Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Moottoriurheilu

EM-arvonsa vakiinnuttanut Lahti Historic Rally ajetaan jo 17. kerran

Osanottajamäärät ovat kasvaneet selvästi viime vuodesta. Lauantaina liikkeellä on peräti 153 autokuntaa.

Giuliano Calzolari juhli Lahden satamassa Historic Rallyn voittoa toissa vuonna. Viime vuonna sanmarinolainen oli rallin kolmas. Kuva: Kai Sinervo

Vuodesta 2002 järjestetty Lahti Historic Rally ajetaan perjantaina ja lauantaina jo 17. kerran. Ensimmäisellä kerralla ralli oli EM-sarjan kandidaattikilpailu, mutta sen jälkeen sillä on ollut joka vuosi EM-arvo.

Kansainväliseen kilpailuun on ilmoittautunut 68 autokuntaa, jotka edustavat 12 eri kansallisuutta. Osanottajamäärä kasvoi viime vuodesta yli 10 prosentilla.

Ennakkoon odotetuimman suomalaisosanottajan piti olla Harri Toivonen, joka edesmennyt isä Pauli Toivonen voitti Euroopan mestaruuden vuonna 1968 ja EM-titteliä tavoiteltiin perheeseen uudestaan 50 vuotta myöhemmin. Espanjalainen PAST Racing -talli laittoi kuitenkin yllättäen pillit pussiin kesken kauden ja Toivosen mestaruuden tavoittelu jäi kesken.

Kovia kuljettajia on silti mukana melkoinen määrä. Viime vuoden voittaja Mika Turkki on mukana, samoin kakkonen Ville Silvasti sekä kolmanneksi ajanut San Marinon Giuliano ”Lupo” Calzolari, joka voitti toissa vuonna.

Mukana on myös viime vuoden Euroopan mestari, italialainen Luigi ”Lucky” Battistoll, jonka kartanlukija on Fabrizia Pons. Viime vuonna pari ajoi vauhdikkaasti ulos jo kolmannella erikoiskokeella.

Kotimaista nopeaa konkariosastoa edustavat esimerkiksi Antero Laine sekä Jari Latvala, joilla on takavuosilta lukuisia SM-mitaleita.

Kansallinen Lammi-ralli kiinnostaa

EM-osakilpailun lisäksi mukana on aina ollut kansallinen ralli, joka ajetaan nyt Lammi-rallin nimellä, sillä kilpailureitti suuntautuu Lammille molempia päivinä ja huoltotauot järjestetään nimisponsori Lammin Betonin piha-alueella.

Lammi-ralliin ilmoittautui peräti 85 osallistujaa, yli tuplaten enemmän kuin viime vuonna. Laaja valikoima eri luokkia sekä vaihtoehdot ajaa nuotista tai nuotitta vaikuttivat osanottajamäärään.

Nuottiluokkiin ilmoittautui 16 autokuntaa, jotka ajavat kaksipäiväisen kilpailun. Lauantaille tulevat mukaan ilman nuotteja ajavat loput 69 autokuntaa. Kilpailijoita löytyy nuorista lupauksista konkareihin ja autoissa historic-autoista tuoreimpiin R5-luokan uutuuksiin.

Lähtö ja maali satamassa

Kun kilpailu perjantaina starttaa Lahden matkustajasatamasta kello 10, pyyhältävät kilpurit Lammin suuntaan, missä kolmen ek:n jälkeen vietetään huoltotaukoa kello 13:n jälkeen iltapäivällä. Iltahuolto on kello 18 jälkeen kilpailukeskuksessa Lahti-hallilla, josta autot siirtyvät yötauolle.

Lauantaina satamasta lähdetään liikkeelle kello 9 alkaen. Toisenakin kilpailupäivänä huoltotauko on Lammilla puolenpäivän aikaan. Maaliin Lahden satamaan ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan kello 16.30.

Lahti Historic Rallyn facebook-sivusto lähettää live-lähetystä reitiltä käytännössä koko ajan ja ohessa on myös studio-osuuksia sekä haastatteluja. Kyseessä on todennäköisesti laajamittaisin Suomen ralleissa toteutettu suora lähetys sosiaalisessa mediassa.

Lauantaina sataman läheisyydessä on muutakin ohjelmaa, kun AKK:n Flying Finn Tour saapuu Lahti Aquan piha-alueelle klo 10–15 väliseksi ajaksi. Flying Finn Tour on osa kotimaista koulutuspolkua, joka mahdollistaa nousun ruohonjuuritasolta aina maailman huipulle asti. Kiertueen tarkoituksena on tuoda Karting lähelle perheitä ja nuoria harrastajia.

Jani Seppälä
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi