Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Frisbeegolfin sm-kisat Lahteen - Mukkulassa pelataan entistä isommalla radalla

Lahden Frisbee Clubin tavoitteet ovat korkealla. Mukkulan Rotary-puistosta oltiin jo keväällä tekemässä Suomen lajipyhättöä. Kuvassa LFC:n Eero Leinonen. Kuva: Sami Kuusivirta / Etelä-Suomen Sanomat

Lahdessa järjestetään ensi vuonna frisbeegolfin sm-kilpailut. Lahden Frisbee Clubissa ollaan iloisia, kun Suomen Frisbeegolfliitto myönsi tavoitellut kisat heille. Kisat pelataan Mukkulan Disc Golf Parkissa.

- Viime keväänä lähdettiin kehittämään seuraa enemmän urheiluseuran tyyliin ja kasvattamaan jäsenmäärää, kertoo Lahden Frisbee Clubin puheenjohtaja Erkki Linnavirta.

Lahdessa nähdään tänäkin vuonna liiton alaiset kisat, kun Mukkula Open järjestetään 23.-24. elokuuta.

- Se on tämän kauden suurin kisa, eräänlainen kenraaliharjoitus sm-kisoja varten, Linnavirta toteaa.

Puheenjohtaja kiittelee Lahden kaupunkia, joka on tehnyt frisbeegolfradan mahdolliseksi. Linnavirta kertoo, että kaupunki on myös aikaistamassa radan laajennusta sm-kisojen takia. Tarkoitus oli, että nykyinen 22-väyläinen rata olisi laajennettu 36-väyläiseksi vuonna 2016.

- Kun tieto kisoista tuli, otin yhteyttä kaupunginpuutarhuri Hannu Neuvoseen ja kaupunki on nyt aikaistamassa laajennustöitä siten, että 36-väyläinen rata saadaan jo sm-kisoihin, Linnavirta kertoo.

Mukkulan rata on tänä vuonna laajennettu 22-väyläiseksi ja se sisältää sekä metsä- että puistoväyliä. Näiden lisäksi radan yhteydestä löytyy kiinteä neljän korin lämmittelyalue.

Lisäksi Mukkulan ostoskeskuksen takaa, läheltä jousiammuntarataa yhdistys on saamassa käyttöön 300 metriä pitkän pellon, jota voidaan käyttää pituusheittokenttänä.

- Liitosta riippuen järjestämme oheistapahtumana viralliset tai epäviralliset pituusheittokilpailut, Linnavirta kertoo.

Mukkulassa voi parhaimpina päivinä kierrellä kolmisensataa heittäjää.

- Laji on kasvava ja harrastajamäärä lisääntyy koko ajan. Kisat ovat kaiken kaikkiaan Lahden kaupungille ja matkailulle iso juttu.

Tapahtuman kokoluokka on vielä auki. Sm-kisoihin mahtuu kuitenkin vähintään 150 heittäjää. Tämänkuisessa Mukkula Openissa on myös noin 150 heittäjää eri puolilta Suomea.

Lahden vihertoimi vastaa kentästä ja urakoitsija nurmikoiden leikkauksesta. Seuran jäsenet tekevät talkootyötä, niittävät ojien pohjia ja parantelevat rataa omien taitojensa mukaisesti.

Linnavirta arvelee, että liitossakin on noteerattu lahtelaisyhdistyksen toiminnan nopea kehittyminen.

- Edellisestä vuodesta olemme lähes tuplanneet jäsenmäärän. Lisäksi junioripuoli on kehittynyt huomattavasti ja naisten määrä seurassa kasvanut, Linnavirta kertoo.

Koko Suomessa on hieman vaille neljäsataa frisbeegolfkenttää, joista suurin osa on maksuttomia.

Korjaus: Mukkula Openissa on noin 150 heittäjää eikä noin 50, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Timo-Pekka Heima
timo-pekka.heima@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi