Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

FC Lahti varmisti jatkopaikan Suomen cupissa

Kuhnurit saalisti voiton FC Interistä kolmen miehen puolustuslinjalla.

"Lähdemme siinäkin ottelussa kehittämään pelaamistamme ja haastamaan Suomen parhaan jengin", suunnitteli FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä jo ensi viikonlopun HJK-kohtaamista. Kuva: Sami Kuusivirta

FC Lahti selvisi jalkapallon miesten Suomen cupissa 16 parhaan joukkoon, kun ottelu FC Interiä vastaan päättyi Turussa lahtelaisten voittoon lukemin 1–2 (1–1).

Kuhnurit harjoittelee kahta erilaista pelitapaa, joista Turussa oli käytössä ryhmitys 3–5–2 eli kolmen miehen (Mikko Hauhia, Jani Tanska ja Mikko Viitikko) puolustuslinja. Se toimi hyvin läpi ottelun, mutta aiheutti kotijoukkueelle maalin heti 7. minuutilla, kun turkulaisten tuore, vikkeläjalkainen ja voimakas hyökkääjävahvistus Filip Valencic pääsi 60 metrin syötöstä karkuun Kuhnureiden pakkien välistä.

Lahtelaisten päävalmentaja Sami Ristilä kertoi, että joukkue on avannut muutamaan kertaan kolmen alakerralla, mutta ei varsinaisesti ole vielä ennen lauantaita puolustanut sillä.

– Tärkeää siinä on tietysti liikkuminen poikittain ja tilanteiden lukeminen. Mielestäni pelaajatyyppimme sopivat siihen muodostelmaan, Ristilä sanoi.

Vaihdot piristivät

FC Lahti teki todellisen pukukoppimaalin tasoittaessaan pelin periaatteessa ensimmäisestä maalintekopaikastaan 45. minuutilla. Maalin teki Jean Christophe Coubronne. Toisella puoliajalla liike vähän hyytyi, mutta Ristilän ottamat neljä vaihtoa, joiden mukana kentälle kirmasivat muun muassa nuoret Lassi Forss ja Pyry Lampinen, laittoivat vauhtia tekemiseen.

FC Lahti painoi hyvin viime minuutit ja jaksaminen palkittiin yliajalla tulleella voitto-osumalla, mikä taisi mennä verkkoon Inter-pelaajasta.

– Se rynnistys kertoi korkeasta moraalistamme, mikä meillä on ollut koko talvikauden, Ristilä kehui.

Kuhnureiden viimeinen ottelu cupin alkulohkossa on ensi lauantaina Lahdessa. Silloin vastaan asettuu hallitseva Veikkausliiga-mestari HJK.

– Lähdemme siinäkin ottelussa kehittämään pelaamistamme ja haastamaan Suomen parhaan jengin. Olemme ottaneet matkan varrella erittäin kovia päänahkoja ja sellainen oli myös FC Inter, Sami Ristilä sanoi.

Ensi lauantaina kokoonpanoon palaavat ainakin Pekka Lagerblom, Teemu Penninkangas ja Eemeli Virta. Harjoituksissa viikolla loukkaantunut hyökkääjä Jeronimo Amione on Sami Ristilän mukaan toivottavasti pelikunnossa Veikkausliigan avauksessa.

Teemu Nurmi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi