Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Kytkin petti Bottaksen Barcelonan lähdössä – suomalaiskuski ajoi toiseksi Espanjan gp:ssä

Mercedekselle ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää F1-sarjassa. Talli on juhlinut kaikissa kauden viidessä kilpailussa kaksoisvoittoa.

Sunnuntaina oli Lewis Hamiltonin vuoro ajaa ykköseksi ja tallikaveri Valtteri Bottaksen aika sijoittua toiseksi.

Bottakselle Espanjan gp:n kakkossija oli pettymys, sillä hän lähti matkaan paalupaikalta. Urakka vaikeutui jo lähdössä, kun suomalaiskuskilla oli ongelmia autonsa kytkimen kanssa.

Hamilton nousi saman tien johtoon ja piti asemansa maaliin saakka. Barcelonan radalla ohittaminen on erittäin vaikeaa, eikä Bottas päässyt kunnolla uhittelemaan tallikaverilleen.

– Haluan tietää, miksi lähtö oli niin heikko ja miksi startin kytkinongelmat tapahtuivat, Bottas sanoi.

"Ei minun vikani"

Bottaksen mukaan kytkin "tärisi" matkaan lähdettäessä tavalla, jota hän ei ollut aiemmin kokenut.

– Kun katson peiliin, voin sanoa, ettei se ollut minun vikani. Olemme vahva tiimi ja tutkimme, miksi tuo tapahtui ja miten varmistamme, ettei vastaavaa tapahdu tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti on tietysti harmittavaa, että kävi näin, Bottas sanoi.

Hän ei kuitenkaan halunnut vierittää kytkinvaikeuksistaan syytä kenenkään niskoille.

– Viisi peräkkäistä kaksoisvoittoa, se on on uskomatonta. Sain kisasta tärkeitä pisteitä, ja jokainen piste on tänä vuonna tärkeä. Hattua täytyy nostaa jokaiselle tiimissämme.

Hamilton nousi voitollaan 112 pisteeseen ja MM-sarjan kärkeen. Bottas on kerännyt 105 pistettä ja pitää kakkossijaa.

Espanjan gp:ssä kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen, neljänneksi Ferrarin Sebastian Vettel ja viidenneksi Ferrarin Charles Leclerc. Ajajat ovat samoilla sijoilla MM-sarjassa, kun takana on viisi kilpailua.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen jäi Barcelonassa 14:nneksi. Räikkönen jäi kärjestä lähes 42 sekuntia.

Turva-auto kävi radalla

Sunnuntain kilpailu ei tarjonnut suurta draamaa Hamiltonin noustua kärkeen. Kisan loppupuolella radalle tuli turva-auto Lance Strollin ja Lando Norrisin kolarin jälkeen. Turva-auton poistuttua Hamilton repi runsaan neljän sekunnin eron Bottakseen. Verstappen jäi kärjestä 7,7 sekuntia.

– Kilpailussa oli 66 kierrosta, ja jokaiseen mutkaan on ajettava oikein ja keskittyen. Lewis ajoi tänään virheittä. Sitten tuli turva-auto, mutten saanut mahdollisuuksia. Kun kisaa katsoo jälkikäteen, voitto meni alussa, muttei asiaa ajattele autossa koskaan noin, Bottas sanoi.

MM-sarjassa on seuraavaksi edessä legendaarinen Monacon katuratakisa, joka ajetaan kahden viikon päästä.

– Monaco on erityinen rata, ja iso osa menestystä siellä on saada renkaat toimimaan hyvin. Se on erittäin vaikeaa, koska radalla on tänä vuonna monin paikoin uusi asfaltti.

Räikkönen: Meillä ei ollut riittävästi vauhtia pisteisiin

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei pomppinut riemusta Barcelonassa ajetun Espanjan gp:n jälkeen. Räikkönen sijoittui 14:nneksi ja jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella MM-pisteiden ulkopuolelle.

– Koko viikonloppu oli meille aika vaikea. Meillä ei ollut riittävästi vauhtia pisteisiin, siinä se, Räikkönen sanoi kilpailun jälkeen.

Suomalaiskuski lähti F1-kauden viidenteen kisaan 14. lähtöruudusta. Hän putosi avauskierroksella koko ajajajoukon viimeiseksi.

– Minun oli yritettävä tehdä avauskierroksilla jotain parantaakseni sijoitustani. Vedin äärirajoilla ja ajoin radalta ulos, Räikkönen kertasi avauskierrostaan, joka meni pieleen.

Alfa Romeo keskittyy Barcelonan kisan jälkeen testaamiseen.

– Toivottavasti löydämme ratkaisuja testaamalla. Meillä ei ollut missään vaiheessa viikonloppua kunnolla vauhtia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi