Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Suomen naisille jenkkifutiksen EM-kultaa – Britannia vei pelin mutta voitto ei riittänyt mestaruuteen

Suomen joukkue onnistui puolustamaan vuonna 2015 voittamaansa EM-kultaa. LEHTIKUVA / Handout-kuvaa / SAJL Linda Mustakari

Suomen naiset ovat voittaneet amerikkalaisen jalkapallon EM-kultaa.

Britannia voitti Suomen lauantaisessa finaalipelissä 18–14, mutta tämä ei riittänyt briteille mestaruuden viemiseksi kotiin.

Britannian voitettua finaalipelin oli isäntämaalla, Ruotsilla ja Suomella kaikilla tilillään kaksi voittoa kolmesta turnauspelistään. Mestaruuden ratkaisivat täten keskinäisten otteluiden piste-erot.

Suomen voitto oli taputeltu, jos joukkue voittaisi, tai häviäisi korkeintaan neljällä pisteellä.

Suomi voitti lopulta häviöstä huolimatta mestaruuden, Britannia sai hopeaa ja Ruotsi pronssia. Itävalta jäi neljännelle sijalle.

Euroopan mestaruuskisat olivat lajin toiset ja pelattiin Britannian Leedsissä. Suomi oli kisoissa puolustamassa aiempaa mestaruuttaan, jonka se voitti vuonna 2015 Espanjassa järjestetyissä kisoissa. Suomen ja Britannian joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran edellisten kisojen finaalissa.

Turnaukseen olivat osallistumassa alun perin myös Espanja ja Venäjä, mutta maiden joukkueet jättäytyivät lopulta pois kisoista.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi