Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Salibandy

LASBin pallollinen peli jäi sarja-avauksessa piippuun

"Rehellisesti sanottuna LASBilla ei ollut palaakaan kolmannessa erässä", sanoi Nokian KrP:n päävalmentaja.

"Tämä oli tiukka peli kolmanteen erään asti, kun viime kaudella päästettiin usein vastustaja jo ensimmäisessä erässä neljän maalin johtoon", näki LASBin Miska Mäkinen (vas.). Kuva: Sami Kuusivirta

LASB aloitti seurahistoriansa neljännen kauden miesten Salibandyliigassa samalla tavalla kuin kolme aiempaakin: häviämällä. Nokian KrP korjasi lauantain sarja-avauksesta voiton numeroin 6–2 (0–0, 2–1, 4–1).

LASB sinnitteli numerollisesti mukana kolmanteen erään puoliväliin asti Tampereen Raholassa, jossa KrP pelaa kotiottelunsa. Ensimmäinen erä pelattiin kokonaan ilman maaleja, eikä toisessa erässäkään syntynyt kuin kolme osumaa, mikä oli harvinaista verrattuna aiempina kausina KrP:n kotipeleissä totuttuun hurlumheihin.

– Pystyimme puolustamaan hyvin ja ottamaan KrP:ltä suunniteltuja aseita pois. Valitettavasti pallollinen peli ei ollut sellaista, että olisimme pystyneet kamppailemaan voitosta. Olimme pallolla tuhnuja, emme päässeet ykkössektorin paikkoihin ja vastahyökkäykset romuttuivat jo liian aikaisin, harmitteli LASBin päävalmentajana debytoinut Ilja Pantzar.

Rutiini ei riittänyt loppuun asti

Myös LASB-pakki Miska Mäkinen kiitteli omiensa puolustusasennetta.

– Tämä oli tiukka peli kolmanteen erään asti, kun viime kaudella päästettiin usein vastustaja jo ensimmäisessä erässä neljän maalin johtoon. Nyt ei tarvinnut lähteä kirimään sellaiselta takamatkalta. KrP:n rutiini oli kuitenkin meitä korkeammalla tasolla, lauantaina 23-vuotissyntymäpäiväänsä juhlinut Mäkinen summasi.

Nokialaisten päävalmentaja Jarmo Härmä näki, että ottelu oli tyypillinen sarja-avaus.

– Alussa molemmat joukkueet olivat arkoja, mutta rehellisesti sanottuna LASBilla ei ollut palaakaan kolmannessa erässä, hän arvioi.

LASBin maalit tekivät toisessa erässä Tomi Jerkku ja Perttu Koljonen, joka iski lohdutusosuman viimeisellä minuutilla vieraiden pelatessa ilman maalivahtia.

LASBin parhaana palkittiin entisessä kotihallissaan torjunut maalivahti Santeri Pohjonen. Hänen selkänsä taakse meni ottelussa neljä palloa, kun KrP iski kaksi viimeistä tyhjiin.

Lauantain ottelussa tehtiin päijäthämäläistä salibandyhistoriaa myös sikäli, että lahtelainen erotuomari Rainer Pekkinen vihelsi uransa ensimmäisen ottelun miesten liigatasolla.

Iiro-Pekka Airola
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi