Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

MM-hopeajoukkue Minetit lisää vaikeutta ohjelmansa siirtymiin

Minetit sai molempina päivinä teknisistä ja taiteellisista pisteistä täyden kympin. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Tuore MM-hopeamitalijoukkue Tampereen Sisun Minetit voitti lauantaina Turussa joukkuevoimistelun Suomen mestaruuden jo viidennen kerran peräkkäin. Viikko sitten Espanjan MM-kisoissa Minetit joutui päästämään edelleen venäläisen Madonnan, mutta tamperelaiset tähyävät takaisin maailmanmestareiksi.

Minettien valmentajan Titta Heikkilän mukaan liikkeiden vaikeustaso alkaa jo olla huipussaan, mutta jatkossa pitää keskittyä liikkeiden välisiin siirtymiin.

– Erityisesti kombinaatioiden vaikeustasoa pitäisi pystyä nostamaan, jotta MM-mitali kirkastuisi ensi vuonna kultaiseksi, Heikkilä sanoi.

Turussa Minetit sai molempina päivinä teknisistä ja taiteellisista pisteistä täyden kympin, joten joukkueelle jäi parannettavaa vain suorituspisteisiin.

Heikkilän käsissä on nuori joukkue, joka todennäköisesti pysyy hyvin koossa ensi kaudeksi.

– Suurin osa tytöistä on vielä lukiossa, joten muuttotappiota ei pitäisi syksyllä tulla.

SM-kisassa Minetit keräsi yhteispisteet 39,200 ja voitti toiseksi sijoittuneen Olarin Voimistelijoiden OVO Teamin 0,35 pisteellä.

– Suoritus oli täsmällisempi ja voimakkaampi kuin perjantain alkukilpailussa, vaikka piste-eroa ei päivien välillä tullutkaan, Heikkilä vertasi.

Myös OVO Team tähtää MM-kultaan

MM-kisoissa pronssille ja SM-kisoissa hopealle sijoittuneen OVO Teamin valmentaja Anneli Laine-Näätänen iloitsi joukkueensa suorituksesta, vaikka kirkkain mitali jäi saavuttamatta.

– Joukkueella on pitkä kausi takana, ja kuntohuippu oli tähdätty viikontakaisiin MM-kisoihin. Kova kilpailutilanne SM-kisoissa edesauttaa kuitenkin aina venymistä parhaaseen suoritukseen.

OVO Teamin selvä tavoite ensi kaudeksi on voittaa maailmanmestaruus.

– Meidän pitää tasaisesti nostaa fyysistä suoritustasoamme, jotta pystymme tekemään vaikeampia liikesarjoja. Maailmanmestaruuden voittanut Madonna on ikärakenteeltaan selvästi vanhempi joukkue, joten heillä on kokemusta ja rutiinia meitä enemmän, totesi Laine-Näätänen.

SM-pronssia voimisteli Pakilan Voimistelijoiden ja Tapiolan Voimistelijoiden yhteisjoukkue Gloria pistein 37,400.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi