Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Moottoriurheilu

"On ihan turha ottaa mitään paineita" – Valtteri Bottaksen itseluottamus ei rapissut ensimmäisen kisaviikonlopun epäonnistumisesta

Bottas kisaa seuraavan kerran reilun viikon päästä Bahrainissa. Pääsiäisviikolla Bottas ehti pistäytymään Suomeen. Kesällä Bottas nähdään hänen nimikkoduathlonissaan Pajulahdessa ja kenties Pippossa kartingin SM-osakilpailun yhteydessä.

Nastolalainen formulatähden Valtteri Bottaksen itseluottamus ei kokenut kolhuja epäonnistuneen avauskisan vuoksi. "Se oli vain yksi kisa 21 kisan joukossa" Kuva: Sami Kuusivirta

Valtteri Bottaksen F1-kauden avaus sujui käytännössä päin vastoin kuin toiseen kauteen Mercedeksen ratissa lähtenyt nastolalainen toivoi.

Kisaviikonloppu Australiassa meni käytännössä pilalle aika-ajossa, jossa Bottas romutti ajovirheensä vuoksi autonsa pahasti.

Henkisesti ulosajo uran toistaiseksi tärkeimmän kauden avausviikonloppuna oli kova, muttei raju tälli ollut fyysisestikään kivuton, Bottas myöntää.

– Enemmänkin se oli henkinen kolaus, vaikka toki tuollainen osuma sattuu. Mitään vammoja ei tullut. Sunnuntaina vointi oli jo ihan hyvä. Niitä tulee välillä ja ne kuuluvat lajiin, Bottas kertoi keskiviikkona vesiyhtiö Lahti Aquan vieraana ollessaan.

Viidennestätoista ruudusta kisaan strartannut Bottas kipusi sijalle kahdeksan. Sijoitus olisi suurella todennäköisyydellä ollut huonompi, jos turva-auto ei olisi tullut kesken kisan radalle ja sekoittanut palettia Bottaksen kannalta edullisesti.

Lähtökohtaisesti selvästi hitaampien kuskien ohittaminen ei tuntunut onnistuvan Australian radalla mitenkään. Bottakselle Albert Parkin radan ohittamisvaikeudet eivät tulleet yllätyksenä.

– Australian rata on meidän [tiimin] tilastojemme mukaan koko kauden toiseksi vaikein rata ohittamisen kannalta. Osasimme odottaa, että kisasta voi tulla vaikea.

"Se oli yksi kisa 21 kisan joukossa"

Bottaksen tallitoveri Lewis Hamilton huomautti ensimmäisen kisan jälkeen, että kamppailu Ferrari-kaksikon Sebastian Vettelin ja Kimi Räikkösen kanssa on hankalaa, jos omasta tiimikaverista ei ole apua. Hamilton ylsi ilman Bottaksen apua toiseksi Vettelin ajaessa voittoon ja Räikkösen yltäessä kolmanneksi.

Bottas on vakuuttunut kykenevänsä kamppailemaan epäonnistumisen jälkeen kärkisijoista jo seuraavissa kisoissa. F1-sirkus siirtyy pääsiäisen jälkeen Bahrainiin, jossa kisataan huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Yhden kauden sopimuksella Mersulla ajava Bottas tietää, ettei virheitä voi tehdä kauden aikana kovin montaa, jos hän haluaa jatkaa uraansa sarjan kärkitallissa.

– Totta kai toivoin, että kausi olisi lähtenyt paremmin käyntiin, mutta on ihan turha ottaa mitään paineita. Se oli yksi kisa 21 kisan joukossa. Tiedän, mihin pystyn ja tiedän mihin tiiminä pystymme. Sen takia odotan jo tulevia kisoja. Saamme ihan varmasti hyviä tuloksia alle.

Lue myös: Lahti Aqua yhteistyöhön formulakuski Valtteri Bottaksen kanssa - "Tätä tilaisuutta ei voinut jättää hyödyntämättä"
 

"Kisavauhti olisi ilman ongelmia riittänyt voittoon"

Sekä Bottaksella että toiseksi Australiassa ajaneella tallitoverilla Lewis Hamiltonilla oli kisassa ongelmia moottorin ylikuumenemisen kanssa. Bottaksen mukaan auto on erittäin hyvässä iskussa, eikä jäähdytysongelmat ole ratkaisemattomia.

– Kuten aika-ajossa tiimikaverin paalupaikka-aika näytti, niin se on erittäin hyvä auto. Kisavauhti olisi ilman ongelmia riittänyt voittoon.

Valtteri Bottas ajoi hurjan näköisesti ulos Australian osakilpailun aika-ajossa. Fyysisiä vammoja ei tullut, vaikka tälli olikin kova, hän sanoo. Kuva: Sami Kuusivirta

Kesällä duathloniin ja ehkä Pippoon

Pääsiäisviikon Bottas viettää ainakin osittain kotikonnuillaan. Tiivis kilpailukalenteri pitää miehen pitkälti pois Suomesta seuraavat kuukaudet. 19. elokuuta Pajulahdessa kisataan Bottaksen nimikkoduathlon. Silloin mies nähdään varmasti seuraavan kerran kotimaisemissaan. Kartingin SM-sarjan osakilpailu kisataan Pippossa viikkoa ennen duathlonia. Bottaksen mukaan on täysin mahdollista, että hän saapuu tuolloin tapaamaan potentiaalisia tulevaisuuden formulatähtiä.

– Kesätauolla elokuussa tykkään viettää aikaa Lahden seudulla. Jos vapaat osuvat hyvin kohdalleen, niin miksei.

Kuuntele Bottaksen haastattelu Radio Voiman sivuilta.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi