Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

IFK Mariehamn kaatoi vajaamiehisenä RoPS:n

Mariehamnin Rick Ketting maanantain ottelussa kuvattuna. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

IFK Mariehamnin kauden ensimmäinen kotiottelu jalkapalloliigassa toi joukkueelle täydet kolme pistettä RoPS:n kaaduttua lauantaina. 2–0 (1–0). IFK pelasi ottelussa yli tunnin vajaamiehisenä Robbie Crawfordin suoran kentältäpoiston jälkeen keskikenttämiehen osuttua jalallaan RoPS:n Atte Sihvosta päähän.

Ottelu ei tarjonnut suuria hienouksia johtuen pitkälti nurmen keväisestä kunnosta Maarianhaminassa. IFK iski silti kahdesti erikoistilanteista. Rick Ketting vei isännät johtoon juuri ennen taukoa ja Dylan Murnane sinetöi voittolukemat toisella jaksolla.

RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela ei selitellyt tappiota.

– Aika odotettu ottelu ulosajoa lukuun ottamatta. Se ei ehkä niin paljon kuitenkaan peliin tällä kentällä vaikuttanut. IFK oli meitä edellä tällä kentällä pelaamisessa ja olen pettynyt siihen millaisia maaleja päästimme, Koskela sanoi.

IFK-luotsi Peter Lundbergin mukaan voiton vääntäminen vajaamiehisenä oli hyvä osoitus joukkueen henkisestä vireestä.

– Käsittelimme tilanteen hyvin, emme valuneet liian alas ja puolustimme kaikkiaan hyvin. RoPS:lla ei juuri paikkoja ollut ja me olimme ehkä hiukan terävämpiä. Kolme pistettä kotiavauksesta maistuu, Lundberg totesi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi