Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

1980-luvulla urotekoihin yltänyt FC Kuusysi täytti 85 vuotta - "Menestys tuntuu uskomattomalta, eikä sitä osaa vieläkään tarpeeksi arvostaa"

FC Kuusysin ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1982. Ensimmäistä seurasi neljä lisää myöhemmin. Kuva: Vesa Tapiola

Perinteinen lahtelainen jalkapalloseura FC Kuusysi saavutti 85 vuoden iän. Seura juhlisti komeita lukemia kaksipäiväisillä kahvituksilla seuran toimistolla, jonne oli kerätty joukkueen pelipaitoja komeaksi riviksi eri vuosikymmeniltä.

Vuonna 1934 perustettu Lahden Pallomiehet ja myöhemmin nimen FC Kuusysi saanut perinneseura ei järjestänyt varsinaista juhlaa komean iän kunniaksi. Ihmisiä tuli ja meni avoimien ovien periaatteella, samalla tarinat ja legendat vaihtoivat omistajaansa. Kyykän toimistolla kävi liuta entisiä pelaajia ja seura-aktiiveja, joten turinaa ja tarinaa riitti.

Seuran kulta-ajan joukkueesta ykkösmaalivahti Ismo Korhonen muisteli menneitä pitkäaikaisen joukkueenjohtajan Pentti Körkön kanssa.

– Olosuhteet ovat muuttuneet hurjasti siitä, kun tulin joukkueeseen vuonna 1976. Hiihtostadionilla oli yksi huone ja henkilökuntaa oli pelaajien ja valmentajien lisäksi kaksi tai kolme. Menestys tuntuu nyt uskomattomalta, eikä sitä vieläkään osaa ihan tarpeeksi arvostaa, Körkkö kertoi.

Jano yllätti leirillä

Ismo Korhonen (vas.), Pentti Körkkö ja Jarmo Ahvonen vetivät vanhat pelipaidat ylle FC Kuusysin syntymäpäivillä. Kuva: Lauri Ilola

Kuusysin joukkue oli yhtenäinen poikaporukka – hyvässä ja pahassa. Erona nykypäivään lienee se, etteivät pienet rellestykset levinneet samalla tavalla kuin nykyään somen kultakaudella. Vanhojen reissujen muisteleminen sai kahvittelijoiden suupielet ylöspäin. Joukkueenjohto sai oman osansa kolttosista.

– Portugalissa oltiin parin viikon leirillä ja oltiin melkeinpä ainoita hotellin asukkaita. Totta kai siinä alkoi jossain vaiheessa pelaajia vähän janottaa. Katsottiin hyvä baari, mentiin sinne ja käännettiin sinne ohjaava opastekyltti toiseen suuntaan. Saatiin olla sitten ihan rauhassa, kun muut kulkivat ohi. Jossain vaiheessa meidät löydettiin ja sitten juostiin sakkolenkkiä, Korhonen tarinoi.

Kyykän historia on komea. Viiden Suomen mestaruuden ja kahden Suomen Cupin voiton ohella seura eteni Euroopan mestareiden cupissa kahdeksan parhaan joukkoon vuonna 1986. Puolivälieräpaikkaa voidaan syyllä pitää yhtenä kaikkien aikojen saavutuksena suomalaisessa palloiluhistoriassa.

Ei yhteisjoukkueille

Mestaruuksien ja muiden saavutusten resepti ei loppujen lopuksi ollut monimutkainen, kun asiaa peilaa nykypäivän menestystekijöihin. Runkopelaajisto pysyi pitkään kasassa hitsautuen valmentaja Keijo Voutilaisen käsittelyssä yhtenäiseksi joukkueeksi. Pelaajat olivat Körkön mukaan valmiita juoksemaan vaikka seinää päin, mikäli Voutilainen olisi näin halunnut.

Harjoitteluolosuhteet olivat oman aikansa huippua ja seuran taustalla vaikuttanut liikennöitsijä Martti Rinta piti seuran taloudelliset raamit kunnossa.

Nykyisen FC Kuusysin rooli Suomen jalkapallokartalla on radikaalisti erilainen kuin edustusjoukkueen kultaisina vuosina. 2000-luvulla edustusjoukkueiden ainoa pokaali on vuodelta 2008, jolloin Kuusysin naisten edustusjoukkue saavutti Suomen Cupissa kakkossijan.

Viime vuonna FC Kuusysi ilmoitti lähtevänsä niin kutsutusta lahtelaisen pelaajapolun kolmikannasta, johon FC Lahti ja FC Reipas edelleen kuuluvat. Kuusysi haluaa jalostaa pelaajia omilla ehdoillaan. Kanta asiaan ei ole juuri lieventynyt.

– FC Lahti perustettiin huippujalkapalloa varten. Reipas ja Kuusysi huolehtivat kasvatuksesta. Yhteisjoukkueajattelua ei mielestäni tarvita Lahdessa. Antaa kasvattajaseurojen tehdä kasvatustyö, FC Kuusysin urheilutoimenjohtaja Harri Kampman paalutti.

Kuusysin historian kirkkaimpia hetkiä oli vuoden 1986 Euroopan cupin taistelu. Olympiastadionilla oli yli 30 000 katsojaa katsomassa ottelua Steaua Bukarestia vastaan. Kuva: Antti Saraja
Lauri Ilola
lauri.ilola@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi