Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koripallo

LaBa laittoi Vilppaan tiukille

Lahti Basketball päätti Salon Vilppaan järjestämän Hanhivaara-turnauksen niukkaan tappioon lauantaina. Suomen ehdottomiin kärkiseuroihin lukeutuva Salon Vilpas piti pintansa ja voitti kamppailun pistein 76–71.

LaBa esiintyi tappiosta huolimatta pirteästi. Etenkin uusi pelinjohtaja Tuomas Hirvonen oli kovassa vireessä. Hirvonen pussitti oivan pelinjohtamisen lisäksi maukkaat 21 pistettä. Tulitukea antoivat Courtney Stockard (14) ja etenkin toisella puoliajalla hurjasti tasoaan nostanut Ali Ahola (11).

– Analysoimme perjantai-illan ottelun Kouvoja vastaan tarkasti. Kävimme vielä aamulla muutamia asioita läpi, joita pystymme tekemään paremmin. Sovitut jutut toimivatkin kelvollisesti. Tämä oli meidän tähänastisista harjoituspeleistämme selvästi paras. Neljännellä jaksolla pakotimme liikaa hyökkäyspäässä ja siksi Vilpas pääsi rankaisemaan turhan helposti. Saimme vielä lopussa hyvän runin aikaiseksi ja nousimme taistelemaan voitosta, Lahti Basketballin päävalmentaja Petri Velling sanoi.

Harjoitusturnauksen ainoa ikävä juttu olivat Jarred Jonesin ja Roi Bymanin loukkaantumiset. Velling ei alkanut leikkiä lääkäriä.

– Kolhut jättivät harmittavan sivumaun muuten hyvin sujuneeseen. Pelaajien huilien pituudesta ei vielä tässä vaiheessa ole varmaa tietoa, Vellin sanoi selvästi harmistuneena.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi