Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Salibandy

Voima hyödynsi Pelicansin hölmöilyt

Pelicans SB:n miesten kausi Kaakkois-Suomen 2. divisioonan pudotuspeleissä päättyi perjantaina Lahti Energia -areenassa. Lohkon toisessa välieräkamppailussa Imatran Voima oli parempi jatkoajan jälkeen maalein 7–6 ja jatkaa matkaansa lohkofinaaliin. Lahtelaisilla alkoi kesäloma.

– Kaikki kunnia Voimalle. Se oli näissä kahdessa kamppailussa piirun verran parempi ja ansaitsi ilman muuta jatkopaikkansa, Pelicans SB:n valmentaja Petteri Hirvonen sanoi rehdisti.

Toinen välieräottelu oli pienoiskoossa kuin koko lahtelaisryhmän kausi. Parhaat hetket olivat häikäiseviä, mutta huonot hetket olivat tosi huonoja.

Kuvaavaa perjantai-illan matsille oli se, että Pelicans johti pitkään turvallisen tuntuisesti 6–4. Kolme minuuttia ennen loppua Jesse Arola otti vastustajan maalin takana jäähyn paidasta repimisestä. Voima ei jättänyt saamaansa mahdollisuutta käyttämättä, vaan nousi ylivoimalla maalin päähän. Tasoitus syntyi ajassa 59.49. Voitto-osuma tuli jatkoajalla rankkarista.

– Pelin sisällä sattui kummia juttuja. Harmittaa myös se, ettemme antaneet itsellemme mahdollisuutta tapella pelin voitosta. Vaikka nyt syökin miestä, niin joukkue ansaitsee hatunnoston kevätkaudesta. Nousimme takamatkalta hienosti sarjassa kolmanneksi. Suurin juttu oli kuitenkin toimintatavan muutos, jonka teimme ennen kauden alkua. Lopetimme puuhastelun ja aloimme harjoitella. Fysiikkamme ei pettänyt missään vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa. Seuran suunta on oikea, Hirvonen korosti.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi