Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Suomalaisille unelmastartti Skotlannissa, Samoojalle kauden toinen hole in one

Kalle Samooja teki Skotlannissa jo toisen hole in onen tällä kaudella. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomalaisgolfarit aloittivat miesten Euroopan-kiertueen kilpailun Skotlannissa erinomaisesti. Hole in onen tehnyt Kalle Samooja jakaa ensimmäisen kierroksen jälkeen viidettä sijaa tuloksella 64 (7 alle parin). Myös Mikko Korhonen mahtuu tuloksella 66 (–5) kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

Ensimmäisten yhdeksän reiän ajan Samoojan peli oli vielä tahmeaa ja hän teki vain yhden birdien. Toisella puoliskolla rävähti, kun Samooja pelasi yhdeksän reikää kuusi alle. Kentän 134 metriä pitkällä 15. reiällä hän onnistui lyömään pallon yhdellä lyönnillä reikään. Hole in one oli jo Samoojan toinen tällä kaudella. Edellisen kerran hän onnistui golfarin unelmassa maaliskuussa.

– Matka oli minulle todella hyvä. Löin täyden lyönnin 50 asteisella wedgellä pari metriä reiän taakse ja spinnillä sisään, Samooja kertasi kierroksen huippuhetkeä tiedotteessa.

Samooja voi jossitella tehneensä hole in onen "väärällä" reiällä, sillä kilpailun yhteistyökumppani palkitsee kentän 17. reiällä hole in onen tekevän pelaajan autolla.

Kilpailun tulostaso on kova, sillä 156 pelaajasta peräti 118 pelasi avauskierroksella alle kentän par-tuloksen. Tapio Pulkkanen pelasi kentän par-tuloksen 71 lyöntiä. Suomalaisista päivän ainoa epäonnistuja oli 77 kertaa lyönyt Kim Koivu, joka jakaa kilpailussa viimeistä sijaa.

Kilpailun johtoa jakavat tuloksen 63 (–8) pelanneet italialaiset Nino Bertasio ja Edoardo Molinari sekä Ranskan Romain Wattel ja Yhdysvaltojen Matt Kuchar. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi