Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Tähdistä kirkkaimmat törmäyskurssilla – futisikonit uran kruunun haussa

Christiano Ronaldon ja Lionel Messin lisäksi MM-kisoissa nähdään liuta muita tähtiä, joista vähäisimpänä ei valaise Neymar. LEHTIKUVA/AFP

Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi? Väittely maailman parhaasta jalkapalloilijasta on jatkunut jo vuosikymmenen, eikä selvyyttä ole saatu oikeasta vastauksesta. Nyt kaksikko tähdittää, jälleen kerran, MM-lopputurnausta ja jos kaikki menee fanien toiveiden mukaan, he kohtaavat ensimmäisen kerran MM-viheriöllä.

Ikoniset maailmantähdet ovat kohdanneet seurajoukkuepeleissä kymmeniä kertoja, mutta MM-kisoissa on vuodesta 2006 lähtien jääty ilman Portugalin ja Argentiinan kohtaamista. Nyt se on jälleen odotuksissa. Mahdollisuuksissa on kohtaaminen joko puolivälierässä tai välierässä – kahden suuruuden, joista kumpikin haluaa upean uran timantiksi maailmanmestaruuden.

– MM-turnaus on kuin ase Lionel Messin ohimolla. Valmis laukeamaan, jos hän ei voita, Argentiinan valmentaja Jorge Sampaoli tiivistää odotukset, mutta ennen kaikkea valtavat paineet.

Toivoa sopii, että miehet ottavat nyt yhteen: Qatarissa vuonna 2022 Ronaldo on 37-vuotias ja Messi 35. Maajoukkueessa niin monesti pettymään joutunut Messi arvelee, että tämän kesän MM-lopputurnaus määrittelee hänen jatkonsa ei pelkästään MM-kisoissa vaan myös maajoukkueessa.

– Se riippuu siitä, kuinka pitkälle pääsemme. Olemme hävinneet kolme finaalia peräjälkeen, ja se on johtanut vaikeisiin hetkiin lehdistön kanssa, Messi mietiskeli MM-pelien alla, viitaten tappioihin MM-finaalissa vuonna 2014 ja Copa American finaaleissa vuosina 2015 ja 2016.

Rajaton Neymar?

Ronaldon ja Messin vanavedessä tulee tietysti liuta muita tähtiä, joista vähäisimpänä ei valaise Neymar. Hänen harteillaan (ja talven loukkaantumisesta toipuneessa jalassaan) lepää jalkapallohullun Brasilian toive neljän vuoden takaisen nöyryytyksen hyvittämisestä.

Selkävaivainen Neymar ei pelannut tuossa Brasilian 1–7-välierätappiossa Saksalle kotikisoissa 2014. Nyt maailman kallein pelaaja on kaikesta päätellen kunnossa. Tämä helpottaa hänen jalkansa tähden jännittäneen kansakunnan elämää.

– En tunne Neymarin rajoja, Brasilian valmentaja Tite äimisteli Neymarin viimeisteltyä toisen maalinsa paluun jälkeen – toisessa pelissään.

Kane Dubain unelmista MM-Venäjän tähdeksi

Jos neljä vuotta sitten MM-turnaus päättyi surullisesti Ronaldolle, Messille ja Neymarille, yksi tuleva tähti piti tuolloin iloa Dubain auringossa. Parikymppinen Harry Kane teki läpimurtoa Valioliigassa, ja nyt Tottenhamin tykkiä ei saa Englannin riveistä räjäyttämälläkään.

– Katsoin vuoden 2014 turnausta lomalla Dubaissa. En odottanutkaan tuolloin pääseväni joukkueeseen, mutta ajattelin kyllä jo silloin, että tänne (MM-Venäjälle) pääsy on tavoite, Kane muistelee.

MM-hyökkäystähtiin lukeutuu valtava määrä muitakin, kaikki sieltä globaalin hinta- ja palkkalistan yläpäästä: Uruguayn Luis Suarez ja Edinson Cavani, Ranskan Antoine Griezmann, Espanjan Diego Costa, Argentiinan Sergio Agüero, Puolan Robert Lewandowski, Belgian Eden Hazard ja Egyptin Mohamed Salah, jahka ehtii kuntoutua. Vain muutama mainittuna.

Mestaruuden takaa jälleen kerran kuitenkin, loppujen lopuksi, puolustus. Ja viimeisenä lukkona maalivahti. Onko Espanjan David de Gea MM-sankari? Saako Saksan Manuel Neuer raavittua ruosteen pitkän taukonsa jälkeen? Pärjääkö Brasilian Alisson tarpeeksi hyvin? Onko Ranskan Hugo Llorisista voittajaksi? Kysymyksiä, joihin vastaus saadaan Moskovan Luzhniki-stadionilla 15. heinäkuuta.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X