Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Salibandy

SB Heinola ja LASB aloittavat yhteistyön

SB Heinolan ja LASBin yhteistyösopimus kattaa myös edustusjoukkueet. Kuva: Kiia Aha

Salibandyseurat LASB ja SB Heinola solmivat yhteistyösopimuksen, joka koskee kaikkiaan yli 800:aa Salibandyliiton lisenssipelaajaa.

Seurojen mukaan yhteistyön ydinajatuksena on mahdollistaa nuorille salibandyn harrastaminen oman ikänsä ja tasonsa mukaisissa joukkueissa koko junioripolun ajan sekä samalla tarjota laadukas pelaajapolku, jolla omista junioreista kasvatetaan pelaajia aina yhteistyöseurojen edustusjoukkueisiin asti.

"SB Heinola ei katoa mihinkään"

LASB ja SB Heinola tekivät yhteistyötä jo menneellä kaudella B- ja C-tyttöjen joukkueiden osalta. Hyvät kokemukset saivat ajatuksen viriämään laajemmankin yhteistyön rakentamiseksi.

SB Heinolan varapuheenjohtaja Jari Vastamäki kertoo, että yhteistyösopimus on merkittävä piristysruiske heinolalaiselle salibandylle.

– Tämä on iso juttu meille, ja odotan jo innolla, että pääsemme yhdessä rakentamaan uutta.  LASBista löytyy hyvää asiantuntemusta, ja neuvotteluissa on ollut koko ajan hyvä henki, eikä kiistaa syntynyt mistään. Kaikki näyttää nyt todella hyvältä.

Usein yhteistyösopimukset saattavat herättää pelkoja pienemmän seuran edustajissa, mutta Vastamäki kertoo, että ainakin toistaiseksi uutinen on otettu Heinolassa vastaan hyvin.

– Olet ensimmäinen, joka soittaa, mikä on hyvä merkki. Onhan tästä huhuttu jo kevään ajan, ja asia on ollut isolla porukalla tiedossa. Tähän on suhtauduttu positiivisesti.

Vastamäki korostaa, että SB Heinola ei ole häviämässä suuremman suuhun.

– SB Heinola ei katoa mihinkään. Voisimme piipertää yksin pienessä piirissä, mutta nyt meillä on kasassa niin iso massa, että voimme mahdollistaa harrastamisen kaikille halukkaille. Lisäksi voimme tarjota nyt suoran etenemismahdollisuuden kilpailullisessa mielessä eteenpäin pyrkiville.

– Nyt meillä on pelaajapolku auki Salibandyliigaan saakka. C-ikäiset pelaavat vielä tosissaan toisiaan vastaan, mutta silloinkin katsotaan rinnakkaisedustuksia ja pelaajasiirtoja tapauskohtaisesti pelaajan paras huomioiden. B-ikäisissä aletaan katsoa, ketkä siirtyvät LASBin kilpaorganisaation alle.

Muun muassa farmiyhteistyötä

Liigajoukkueen statuksella operoiva LASB näki SB Heinolan keinona nousta valtakunnan kärkiseurojen tasolle.

– Päijät-Hämeen salibandyn kokonaisvaltainen kehittäminen vaatii vahvaa yhdessä tekemistä, ja näemme, että seurojen välinen yhteistyö on ainoa tapa saada kurottua maan kärkiseurojen etumatkaa kiinni.

– SB Heinolan toiminnan korkea laatu sekä osaaminen on ollut tiedossa jo pitkään, ja vain laadukkaan yhdessä tekemisen kautta voimme alueena nousta seuraavalle tasolle. Voimme oppia heiltä paljon alkavassa yhteistyössä, LASBin urheilutoimenjohtaja Teemu Varis kommentoi.

Seurojen väliseen sopimukseen sisältyy myös farmiyhteistyö LASBin miesten liigajoukkueen sekä SB Heinolan kakkosdivisioonassa pelaavan edustusjoukkueen välillä.

Käytännössä tämä tarkoittanee SB Heinolan edustusjoukkueen vahvistumista ja pelaajille suoraa väylää Salibandyliigaan.

SB Heinolan miesten kakkosjoukkue nousi hieman yllättäen ensi kaudeksi myös kakkosdivisioonaan, joten on luonnollista, että varsinkin yhteistyösopimuksen jälkeen edustusjoukkueen nousupaineet kasvavat.

Juttua täydennetty kauttaaltaan 10.6. klo 23.02

Yhteistyöseurat

LASB ja SB Heinola

LASBin miesten edustusjoukkue pelaa Salibandyliigan kotiottelunsa Lahdessa.

LASBin junioritoiminta pyörii Lammilla, Hämeenkoskella ja Hollolassa.

LASBilla on yli 450 lisenssipelaajaa.

SB Heinolan miesten edustusjoukkue ja kakkosjoukkue pelaavat kakkosdivisioonassa.

SB Heinolalla on yli 350 lisenssipelaajaa.

Janne Pussila
janne.pussila@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi