Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Moottoriurheilu

Pyörät kovilla Päitsin pehmeällä alustalla - "Vaikka kuinka laittaa hanaa, ei pyörä meinaa liikahtaa"

84. Päitsi ajettiin märissä, vaikkakin lumisissa olosuhteissa. Nuuttilan peltoaukealla ajaminen oli melkoista röykytystä.

Sysmän Moottorikerhoa edustava Joni Kaivolainen oli yleiskilpailun kahdeksas ja A1-luokassa neljäs. Kuva: Mirja Hussain

Endurokuljettajien pyhiinvaellus poikkesi taas Hollolassa Nuuttilassa, kuten tapana on. Helsingintien varsi oli katsojien autoja täynnä Nuuttilan suoran mitalta, ja parkkiletkaa riitti etelän suuntaan vielä reilusti seuraavan mäen päälle.

Nuuttilassa kilpailua seurasivat Kati Kopra, Sami Kärkkäinen ja kuusivuotias Anni Kärkkäinen.

– Anni sanoi, että lähdetään katsomaan mopokisoja, Sami Kärkkäinen kertoi.

Seurannassa oli ennen muuta Asikkalan Joni Kaivolainen.

– Ollaan tuttuja pitkältä ajalta. Vielä viime vuonna huolsin häntä täällä. Nyt en töiden takia ehtinyt kun pelkästään kannustamaan.

Sami Kärkkäinen sanoi, ettei mekaanikkona ole päässyt samalla tapaa seuraamaan ajosuorituksia kuin katsojana.

– Huollon puolelta ajamista ei näe kuin korkeintaan vilaukselta, vaikka aktiivisemmin kuitenkin seurataan kisan etenemistä. Nyt ollaan livetulospalvelun varassa.

Katselu kuumottaa toipilasta

84. Päitsi ajettiin märissä, vaikkakin lumisissa olosuhteissa. Nuuttilan peltoaukealla ajaminen oli melkoista röykytystä. Kärkkäinen sanoi, että pehmeällä alustalla kuskit ja pyörät joutuvat koville.

– Pyörälle pehmeä alusta on paha. Vaikka kuinka laittaa hanaa, ei pyörä meinaa liikahtaa. Huollon kannalta hyvää on, ettei lumi jäädy pyörään kiinni. Myöskään jarrupalat ja renkaat eivät kulu niin nopeasti tällä kelillä.

Kärkkäinen ajaa enduroa itsekin, mutta on vielä toipilaana syksyisen polvileikkauksen jäljiltä. Hän myöntää, että satulaan palaaminen kuumottaa.

– Ei tämä muiden ajamisen katselu ainakaan kuumotusta vähennä, hän sanoi.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi