Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

FC Lahti otti makean päänahan – "Siinä oli riittävästi motivointia pelaajille"

RoPSin päävalmentaja ei selitellyt tappiota, muttei myöskään täysin sulattanut Samuel Olabisin ulosajotuomiota.

Eemeli Virta (kesk.) teki RoPS-ottelussa liigauransa avausmaalin. Tässä juhlitaan Teemu Jäntin tekemää 3-0-osumaa. Kuva: Juha Peurala

– Eivätkös ne HIFK:n voittaneet?

Sami Ristilä ei tunnustanut katsoneensa Pelicansin perjantaista Liiga-kauden avausottelua. Ristilän luotsaama FC Lahti otti kuitenkin lauantaina voiton samoilla numeroilla ja samalla reseptillä kuin naapuriareenan jääkiekkojoukkue päivää aiemmin.

Kuhnurit kellisti RoPSin 3–0 (1–0), aseinaan kärsivällisyys, tarkka puolustuspeli ja äärimmäisen tehokas viimeistely.

Voitto maistui makealta. Lahti oli viimeksi onnistunut kotikentällään voittamaan RoPSin kesällä 2014.

Tsäänssit on vielä europeleihin. Se on kiva bonus. Keskikenttäpelaaja Eemeli Virta

– RoPS oli tähän asti ainoa joukkue, joka oli meiltä kaikki pisteet vienyt tällä kaudella liigassa. Siinä oli ihan riittävästi motivointia pelaajille, Ristilä sanoi.

– Nollapeli, kolme hienoa maalia ja sitoutunut joukkue-esitys. Aloitimme haastajasarjan voitolla, ja sarjapaikkakin on nyt säilytetty varmasti.

Viimein erikoistilannemaali

FC Lahden kone lämpeni hitaasti. Joukkue sai pallon ensimmäistä kertaa kohti RoPS-maalia 43. minuutilla, mutta siitä syntyikin avausmaali. Jeronimo Amione pääsi vapaasti pukkaamaan Jean-Christohe Coubronnen keskityksestä, ja pallo kimposi RoPS-puolustajan kautta verkkoon.

Toisen osuman viimeisteli Eemeli Virta 61. minuutilla. Maali oli 18-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle ensimmäinen Veikkausliigassa.

– Tärkeä maali, että pääsimme 2–0-johtoon ja saimme jalkaa pois kaasulta, Virta sanoi tyytyväisenä.

Osuma syntyi Matti Klingan antamasta kulmapotkusta. Kokeneelle RoPS-molarille Antonio Reguerolle sattui harvinainen arviointivirhe, ja keskitys lipsahti hänen näpeistään suoraan Virran ulottuville. Hentoinen pusku painui niukasti maaliviivan yli ennen kuin RoPSin Eetu Muinonen sai jalkansa pallon tielle.

– Olin valmiina siellä takana, jos sattuu tulemaan läpi. Sieltä se tuli. Aika varma olin heti, että kyllä se maalin puolelle meni, Virta kertasi.

– Juuri viime treeneissä sanoin, että emme ole pitkään aikaan tehneet erikoistilannemaalia, ja nyt on sen paikka. Sieltä tehtiin.

Kyynärpää naamaan vai ei?

Vieraiden takaa-ajo jäi torsoksi ja kuivahti viimeistään Samuel Olabisin ulosajoon 83. minuutilla. Olabisi sai toisen keltaisen korttinsa rusikoituaan hyökkäykseen spurtannutta Jasin-Amin Assehnounia.

Vaihtopelaaja Teemu Jäntti kaunisteli lisäajalla loppulukemat vastahyökkäyksen päätteeksi. Syötön tarjoili jälleen laitapakki Coubronne.

– Punainen kortti lopetti meidän rypistelyn. Kolmas maali oli enemmän tai vähemmän kosmetiikkaa, RoPSin päävalmentaja Pasi Tuutti totesi.

Tuutti myönsi, että RoPSin esitys ei ollut häävi, mutta ulosajotuomiota hän ei täysin sulattanut.

– Me valmentajat teemme virheitä, pelaajat tekevät virheitä. Toivoisin, että silloin kannetaan vastuu ja nostetaan käsi pystyyn, kun virhe tulee. Tuomarin mukaan punainen kortti tuli kyynärpäästä naamaan, mutta videokuvan perusteella sitä siinä ei kyllä tapahtunut.

RoPSin Samuel Olabisi sai toisen keltaisen korttinsa pysäytettyään Jasin-Amin Assehnounin matkanteon. RoPS-luotsi Pasi Tuutti ei sulattanut tuomarin selitystä, jonka mukaan Olabisin kyynärpää osui Assehnounia kasvoihin. Kuva: Juha Peurala

Eurojahti jatkuu

Ottelu oli FC Lahden ensimmäinen liigan alemmassa loppusarjassa eli haastajasarjassa. Loppukauden peleihin riittää vielä panosta, sillä haastajasarjan kaksi parasta pääsee kauden päätteeksi lopputurnaukseen, jossa ratkaistaan viimeinen europaikka.

– Tsäänssit (mahdollisuudet) on vielä europeleihin. Se on kiva bonus, Eemeli Virta kiitteli uutta sarjajärjestelmää.

FC Lahti on haastajasarjassa paalupaikalla, kun jäljellä on neljä ottelua. Lähimpinä haastajina HIFK ja SJK ovat kahden pisteen päässä.

Veikkausliiga

FC Lahti–RoPS 3–0 (1–0)

42. Jeronimo Amione 1–0, 61. Eemeli Virta 2–0, 90. Teemu Jäntti 3–0.

Erotuomari: Jari Järvinen.

Yleisöä: 1 012.

FC Lahti: Patrick Rakovsky, Jani Tanska, Mikko Viitikko, Eemeli Virta (v), Matti Klinga, Erik Törnros (v) (67. Teemu Jäntti), Jasin-Amin Assehnoun (90. Ville Salmikivi), Jean-Christophe Coubronne (v), Teemu Penninkangas, Jeronimo Amione, Josu.

RoPS: Antonio Reguero, Junior Agnaldo De Moraes Pinto, Samuel Olabisi (v+v=ua.), Juho Hyvärinen (77. Tarik Kada), Eetu Muinonen, Aleksander Kokko (34. Kevin Kouassivi-Benissan), Lucas Lingman, Youness Rahimi, Atte Sihvonen, Jagoba Beobide Larranga (v), Taye Taiwo.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi