Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

TWD-Länkenin Ukko Peltonen loukkaantui kolarissa Ruotsissa, sivussa jopa kuusi viikkoa

Ukko Peltonen (kesk.) joutunee jättämään EM-kisat väliin. Kuva: Ronja Koskinen

Lahtelainen maantiepyöräilyjoukkue TWD-Länken ja sen ajaja Ukko Peltonen kokivat pahan takaiskun Ruotsissa ajettavassa PostNord U6 Cycle Tour -kilpailun viidennellä etapilla perjantaina.

Kun 128 kilometrin etapista oli vain neljä kilometriä maaliin, tapahtui kärkiryhmässä kolari. Siinä oli mukana viisi TWD-Länkenin ajajaa.

Pahimmat vammat sai Peltonen. Hänet jouduttiin kuljettamaan Skövden sairaalaan. Siellä tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että hänen solisluunsa oli poikki. Toipumisaika-arvion mukaan hän joutuu olemaan neljästä kuuteen viikkoa sivussa ajamisesta.

Vain Pietikäinen pääsi heti jatkamaan

Kärkiryhmässä ajaneista TWD-Länkenin ajajista vain Sauli Pietikäinen pääsi heti kaatumatta jatkamaan ja sijoittui etapilla 19:nneksi samalla ajalla kuin voittaja, norjalainen Runar Sekse, joka edustaa Lillehammer CK:ta.

– Tämä oli harmittava tapahtuma. Ukko Peltonen oli ennen tätä etappia kokonaistuloksissa seitsemäs vain 16 sekunnin päässä kärkimiehestä. Me olimme taistelemassa hyvin koko kilpailun voitosta.

– Tämän etapin jälkeen olisi ollut Ukolle vahva aika-ajoetappi. Nyt me olemme Sauli Pietikäisen varassa. Hänkin on vahva aika-ajossa, kertoi TWD-Länkenin joukkuetta Ruotsin etappiajossa johtava Teppo Karhu.

Etappiajo päättyy lauantaina

Pietikäinen on kokonaiskilpailussa kahdeksantena 31 sekuntia jäljessä johtavasta norjalaisesta Håkon Lunder Aalrustista (Team Coop). Viimeinen, 14 kilometriä pitkä aika-ajoetappi ajetaan tänään lauantaina.

Kaksi viikkoa sitten miesten ja alle 23-vuotiaiden aika-ajon Suomen mestaruuden voittanut Peltonen on valittu Suomen EM-joukkueeseen Hollannin Alkmaariin. EM-kilpailut käydään 7.–11. elokuuta. Kilpailut jäävät näillä näkymin Peltoselta käymättä.

Risto Pohjanen
risto.pohjanen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi