Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Valtteri Bottas hurjasteli ennätyksensä nimikkokisassaan – duathloniin osallistunut Krista Pärmäkoski uskoi lyövänsä formulatähden Cooper-tuloksen

Valtteri Bottas teki oman ennätyksensä kolmatta kertaa järjestetyssä nimikkoduathlonissaan Pajulahdessa. Kuva: Antti Yrjönen

Valtteri Bottas tuli omaan nimikkokisaansa kovassa lyönnissä. Aurinkoisessa Pajulahden liikuntakeskuksessa parveili hyvin yleisöä, joka oli tullut seuraamaan duathlon-kisaa. Bottas paransi viime vuoden aikaansa puolellatoista minuutilla ja sijoittui 11:nneksi.

Bottas selvisi viiden kilometrin juoksusta, 20 kilometrin maastopyöräilystä ja kolmen kilometrin juoksusta ajassa 1.23.12.

Päivän voittaja oli Sasu Halme, joka paineli kisaennätyksen 1.11.07.

Maastopyöräilyosuuden pahin paikka on Murhamäki. Oliko raskas mäki pienentynyt vuoden takaisesta?

– Ei se kyllä ollut. Pyörä kulki kieltämättä hyvin. Ylämäet olivat helpompia kuin ennen. Ehkä myös mies oli paremmassa kunnossa. Olen tyytyväinen suoritukseeni, Bottas sanoi.

Pärmäkoski kiritti

Nastolalainen pääsi duathlonin avanneella juoksuosuudella kovaan kyytiin, kun Suomen paras naishiihtäjä Krista Pärmäkoski lähti kirittämään formulaässää. Rautaisesta kunnostaan tunnettu Pärmäkoski peesasi Bottasta lähes koko osuuden.

Bottas on painellut Cooperin testissä autourheilijalle kovan tuloksen, 3 350 metriä. Pärmäkoski ei muista tarkkaan omaa ennätystään, mutta hiihtäjän mukaan hän laittaisi kampoihin formulamiehelle.

– Kyllä mä ehkä sittenkin pesisin Valtterin enkan, Pärmäkoski sanoi pilke silmäkulmassaan.

Pärmäkosken leuanvetoennätys ei kalpene missään piireissä. Piskuinen voimanpesä on vetänyt parhaimmillaan 26 leukaa.

Pärmäkoski tietää formulakuskien treenaamisesta normaalia hiihtäjää enemmän, sillä olihan hänen puolisonsa Tommi Pärmäkoski pitkään muun muassa Sebastian Vettelin henkilökohtainen valmentaja.

– Kuskit ovat äärimmäisen kovia urheilijoita. Kokonaisvaltainen paketti pitää olla kunnossa. Niin henkiset kuin fyysiset palaset pitää olla kunnossa, jos lajissa mielii pärjätä.

20 000 euroa Nastolan nuorisotyöhön

Kilpailuun oli ilmoittautunut 125 miestä, 25 naista, 15 joukkuetta ja 27 perhettä. Ensimmäisen kerran järjestettyyn Mini-VBD -kirmaukseen osallistui arvioilta nelisenkymmentä alle 7-vuotiasta lasta.

Hyväntekeväisyyssummaksi oli alun perin sovittu 15 000 euroa. Kisaa ennen Westpron toimitusjohtaja Heikki Schemeikka laittoi pottiin vielä lisää. Naisten sekä miesten sarjojen voittoaikojen alituksista Westpro lupasi lisää 1 500 euroa kummastakin, lisäksi mikäli Bottas alittaa oman aikansa, summa nousee vielä 2 000 eurolla.

Kannustimet toimivat loistavasti ja lopullinen hyväntekeväisyyssumma kasvoi yhteensä 20 000 euroon. Hyväntekeväisyyskohteena on tänä vuonna Lahden kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisotyö Nastolan alueella.

Alkuperäisellä lahjoituksella hankitaan liikkuvan nuorisotyön tila, matkailuauto. Lisäpotin kohdennuksesta sovitaan vielä erikseen.

Valtteri Bottas Duathlon houkutteli Pajulahteen ennätysyleisön, arviolta yli 4 000 vierasta.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi