Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Toyotalle historiallinen kolmoisvoitto Saksasta – "Meidän osalta näyttää aika hyvältä"

Toyota juhli kolmoisvoittoa ykköstähtensä Ott Tänakin johdolla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli nappasi jättipotin sunnuntaina päättyneestä Saksan osakilpailusta. Toyota juhli kolmoisvoittoa ykköstähtensä Ott Tänakin johdolla.

– Olemme olleet kolmoisjohdossa monta kertaa, viimeksi Jyväskylässä. Emme ole kuitenkaan tässä ikinä onnistuneet. Tämä on ihan mieletöntä, Mäkinen hehkutti.

– Kaikki kolme kuskia tekivät loistavaa työtä. He osasivat säästää renkaita, kun tarvittiin, ja iskeä, kun oli paikka. Mestaruustaistot näyttävät aika lupaavalta juuri nyt.

Tänak kasvatti etumatkansa MM-sarjassa 33 pisteeseen. Toyota puolestaan kuroi Hyundain johtoa valmistajien sarjassa kahdeksaan pisteeseen.

– Ott oli ihan uskomaton, mutta myös Kris ja Jari-Matti tekivät tärkeää työtä. Vielä on paljon ralleja jäljellä, ja taistelu on varmasti tiukkaa, mutta meidän osalta näyttää aika hyvältä, Mäkinen maiskutteli.

Latvala selvitti paineet

Tänakin takana toiseksi ajoi Kris Meeke, jolle palkintosija oli kauden ensimmäinen. Jari-Matti Latvala täydensi Toyotan juhlat kolmannella sijallaan. Hyundain Thierry Neuville oli neljäs ennen tallikavereitaan Dani Sordoa ja Andreas Mikkelsenia.

Edellisen kerran kolmoisvoitto on nähty vuonna 2015 samaisessa Saksan kisassa, jolloin Volkswagen miehitti kärkitilat Ogierin johdolla. Latvala oli tuolloin toinen.

– Minulla oli aika paljon paineita tänään. Pääsimme kuitenkin maaliin, ja tämä on suuri helpotus. Toinen palkintosija putkeen on hieno juttu. Tästä on hyvä rakentaa, Latvala hehkutti.

– Onhan tämä ihan huikea juttu. En ole koskaan nähnyt tiimin sisällä näin iloisia naamoja. Nyt on syytä riemuun. Kolmoisvoittoon jos yltää, niin silloin tallin viikonloppu on kyllä täydellinen, Latvala jatkoi.

Latvalalle palkintosija oli toinen peräjälkeen.

– Nyt näyttää aika hyvältä. Jos meinaa näitä töitä tehdä ensi vuonna, alkaa olla tärkeät hetket antaa näyttöjä, Latvala kuittasi.

Lappi tuskaili auton säätöjen kanssa

Citroenin Esapekka Lapille Saksan ralli oli tuskainen. Lappi ajoi kuudenneksi, mutta joutui päästämään tallimääräyksellä tiimitoverinsa Sebastien Ogierin edelle. Samalla ohi livahti Hyundain Mikkelsen, joten Lappi oli lopulta kahdeksas.

– En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi sanoa tai ajatella. Turhauttaa aika paljon. Vaikka mitä muutetaan, auto ei vaan reagoi. Aika tuskainen oli tämä keikka, Lappi puuskahti.

Fordin Teemu Suninen keskeytti kertaalleen perjantaina, mutta ajoi viikonloppuna Ralli2-säännön turvin. Suninen sai lohtua kisan päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta, jossa jokelalainen oli toiseksi nopein ja saalisti neljä MM-pistettä.

WRC2 Pro -luokassa Kalle Rovanperä ajoi kolmanneksi. Rovanperä oli perjantain jälkeen kiinni voitossa, mutta virheet lauantaiaamuna pilasivat kisan.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi