Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

Suomi on jäänyt usein niukasti rannalle jalkapallon arvokisoista - "Kisapaikka on tietysti ansaittava, sitä saa mitä tilaa"

Suomen karsintahistoria on karua. Kerran kisapaikka jäi ainoastaan maalin päähän.

Tähän asti Suomen arvokisakarsinnat ovat päättyneet pettymykseen. Vuonna 2007 EM-paikka jäi vain maalin päähän. Kuva: Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Lähimmäksi MM- tai EM-kisapaikkaa Suomen jalkapallomaajoukkue on tähän mennessä päässyt englantilaisen Roy Hodgsonin johdolla vuoden 2008 EM-kilpailujen karsinnoissa.

Suomi hävisi 14 karsintapelistään vain kaksi ja jäi lopulta maalin päähän kisoista pelattuaan 0–0-tasapelin Portugalia vastaan Portossa 21. marraskuuta 2007. Tuon viimeisen ottelun voitolla Suomi olisi edennyt Itävallassa ja Sveitsissä pelattuun lopputurnaukseen keskinäisten otteluiden perusteella.

Tänään Huuhkajilla on erinomainen mahdollisuus kisapaikan varmistamiseen, kun voitto Liechtensteinista riittäisi historialliseen saavutukseen.

Urallaan viidet MM- tai EM-karsinnat ja 66 A-maaottelua vuosina 1979–1987 pelannut 63-vuotias Hannu ”Hodo” Turunen uskoo vakaasti nykypelaajiin.

– Omaa peliä on pystyttävä pelaamaan – ei siinä oikeastaan muuta vaadita. Suomi on pelannut niin hyvin, että luotan heidän hoitavan homman, Turunen sanoo.

– Kisapaikka on tietysti ansaittava. Sitä saa, mitä tilaa, legendaarisimman suomalaisvalmentajan Martti Kuuselan luottopelaajiin kuulunut Turunen muistuttaa.

Kaksi pistettä puuttui kisapaikasta

Kuuselan toive oli saada suomalaispelaajia ammattilaiskentille hyviin seuroihin. Turunen vietti yhden talven Wimbledonissa Englannissa, mutta työlupa oli kiven alla.

Belgiassakin mies kävi näytillä pari kertaa.

– Wimbledonissa pääsin kuitenkin pelaamaan reserveissä väärällä nimellä, Turunen naureskelee vuosikymmenten jälkeen.

Kuuselan joukkue kamppaili tiukasti MM-kisapaikasta Meksikon vuoden 1986 kisoihin. Lopulta joukkue jäi kaksi pistettä Englannin jälkeen kakkosena kisoihin edenneestä Pohjois-Irlannista.

Suomi ei hävinnyt kotonaan yhtään ottelua; Pohjois-Irlanti ja Turkki kaatuivat ja Englanti ja Romania pysähtyivät tasapeliin.

– Tupellettiin vieraspeli Pohjois-Irlannissa. Piste olisi pitänyt ottaa.

Mika Lipponen vei Suomen johtoon, mutta kotijoukkue tasoitti ja Gerry Armstrong viimeisteli pohjoisirlantilaisten voittomaalin rangaistuspotkusta.

Niitti Suomen haaveille tuli 28. elokuuta 1985 Timisoarassa, kun Romania kaatoi Suomen toiseksi viimeisessä ottelussa 2–0.

– Lähdimme puolustamaan tiivisti joukkueena ja hakemaan vähintään tasapeliä. Luotimme erikoistilanteisiimme, mutta Romania oli parempi. Hyviä muistoja näistä vuosista on, mutta silloin tietysti harmitti ankarasti, Turunen myöntää.

– Kuusela oli reilu ja rehellinen kaveri. Tietyissä asioissa hän oli kovakin, mutta kuitenkin helposti lähestyttävä.

1990-luvulla ei helpottanut

Syksyllä 1995 Jukka Ikäläisen luotsaama Suomi johti EM-karsintalohkoa kolme kierrosta ennen loppua, mutta hävisi Venäjälle kotonaan 0–6, ja sen jälkeen vielä Skotlannille ja uudestaan Venäjälle vieraissa.

Kuuluisa on myös Richard Möller Nielsenin valmentaman Suomen lokakuinen ilta Olympiastadionilla 1997.

Suomi johti Antti Sumialan maalilla Unkaria vastaan, mutta vieraat tasoittivat lisäajalla. Voitollakin Suomi tosin olisi päässyt vasta jatkokarsintaan kivikovaa Jugoslaviaa vastaan.

Miesten maajoukkue

Perjantaina karsintahistorian 238. peli

Suomi on pelannut miesten arvoturnauskarsinnoissa 32 kertaa ennen tämänkertaista karsintaa (19 MM-karsintaa ja 13 EM-karsintaa).

1. ottelu: 16. kesäkuuta 1937 Ruotsi–Suomi 4–0, karsinta vuoden 1938 MM-lopputurnaukseen.

1. tasapeli: 9. lokakuuta 1949 Suomi–Irlanti 1–1, karsinta vuoden 1950 MM-lopputurnaukseen.

1. voitto: 26. syyskuuta 1965 Suomi–Puola 2–0, karsinta vuoden 1966 MM-lopputurnaukseen.

1. EM-karsintaottelu: 2. lokakuuta 1966 Suomi–Itävalta 0–0, karsinta vuoden 1968 EM-lopputurnaukseen.

1. EM-karsintavoitto: 24. toukokuuta 1978 Suomi–Kreikka 3–0, karsinta vuoden 1980 EM-lopputurnaukseen.

Suurin tappio: 15. elokuuta 1957 Suomi–Neuvostoliitto 0–10, karsinta vuoden 1958 MM-lopputurnaukseen.

Suurin voitto: 17. marraskuuta 2010 Suomi–San Marino 8–0, karsinta vuoden 2012 EM-lopputurnaukseen.

Karsintaotteluita ennen perjantain Liechtenstein-peliä: 237 (MM 129, EM 108).

Voittoja 62 (MM 32, EM 30), tasapelejä 47 (MM 23, EM 24), tappioita 128 (MM 74, EM 54).

Kari Haavisto
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi