Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koripallo

Kommentti: Korisliigan pudotuspelipaikka LaBalle? Miksi ei, vaikka joukkueella onkin ollut rikkinäinen alkusyksy

Tätä on odotettu. Lahdessa nähdään monen vuoden tauon jälkeen Korisliigaa, kun Lahti Basketball aloittaa tulevana keskiviikkona taipaleensa pääsarjassa.

Lähtökohdat kauteen ovat monellakin tavalla mielenkiintoiset, joskin myös hieman sekavat. LaBalla on ollut alkusyksystä omat hankaluutensa loukkaantumisten, pelaajavaihtojen ja pysyvän harjoituspaikan kanssa. Myös neljättä pelaajavahvistusta odotetaan yhä saapuvaksi mastokaupunkiin.

Jarred Jones rikkoi polvensa ja kausi on ohi. Tre Bowmanin perhettä kohtasi vakava sairastapaus ja jenkki matkasi takaisin kotiin. Kaiken maailman messut ovat pitäneet huolen siitä, ettei joukkue ole pystynyt treenaamaan Lahti Energia -areenassa kuin silloin tällöin.

Takaiskuista huolimatta LaBa on tehnyt kaiken niin hyvin kuin sen on ollut mahdollista. Tavallaan onni on myös se, että useat muutkin joukkueet ovat lokakuussa ja varmasti vielä pitkälle marraskuuhun hyvin samankaltaisessa – jopa sekasortoisessa – tilanteessa.

On turha odottaa, että LaBan iskukyky olisi parhaimmillaan aivan sarjan alussa. Yhteispelissä riittää töitä ennen kuin pelaajat pääsevät samalle kartalle.

Lahtelaisjoukkueen suomalaisrunko Vesa Mäkäläisen, Tuomas Hirvosen ja Arttu Saarijärven johdolla ei juurikaan kalpene muihin samoista sijoista taistelevien joukkueiden suomalaisrosterien kanssa.

Ennakkoon voisi ajatella, että kuusi joukkuetta on muita napsun edellä. On hyvin todennäköistä, että LaBa, Kobrat, BC Nokia ja Kouvot tappelevat kynsin ja hampain kahdesta jäljelle jäävästä playoff-paikasta. Omissa papereissani länsirannikon joukkueet Ura Basket ja Korihait vääntävät jumbosijasta.

Taistelu paikasta auringossa eli pudotuspelipaikasta tullee tapahtumaan jenkkirintamalla. Kuka löytää parhaat palaset? Lahden Desmond Hubert, Courtney Stockard ja Devante Wallace ovat toistaiseksi katsomattomia kortteja. Enemmän ratkaisee se, miten päävalmentaja Petri Velling adjutantteineen pystyy kehittämään joukkueensa pelaamista. Jos LaBa siinä onnistuu, nousijajoukkue saattaa napata playoff-paikan itselleen.

Joten annetaan joukkueelle aikaa näyttää kykynsä. Kunhan parketilla nähdään lahtelaiselle jengille ominaista periksiantamattomuutta, niin suunta on oikea.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi