Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Moottoriurheilu

IS: Jääkö Iittiin kaavailtu MotoGP:n osakilpailu toteutumatta? Rahoituksessa ongelmia

Kuva: Sami Kuusivirta

KymiRingin rahoitus takkuilee pahasti, uutisoi Ilta-Sanomat. IS:n tietojen mukaan etenkin yksityisrahoituksen hankkimisessa on ollut ongelmia.

Lehti spekuloi, että MotoGP:n osakilpailut Iitin KymiRingissä vuonna 2019 voivat jäädä kokonaan toteutumatta.

– Yksittäisiltä sijoittajilta kerättävän rahan kanssa on ilmennyt huolestuttavia haasteita – selvästi suurempia kuin oli odotettavissa. Tämä raha on välttämätön, koska muuten alueelle ei tässä ajassa kyetä rakentamaan MotoGP:n kisojen vaatimaa infrastruktuuria ja fasiliteettejä. Itse rata kyllä rakentuu, eräs KymiRingin rahoitusta lähellä oleva sisäpiirilähde kertoo IS:lle.

KymiRingin ensimmäisen vaiheen budjetti on noin 25 miljoonaa euroa. Siitä noin kolmanneksen pitäisi tulla yksityisrahoituksena.

KymiRingin hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg ei kommentoi IS:lle, millainen summa vielä puuttuu. Sohlbergin mukaan yksityisrahan etsintä on vasta käynnistynyt.

Hän ei myöskään lupaa, että kisojen järjestyminen on täysin varmaa.

– Noh… Mikä nyt elämässä on varmaa. Olemme pitäneet asiassa matalaa profiilia, mutta Dorna Sports halusi julkistaa kisat jo elokuussa. Sanotaan niin, että edelleen tavoitteenamme on järjestää MotoGP-kisat 2019, Sohlberg sanoo IS:lle.

Sohlberg arvioi ESS:lle elokuun alussa, että rahoituksen kokoamisessa riittää vielä paljon työtä.

- Tavoite on, että yksityinen rahoitus on kasassa vuoden loppuun mennessä, hän sanoi ESS:lle.

Mimmi Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X