Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Moottoriurheilu

Ralli yhdistää sukupolvet autotallin uumenissa

Rallimuistot ovat hauskoja toteavat Jukka Mäkinen, Timo Rossi, Vesa Sauvala ja Roope Uurainen. Kuva: Leo Kinnunen

Mitä tapahtuu, kun toisilleen tuntemattomat eri sukupolven edustajat tapaavat autotallissa, jossa nosturilla nököttää F-ryhmän ralliauto Ford Escort? Alta viiden minuutin juttu lentää kuin vanhoilta tutuilta ja vertailu omien aikakausien kisapeleihin alkaa.

Tämä konkretisoituu Heinolan kirkonkylässä sijaitsevassa hallissa, jossa kisapelejä on useampikin. Yksi niistä on lauantaina Jari-Pekka ralliin numerolla 71 alle kaksilitraisten kaksivetoisten luokkaan starttaavan Heinolan Urheiluautoilijoiden Roope Uurainen-Vesa Sauvala-parin kilpuri.

Uurainen on järjestävän seuran kisaan osallistuvista kuljettajista nuorin, eli 28-vuotias. Konkariosastoa edustava herra on Timo Rossi, joka oli hieman Uuraista nuorempi startatessaan ensimmäiseen Heinolan Ua:n järjestämään ralliin. Kyseessä oli tammikuun ensimmäinen viikonloppu vuonna 1978 ja kisan nimenä Itä-Häme ralli.

Seurueeseen liittyy hieman myöhemmin myös hänen kartturinsa Jukka Mäkinen mukanaan kassillinen valokuvia ja vanhaa rallimateriaalia. Aluksi kuunnellaan Escortin koneen äänet, että tunnelma saadaan varmasti kohdalleen. Sekä Rossi että Mäkinen ajoivat aikanaan Escortilla, tosin sillä ensimmäisellä korimallilla, kun nuorempien herrojen kalustona on välikoppana tunnettu RS 2000.

Epäilyjä salaharjoittelusta

Hauska yhteensattuma on, että silloisen Itä-Häme rallin kuin lauantaisen Jari-Pekka rallin osanottajamäärä on noin sata.

- Meille jysäytettiin tasan viimeinen numero eli sata. Kilpailunjohtaja oli sitä mieltä, että olimme käyneet salaharjoittelemassa, vaikka oikeasti kävimme ihan eri tielläkin vain kokeilemassa autoa, emmekä edes tienneet pätkiä, muistelee Rossi.

Kuljettajat tutkailevat Uuraisen kilpurin taka-akselistoa ja tuumivat, että koko lailla samoilla mennään kuin 70-luvulla.

- Eiköhän Fordin insinöörit silloin jo laskeneet, mikä systeemi parhaiten toimii, turha sitä on mennä enää muuttelemaan, tuumailee Uurainen.

Pian ilmassa jo leijuvan pakokaasun lisäksi voi aistia pöllyävää lunta ja jopa hiekkaakin puheen soljuessa ja naurun raikuessa. Muisteltavaa riittää niin konkareilta kuin jo useamman vuoden ajaneelta Uuraisen autokunnalta, jossa Sauvalalla on pitkä ura kartturin penkillä.

- Olen istunut tuollaisen Escortin kyydissä eräänkin kisan eri kuskien kyydissä, Sauvala kertoo.

Puolitutut pahimpia

Parin tavoitteena on päästä kotikisan maaliin.

- Uskaltaisikohan laittaa, että lähdetään ajamaan luokkavoitosta, Sauvala epäröi, ehkä siksi, kun samassa luokassa ajaa modernimpia ja tehokkaampia etuvetoautoja.

- Saattaa siellä olla joku tuttu pätkäkin seassa, kun joudun noita teitä työni puolesta sahaamaan, kertoo metsäkonealalla toimiva Uurainen.

- Pahinta on sellaiset puolitutut tiet, parempi on sitten ajaa vain ihan pimeään kuin yrittää arvailla, hän jatkaa.

Siitä onkin hyvä siirtyä muistelemaan Rossin ja Mäkisen Jyväskylän Suurajoseikkailua. Mäkinen kaivaa nuottivihkonsa esille. Se on sinikantinen ruutuvihko, jossa on muutaman sivun verran karkeita nuotteja.

- Emme me lähteneet kaikkia kiertämään, kun tuumattiin, ettei maaliin päästä kuitenkaan. Toisin kuitenkin kävi, perille tultiin monien seikkailujen jälkeen, herrat tuumivat.

Tuohon aikaan kisalla oli pituutta puolitoistatuhatta kilometriä, joista erikoiskokeita viitisensataa, eli todellinen kestävyyskilpailu oli kyseessä.

- Käytettiin ”peräti” kuusi rengasta koko kisassa, Rossi nauraa.

Jari-Pekka ralli starttaa lauantaina klo 11 Heinolan torilta.

Leo Kinnunen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi