Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Orimattilan Vili Kopra paransi navakassa tuulessa - finaali jäi kolmen kiekon päähän

Orimattilalainen päätti urakkansa puhtaaseen 25 kiekon sarjaan, mutta miesten esitys jäi silti vaisuksi.

Vili Kopran urakka jatkuu sunnuntaina parikilpailussa yhdessä Noora Antikaisen kanssa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Suomalaisille miesampujille soi Shotgun Blues maailmancupin trap-kilpailussa Hollolan Hälvälän ampumaradalla. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Vili Kopra päätti urakkansa puhtaaseen 25 kiekon sarjaan, mutta siihen joukkueen ilonaiheet jäivät.

– Tänään meni jostain syystä paremmin, mutta ei tässä kehumista ole, kisojen aattona 21 vuotta täyttänyt Kopra sanoi.

Lauantaina hajosi hienosti 48 kiekkoa. Tuloksella 114 irtosi sija 21.

– Onneksi loppua kohti parani. Siitä sai fiiliksen ylöspäin, mutta ei tämä mikään onnistuminen ollut. Aika vääntämistä oli pari ensimmäistä päivää.

Hälvälän miesten trap oli jaettu kahden päivän sijasta kolmelle päivälle niin, että kaikki 167 urheilijaa ehtivät ampua tarvittavat 125 kiekkoa ennen finaalia.

Kopra menetti pelin avauspäivän toiseen sarjaan, jossa kuusi kiekkoa jäi ehjäksi. Kaikki muut sarjat tyydyttivät ampujaa.

– En yhtään tiedä mikä siinä tokassa oli. Ei siinä ollut mikään kohdallaan.

Viimeisen sarjan aikana liput haulikkoradalla liehua lepattivat, mutta se ei ampujaa haitannut.

– Rytmini on niin nopea, ettei tuuli siihen kerkiä vaikuttaa.

Nuorten vuoden 2017 Euroopan mestari odotti Hälvälän maailmancupista parempaa, mutta kauteen hän on tyytyväinen.

– Taso on vaihdellut jonkin verran, mutta harjoittelumäärään suhteutettuna on mennyt ihan hyvin. En alkukaudesta harjoitellut niin paljon. Leirien kohdille sattui töiden palautuspäiviä tai vastaavia, jolloin oli parempi olla koulussa, totesi Lahden ammattikorkeakoulun teollisen muotoilun toisen vuoden opiskelija.

Koulu on tärkeä myös jatkossa. Kopra valittiin Suomen EM-joukkueeseen, mutta hän ei Italian Lonatoon lähde, koska keskittyy opiskeluun. Tilalle nousee Jukka Laakso.

Kopra aikoo kilpailla tällä kaudella vielä ainakin syyskuun puolivälissä Orimattilassa.

– Silloin on mixed SM ja saattaa Suomessa vielä joku muukin kilpailu olla. Koutsin kanssa pitää niistä jutella.

Ampujaa valmentaa ampujan isä Kari Kopra.

Vili Kopra jäi kuuden miehen finaalista kolme kiekkoa.

– Todella lähellä, mutta silti tosi kaukana. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia finaaliin, vaikka olisi täyttä ampunut, kun toinen sarja ekana päivänä meni niin huonosti, harmitteli Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell.

Epäonnistumista seuranneesta ryhtiliikkeestä ja varsinkin viimeisen päivän suorituksesta Kopra sai tunnustusta.

– 48 on tänä päivänä huipputulos. Se tietää erittäin hyvää parikilpailua varten.

Eemil Pirttisalo, 24, oli 86:s. Hän ampui viimeiset sarjat 23 ja 22 ja yhteistuloksen 106. Kopran seuratoveri Matias Koivu, 19, epäonnistui viimeisessä sarjassaan ja oli 97:s tuloksella 105.

Lindell totesi, että miehiltä odotettiin enemmän, mutta ammunta on herkkä laji.

– Tiedossa oli, että miehet eivät ole niin hyviä kuin naiset. Joukkue koostuu nuorista ja nousevista ampujista. Nuorilla näitä heittoja tulee enemmän. He eivät ole vielä sillä tasolla, että pystyvät tuottamaan hyvää tulosta aina. Kaikki ampuivat täällä tulostasonsa alle, vaikka Vili onnistuikin tänään hyvin.

Maailmancup jatkuu sunnuntaina trapin parikilpailulla, jossa Suomen parit ovat Kopra ja Noora Antikainen sekä Koivu ja Satu Mäkelä-Nummela.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi