Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koripallo

Lahti Basketball vaihtaa valmentajaa, Oppland ulos

Lahti Basketball päätti olla käyttämättä Mike Opplandin sopimuksessa ollutta optiota. Kuva: Katja Luoma

Mike Oppland ei jatka 1. divisioona A:ssa pelaavan Lahti Basketballin päävalmentajana. Seura kertoo asiasta nettisivuillaan ja Twitterissä.

Lahti Basketball ei käyttänyt Opplandin sopimuksessa ollutta optiota. Joukkueen kausi päättyi tiistaina pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Kristika Turku oli ottelusarjassa parempi voitoin 3-0. Runkosarjassa lahtelaiset sijoittuivat neljänneksi. 

Uudesta päävalmentajasta seura kertoo tiedottavansa keväämmällä.

Oppland aloitti pestinsä Lahdessa kesäkuussa 2017. Hän otti ohjat Loimaalle siirtyneeltä Arttu Mannelinilta.

Oppland kävi syksyllä 2007 piipahtamassa Namika Lahdessa, mutta ei saanut sopimusta. Hänen kaksoisveljensä Dan sen sijaan sai Namika Lahteen sopimuksen kaudelle 2013-2014.

Oppland pelasi Euroopassa kahdeksan kautta ammattilaisena Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Suomessa ja Luxemburgissa, josta hän menestyksekkään päävalmentajakauden jälkeen saapui Lahteen.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X