Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Neziri ja Mäkelä käynnistelevät konettaan Paavo Nurmen kisoissa

Monta vuotta kotimaista pika-aikamatkaa hallinnut Neziri (kuvassa) lähtee kauden ensimmäiseen totiseen starttiinsa haastajana, kun Korte kellotti Lahdessa viime viikolla ennätyksekseen 12,93. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomalaiset yleisurheilijat pääsevät tiistaina Turussa kiivaaseen kyytiin, kun lähes viisikymmentä arvokisamitalistia osallistuu kansainvälisiin Paavo Nurmen kisoihin. Kilpailukautensa toden teolla aloittavat suomalaistähdet, aitajuoksija Nooralotta Neziri ja kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä iloitsevat kovasta kansainvälisestä vastuksesta.

Monta vuotta kotimaista pika-aikamatkaa hallinnut Neziri lähtee kauden ensimmäiseen totiseen starttiinsa haastajana, kun Annimari Korte kellotti Lahdessa viime viikolla ennätyksekseen 12,93.

– Jännittävä tilanne avauskisaan, tiivisti Neziri tunnelmansa.

– Avauskisa on aina arvoitus. Talven treenit ovat kuitenkin sujuneet niin hyvin, että odotukset ovat melko korkealla.

Neziri ja Korte saavat Turussa lujan vastuksen. Lähtöviivalle asettuvat Yhdysvaltain Christina Clemons ja Nia Ali, jotka ovat tänä vuonna alittaneet 12,80.

Myös Mäkelä aloittaa kilpailukautensa luottavaisena. Viime vuonna valmentajaa vaihtaneella loikkaajalla on takanaan ehjä harjoituskausi.

– Tuomas Sallisen kanssa valmennus on sujunut loistavasti. Meidän yhteistyömme pelaa loistavasti, ja kaikki tekeminen on määrätietoista, kertoi Mäkelä.

Ruotsin kiekkohirmu saarijahdissa

Kiekonheiton maailmantilaston kärkimies Daniel Ståhl tavoittelee kisoissa reilua 70 metrin ylitystä. Ensimmäistä kertaa äitinsä synnyinkaupungissa kilpaileva Ståhl on tänä vuonna heittänyt 70,56. Vajaan puolen metrin parannus tulokseen toisi miehelle palkinnoksi saaren Turun saaristosta.

Kisajärjestäjät ovat luvanneet kiekonheiton voittajalle bonuksena saaren, mikäli voittotulos on vähintään 70,98.

– Aiemmin vain keihäänheitossa on ollut saari bonuspalkintona, mutta halusimme tänä vuonna lisätä palkinnon myös kiekonheittoon. Tulosrajaksi määräytyi pisin Suomessa heitetty kiekkokaari, kertoi kisojen pääsihteeri Jari Salonen.

Keihäänheitto ei jää Nurmen kisoissa pimentoon, vaikka Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen puuttuvat osallistujalistalta. Olympiavoittajat Thomas Röhler ja Keshorn Walcott saavat vastaansa Oliver Helanderin lisäksi tänä vuonna yli 89 metriä heittäneet Magnus Kirtin ja Bernhard Seifertin.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi