Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Parayleisurheilijoiden omavastuut olivat ongelmallisia

Parayleisurheilijoiden omavastuut herättivät viime elokuussa runsaasti keskustelua, kun pituushyppääjä ja juoksija Ronja Oja nosti asian Twitterissä esille. LEHTIKUVA/HANDOUT

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän mukaan suomalaisille parayleisurheilijoille viime vuoden EM-kisoihin asetetut omavastuut olivat ongelmallisia yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Parayleisurheilijoiden omavastuut herättivät viime elokuussa runsaasti keskustelua, kun pituushyppääjä ja juoksija Ronja Oja nosti asian Twitterissä esille. Berliinin EM-kisoihin osallistuneilla suomalaisurheilijoilla oli kisamatkasta 900 euron omavastuuosuus, josta vapautui sijoittumalla mitaleille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä otti asian käsiteltäväkseen ja esitti keskiviikkona näkemyksensä asiasta. Pimiä muun muassa suosittelee, että Suomen urheiluliitto luopuu vammaisurheilijoiden omavastuuosuuksista ainakin EM- ja MM-kilpailuissa.

Urheiluliitto ilmoitti jo kuukausi sitten, ettei tänä vuonna aikuisten MM-kisoissa ja maaotteluissa sekä parayleisurheilun arvokisoissa ole omavastuita.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi