Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Salibandy

LASBin maalivahtivalmentaja on oikea filosofi, joka on seurannut lajin kehitystä 2000-luvun alusta saakka – "Hyvä maalivahti ei voi ikinä huijata"

Maalivahtipeli on valmentaja Jukka Järvisen mukaan muuttunut vuosien saatossa paljon. Hän käyttää maalivahtivalmennuksessaan treenejä muistakin lajeista, koska ykkösprioriteetti maalivahdilla on lajissa kuin lajissa sama: ottaa peliväline kiinni.

Kokenut Jukka "Kärppä" Järvinen on valmentanut maalevahteja yhteensä 18 vuotta, joista kuusi enemmän tai vähemmän ammatiksi. Hän toimii LASBin edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana toista kauttaan. Kuva: Katja Luoma

– Älkää ikinä fuskatko. Se on teiltä itseltä pois, hyvä maalivahti ei voi ikinä huijata. Jos fuskaa peleissä, tiedättekö missä se näkyy? Se näkyy tulostaululla, raikuu voimakas ääni Hollolan Salpahallilla.

Tiukoilla otteilla, mutta huumorilla höystettynä komentoa pitää kokenut salibandyn maalivahtivalmentaja Jukka "Kärppä" Järvinen. LASBin edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana toimiva Järvinen on vetämässä LASBin leirivalikoimassa ensimmäistä kertaa olevaa maalivahtileiriä, jonne on kerääntynyt 19 lajin nuorta harrastajaa.

– Näillä nuorilla on mahdollisuus tehdä hommia kunnolla jo varhaisessa vaiheessa, joten toivon, että he ymmärtäisivät harjoitella omatoimisesti ja monipuolisesti jo nyt, Järvinen perustelee huijaamisen välttämistä.

Pelaajien keskuudessa pidettynä henkilönä tunnettu Järvinen valmentaa oman kokemuksen avulla. Peliuraa taakse ehti ennen uran loppua kertyä 22 vuotta. Järvinen pelasi alusta saakka maalivahtina. Valmentajana hän on toiminut 18 vuotta, joista viimeiset kuusi enemmän tai vähemmän ammatiksi, eli välillä puolipäiväisesti, välillä täysipäiväisesti.

LASBin 09-syntyneissä junioreissa pelaava Akseli Hinkkala on pelannut maalivahtina puoli vuotta. Kuva: Katja Luoma

Tällä hetkellä Tampereen Ilves on Järvisen pääseura, mutta sen lisäksi hän valmentaa viidessä muussa yhteistyöseurassa. Yksi niistä on LASB, jossa Järvinen on mukana toista vuotta.

Järvinen on vuosien varrella nähnyt paljon. Maalivahdit ja maalivahtipeli ovat 18 vuoden aikana vuodesta 2000 tähän päivään saakka kehittyneet hänen mukaansa valtavasti.

– 2000-luvulla käsiä käytettiin paljon liikkumiseen. Nyt kun seuraa maalivahteja, he ovat urheilullisesti parempia, hyvässä kunnossa, vartalonhallinta on parempaa ja liike tehdään pääsääntöisesti jaloilla. Toki laji on sellainen, että kaikkia liikkeitä ei voi tehdä jaloilla, vaan käsiä on pakko käyttää. Mutta selkeä ero vuosituhannen alkuun on.

– Toki peli on vuosien saatossa muuttunut ja nopeutunut ja maalivahdin hahmotuskyvyn pitää olla nopeampi. Mutta kaiken kaikkiaan kehitys on huimalla tasolla.

Painopiste muuttunut

Historiallisesti paljon vanhemman lajin jääkiekon puolella maalivahtipeli on muuttunut vuosien saatossa paljon jo peliasennonkin suhteen. Luistimilla seisovan pystyasennon sijaan nykypäivän maalivahdit torjuvat valtaosan laukauksista pudottautuen jäähän V-asentoon. Torjuntatyyleistä erotetaan esimerkiksi perhostyyliä sekä pystyasentoa ja perhostyyliä yhdistävää hybridityyliä.

Salibandynkin puolella Järvinen on havainnut muutosta ihanteellisessa perusasennossa.

LASBin edustusjoukkueen toisena maalivahtina ensi kaudella toimiva Antti Ripatti osallistui vierailevana tähtenä LASBin järjestämälle maalivahtileirille. Kuvassa vinkkejä saavat juniorit Akseli Hinkkala (vas.) ja Toivo Saarinen. Kuva: Katja Luoma

– Painopiste on nyt pois jalkojen päältä, eli takapuoli ei tipu jalkojen päälle, jolloin jalat olisivat koko ajan käytössä. Pystyssä oleminen ja peliasennon pitäminen aina, kun peli on omassa päässä sekä tietenkin liike tolpalta tolpalle. Aika paljon salibandyssa on menty siihen, mitä jääkiekossakin on tehty, nyt toki salibandyn ehdoilla.

– Itsekin olen ottanut arsenaaliini muutamia treenejä jääkiekosta, muutamia treenejä jalkapallosta ja treenejä jopa käsipalloveskareilta, muokaten niitä tietenkin vähän. Koska eihän maalivahtipelin idea muutu. Idea on se, että peliväline pitää ottaa kiinni, se on se ykkösprioriteetti. On lopulta ihan sama, ottaako pelivälineen kiinni peukalon- tai jalan kärjellä, päällä tai olkapäällä, kunhan sen ottaisi kiinni. Ja kaikilla maalivahtien harjoitteilla pyritään vain tukemaan torjuntavarmuutta. Loppujen lopuksi maalivahdin onnistuminen on monien asioiden summa.

Idolit jääkiekon puolelta

Järvisen itsensä sai aikanaan tolppien väliin suuret, erilaiset maalivahtipersoonat.

– Oma idolini on Pasi Nurminen, joka oli jäällä huikea persoona. Ja Jarmo Myllys, joka oli minulle syy lähteä aikanaan maalivahdiksi. Hänkään ei ollut sieltä rauhallisimmasta päästä, jos omalle maalille tultiin. Kolmannen mainitakseni Jukka Tammi junioriajallani oli yksi esikuvistani. Siinäpä ne "pääsyylliset".

– Toki ymmärrän, että maalivahdeilta vaaditaan nykypäivänä rauhallisuutta, koska pitää keskittyä eikä flipata saa. Välillä jotenkin kaipaan samanlaisia suuria persoonia.

Erilaisten maalivahtityylien välille syntyneitä koulukuntia Järvinen ei itse enää ole havainnut.

Aika paljon salibandyssa on menty siihen, mitä jääkiekossakin on tehty, nyt toki salibandyn ehdoilla. Salibandyn maalivahtivalmentaja Jukka "Kärppä" Järvinen

– Omasta mielestäni salibandyssa on menty kohti samaa muottia. Aika paljon pelataan syvällä ja pienen boksin sisällä. Oma filosofiani on se, että ei rohkeuden tarvitsisi kadota mihinkään. Peli ei ole muuttunut ja edelleen pelivälineen saaminen maaliin on vaikeampaa, jos maalivahti saa peittopinnan isoksi.

– Itse suosin sellaista passiivisaggressiivista pelityyliä. Pidän siitä, että maalivahti pelaisi pienen alueen etuviivalla, josta pääsee yhdellä liikkeellä joka paikkaan. Syvällä verkon sisässä pelatessa syvyyssuunntaan muodostuu helposti monta kymmentä senttiä enemmän tilaa. Ajattelen itse niin, että silloin pelataan boksin sisällä, kun on lähitilanne tai vastustajalla ylivoima. Silloin niin kutsutut siivet ovat auki ja liike lyhyempi saada sivuttaissyöttö kiinni.

Täysillä kentällisillä pelatessa jokaisella on paikkansa ratkaista, ja silloin vastuu pelin lukemisesta, siitä kuka siellä on vetäjä ja sen seuraaminen, jää maalivahdille.

– Maalivahdin pitäisi nähdä pallon lähtö ja nähdä lapa koko ajan, sen jälkeen sitten reagoida. Tällaiset asiat onnistuu, jos toistoja on tehty.

Konkarikin voi yllättyä

Perusasioiden, kuten asennon, liikkeen, pelinluvun ja reagoinnin lisäksi maalivahtien välille eroja tekevät myös luonteet. Järvinen itse kuului siihen kategoriaan, että liian lähelle tullessaan vastustajan pohkeet saivat kyytiä.

– Kerran jopa yritin vetää kaverilta housut alas, kun hän tuli minun alueelle. Tällaisia asioita en tietenkään opeta valmennettaville. Mutta kyllä minulle tiukassa paikassa kuumalla hetkellä ymmärrettiin antaa näpäytystä hanskoille, koska tiedettiin että saatan herpaantua, Järvinen nauraa.

– Parina viimeisenä vuotena rauhoituin kummasti, kun lopetin pelikellon katsomisen. Jos joku kysyy vinkkejä rauhoittumiseen, olen heittänyt sen esimerkiksi. Veikkaan kuitenkin, että esimerkiksi Nupea (Pasi Nurminen) ei olisi kuitenkaan saanut rauhalliseksi vaikka mitä olisi sanonut, Järvinen jatkaa edelleen nauraen.

Kuinka paljon räjähtäville persoonallisuuksille voi antaa tilaa?

– Jos nyt mietin omaa peliuraa ja lentäviä juomapulloja ja maskeja, minun persoonaani olisi ehkä välillä voinut kahlita. Mutta mitä se kahlitseminen on? Jos pelaaja käy joka maalin jälkeen kulmassa kääntymässä, niin antaa mennä vaan. Mutta jos rupeaa riehumaan ja syyllistämään itseään liikaa, kuten minä tein, peli on usein siinä vaiheessa pelattu. Keskittyminen vaikeutuu ja pelaaja miettii edellistä tilannetta. Sitten kun tilanne kertaantuu, siitä syntyy lumipalloefekti.

Järvisen mukaan ihanteellisella maalivahdilla on paineensietokykyä, rauhallisuutta, hyvä vartalonhallinta ja hän on urheilullinen.

– Uskon kuitenkin, että täydellistä maalivahtia ei ole olemassa. Aina jokaisella on jotain tehtävää.

Henkilö, joka on seurannut lajia yli 20 vuotta, voi kuitenkin edelleenkin yllättyä.

LASBin 05-06-syntyneissä junioreissa pelaava Toivo Saarinen unelmoi pelaamisesta edustusjoukkueessa tulevaisuudessa. Kuva: Katja Luoma

– Parkanossa juniorileirillä oli 11-vuotias tyttö, joka mykisti minut. Hänellä oli yksi parhaimmista kehon- ja keskivartalon hallinnoista, joita urallani olen nähnyt. En ole monesti nähnyt sellaista edes aikuisissa. Hänellä oli taustallaan ainakin yleisurheilua, ratsastusta, jalkapalloa ja salibandya. En voinut kuin ajatella, että tuollaisen kanssa kun pääsisi tekemään töitä, Järvinen hämmästelee.

Järvinen kuitenkin muistuttaa, että kaikkien ei tarvitse olla valmiita, vaan puutteita vartalonhallinnassa tai tekniikassa voidaan kehittää, jos on valmis itse tekemään työn. Luontaisia ominaisuuksia, kuten pallon pelkäämistä, kivunsietokykyä ja silmien sulkeutumista automaattisena reaktiona on vaikeampi kitkeä, jolloin maalivahdin pelipaikka ei välttämättä ole se oikea.

Pelipaikka ei välttämättä ole myöskään oikea, jos kaipaa kiitollisuutta. Ei ole harvinaista, että katsomoiden lehtereiltä kriittinen palaute menee maalivahdin suuntaan.

– Salibandymaalivahti on kyllä sellainen pelaaja, jota en lähtisi syyttämään. Maaleihin vaikuttavat niin monet asiat, kuten se, miten tilanne on rakentunut, miten maalivahti on liikkunut, miten sijoittunut ja mitkä hänen valmiutensa ovat, tuliko pallo maskin takaa ja oliko hän kuinka väsynyt.

– Takana voi olla varsinainen peliaika, jossa maalivahti on ottanut 35 koppia. Sen jälkeen jatkoaika, jossa on voinut ottaa vaikka viisi koppia. Päälle vielä vaikka rankkarikilpailua, joka on edennyt 15 laukojaan. Väitän, että siinä vaiheessa voi keskittyminen yrityksestä huolimatta olla haastavaa.

Järvisen mukaan pelaajat eivät itse kuitenkaan mieti pelipaikan kiitollisuutta ainakaan ulkoisten paineiden kautta.

– Moni on sanonut minulle suoraan, että paineet tulevat itselle asettamista tavoitteista. Sellaisia voi syntyä esimerkiksi katkolla olevasta sopimustilanteesta, tai jos on pelannut alkukauden heikosti.

Maalivahdilla suuri rooli

Salibandy tunnetaan lajina, jossa maaleja usein nähdään paljon enemmän esimerkiksi jääkiekkoon verrattuna. 7–5 päättyvä peli voi olla suhteellisen normaali. Järvistä harmittaa, että moni Suomessa vertaa jääkiekkoa salibandyyn.

– Sanon aina, että älä vertaa. Ne ovat kaksi eri lajia. Salibandyssa tehdään puolesta kentästä maaleja, lätkässä ei välttämättä.

– Se ei poissulje sitä, että on veskarilla salibandyssakin hemmetin suuri rooli. Jos pystyy tehdä perushommat hyvin ja ohjata äänekkäästi peliä maalilta, josta näkee koko kentän, niin rooli on valtava. Hissukalla aikuisella pelaajalla rooli voi olla pienempi

– Toki on veskareita, jotka eivät neuvo. Minullakin on ollut valmennettavia, jotka ovat sanoneet, etteivät voi puhua, koska se sekoittaa oman pelin. Silloin olen sanonut, että unohda ohjaaminen. Tällöin asiasta pitää puhua treeneissä ja sopia rooli jollekin muulle, esimerkiksi jollekin vaihtopenkillä. Tai sopia treeneissä rooli kentällisten kesken.

Lue myös: LCS Panthersille menestystä kesäkisoissa – kaksivuotias seura haluaa seuraavaksi kasvaa myös cheertanssissa
 

Järvisen mukaan nuorten maalivahtileirilläkin on muistutettu äänenkäytöstä.

– Maalivahdilla pitää olla kantava ääni ja pitää tietää, mitä pelaajia pyytää tekemään. Vieläpä nopeasti. Aikaa on vain muutama sekunti tai sekuntien murto-osia.

Maalivahtipeliä seurataan ja kehitetään vuosi vuodelta paremmin, mutta Järvisen mukaan vielä enemmänkin voisi. Se kuitenkin vaatisi enemmän tekijöitä, resursseja ja rahoja.

– Ideaalitilanteessa esimerkiksi joukkueen maalivahteja voisi peluuttaa vahvuuksien mukaan. Jos esimerkiksi joukkueessa on maalivahti, joka on hyvä kaukolaukauksissa ja vastustaja tiedetään sellaiseksi, joka ei tule lähelle vaan vetää kaukaa, häntä kannattaisi peluuttaa. Siitäkin huolimatta, vaikka lähipelissä olisi jokin puute. Jos tietää, että pelissä 75 prosenttia laukauksista tulee kaukaa ja 25 prosenttia läheltä, joukkue menettää potentiaalia aika paljon. Tällainen kuitenkin vaatii resursseja, koska omia ja vastustajien pelejä pitäisi pilkkoa ja pilkkoa.

Hämmästyttävä tie liigajoukkueeseen

Yksi todiste maalivahdin henkilökohtaisesta kehityksestä löytyy myös LASBin tolppien välistä. Edustusjoukkueen kakkosmaalivahtina toimii tulevalla kaudella 28-vuotias Antti Ripatti, joka vielä muutamia vuosia sitten keskittyi täysillä töihin perheyrityksessä ja pelasi alasarjatasoilla. Sitä ennen salibandy oli ollut kokonaan tauolla.

– Junioreissa pelasin pienenä poikana, mutta juniorivuosien jälkeen harrastaminen loppui pariksi vuodeksi kokonaan, mitä nyt tosin tuntumaa välillä pidin yllä pelailemalla. Lahteen muuton jälkeen kävin sitten pelaamassa 5-divaria. Aika meni pitkälti töihin.

Ripatti ei tuolloin todellakaan uskonut, että pelaisi muutaman vuoden päästä liigassa.

Antti Ripatin nousu liigakentille on ollut hämmästyttävä. Kuva: Katja Luoma

– Oikeastaan vuosi sitten minulle iski ymmärrys siitä, että tässähän voisi vielä edetä. Sain työhommat siihen malliin, että pystyin keskittyä pelaamiseen enemmän ja siirryin Kosken Dynamon 2-divarijoukkueeseen.

Ripatti huomasi, että uran loppu alkaa häämöttää, ja nyt kannattaa pelata kun vielä kerkeää. Ripatti odottaa tulevalta kaudelta kovaa treeniä.

– Selkeänä kakkosveskarina lähden treenaamaan, katsotaan mihin se riittää. Päätähtäin on vasta kauempana.

Mikä päätähtäin sitten on?

– Suomen mestaruus tietenkin, Ripatti nauraa.

Aino Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi