa Varsovan kanssa, kun tamma otti vakuuttavan kirivoiton. Hanna Lepistön valmentama One Direction puristi puolestaan parhaaksi toiselta ilman vetoapua.

Täysosumalla Toto64-pelissä voitti 2 298,84 euroa, viidellä oikein sai 30,16 euroa, neljällä 4,38 euroa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi