Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Yle: Riikka Sallinen lopettaa jääkiekkouransa

Riikka Sallisen viimeiseksi otteluksi jäi Espoon kisojen MM-finaali, jonka Suomi hävisi Yhdysvalloille voittolaukauskilpailussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Jääkiekkomaajoukkueen kokenut hyökkääjä Riikka Sallinen on päättänyt lopettaa menestyksekkään uransa, kertoo Yle. Sallinen kertoi Espoon MM-kisojen MM-finaalin jälkeen harkitsevansa uransa jatkoa, ja perjantaina hän vahvisti lopettamispäätöksensä.

Sallisen viimeiseksi otteluksi jäi Espoon kisojen MM-finaali, jonka Suomi hävisi Yhdysvalloille voittolaukauskilpailussa.

– Minulla ei ole enää sellaista paloa, että todella haluan tehdä kaikkeni tullakseni paremmaksi pelaajaksi, Sallinen perusteli lopettamispäätöstään Ylelle.

Sallinen (aiemmin Välilä, omaa sukuaan Nieminen), 46, saavutti maajoukkueurallaan kaksi olympiapronssia, MM-hopean ja kuusi MM-pronssia. Kaukalopallossa hän saavutti Euroopan mestaruuden, jääpallossa ja pesäpallossa Suomen mestaruuksia.

Korjattu aiempaa uutista klo 20.15: Jääkiekkoilijan sukunimi on Sallinen, ei Välilä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi