Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koripallo
Esa
Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi

Kommentti: Koripallomaailman perustuksia rikotaan – nyt lähti USA laulukuoroon

Ranska vei ja Yhdysvaltojen Harrison Barnes ihmetteli, mitä Nicolas Batum ja Louis Labeyrie tekevät. Kuva: Ye Aung Thu

Serbia vai Yhdysvallat? Kumpi voittaa koripalloilun maailmanmestaruuden?

Nyt voidaan todeta, ei kumpikaan.

Koripallon MM-kisat on tarjonnut puolivälierissä kaksi jymypaukkua, joita harva uskalsi ennustaa. Suurimmat mestarisuosikit lensivät laulukuoroon heti puolivälierissä.

Yhdysvallat ei ollut kisoissa parhaalla joukkueellaan, mutta silti sen tappiota Ranskalle voi pitää yllätyksenä. Serbia puolestaan ajautui ehkä itsensä rakentamaan ansaan, kun se alkulohkon murskavoittojen jälkeen hyytyi sekä Espanjaa että Argentiinaa vastaan. Serbia ei pystynyt mukauttamaan peliään, kun vastustajan taso koveni.

MM-kisojen kannalta yllätykset olivat hieno asia, mutta samalla myös muistutus siitä, että MM-kisoissa eivät ole mukana kaikki parhaat pelaajat. Tosin Yhdysvaltojen on turha mennä sen selityksen taakse, että heiltä puuttui tähti toisensa perään. Siellä materiaalia olisi muillekin jaettavaksi.

Kansainvälisen koripallo-organisaatioiden riidat ja kädenvääntö ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, ettei kisoihin edes selviytyneet välttämättä kaikki parhaat maat. Syy on tietenkin karsintajärjestelmässä, joka muutettiin niin, että moni maa jäi karsinnoissa ilman NBA- tai Euroliigapelaajiaan. Myös Suomi kuului tähän joukkoon, joka menetti karsinnoissa paljon.

Näillä urheilupoliittisilla tekijöillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun loppusummeri soi ja ranskalaiset juhlivat voittoa Yhdysvalloista.

Se voitto on myös merkki siitä, että koripallomaailma on muuttumassa yksinvaltiaan aikakaudesta erittäin kovaan kilpailuyhteiskuntaan – oikeasti.

Ja se taas tietää sitä, että Suomessa on tehtävä entistä rajummin töitä, jotta kilpailussa pysyy mukana.

Lue myös: Kommentti: LASBin kevätunelman yllä leijuu henkinen uhka
Esa Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi