Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Pistekärki Turunen ja debytantti Reijola kaatoivat HIFK:n

HPK piti HIFK:n takanaan ja pois puolivälieräpaikalta, kun se voitti miesten jääkiekkoliigassa 3–2. Helsinkiläisten viiden ottelun mittaisen kotivoittoputken pitkälti katkaisi kahdella maalillaan Teemu Turunen ja torjunnoillaan liiga-debytantti Rasmus Reijola.

– Tosi hyvin pelasi, yhdet treenit alla. Suuri syy siihen, että voitettiin, Kerhon Turunen kehui Reijolaa.

Tunnustelevassa avauserässä sekä isäntien Atte Engren että vieraiden RoKista Mestiksestä lainalla oleva Reijola pitivät nollan. Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Turusen rannekuti vie HPK:n johtoon.

Turunen nousi pistepörssissä entistä vankemmin ykkössijalle ohi KooKoon Malte Strömwallin, kun hän uudisti HPK:n maalin karun ylivoimalla päätöserässä.

– Sattuu joskus menemään sisään. Ei niistä sen enempää, Turunen luonnehti omaa panostaan.

Hiukan Turusta, jolla on nyt koossa 37 ottelussa pistesaldo 17+23=40, enemmän voittoa makusteli ensikertalainen Reijola. Espoolaisen Jäähongan kasvatti ja vasta nyt 26-vuotiaana liigassa esiintynyt torjuja muisteli, että pelasi Helsingin jäähallissa edellisen kerran 10-vuotiaana.

– Voitto on tärkein. Hienoa, että saatiin se kairattua, Reijola iloitsi.

HIFK kiri kahdesti tasoihin Tommi Santalan maaleilla ja kamppaili tasaisesti pisteistä. Kausikorttilaisten edessä ensiesiintyivät tuoreet vahvistukset, puolustaja Joonas Lyytinen sekä hyökkääjät Sakari Salminen ja paluumuuttaja Jasse Ikonen.

– Pelinopeus ei riittänyt, HIFK:n valmentaja Ari-Pekka Selin harmitteli.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi