Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

Venäläistopparin unelmamaali ei paljon lämmittänyt Kuhnureita – "Puristusta on niin että meinaa paikat lähteä takahampaista"

FC Lahden kilpakumppani RoPS haki Kisapuistosta voiton ja kiskaisi eron jo kymmeneen pisteeseen. Kuhnureiden vahva vaihe katkesi erittäin epäonnekkaaseen takaiskumaaliin.

FC Lahden muuri pani itseään peliin Taye Taiwon laukoessa vapaapotkua. Kuva: Mirja Hussain

Ainakaan se ei ollut tylsää tasapelihinkkaamista.

FC Lahti ja RoPS pelasivat maanantaina Kisapuistossa isoin panoksin, mutta varmisteluna asetelma ei näkynyt. Pelissä nähtiin paljon laadukkaita hyökkäyksiä, ja paikkoihin hakeuduttiin ahnaasti.

Lahtelaisten harmiksi RoPS oli juuri niin hyvä kuin asema sarjataulukon kakkossijalla osoittaa. Sinivalkoiset hakivat täyden pistepotin 2–1-voitolla.

Vaarallisilla maalipaikoilla mitaten tulos oli oikeudenmukainen, sillä RoPSilla oli maalien lisäksi muun muassa yksi tolppalaukaus.

Mutta lukemat olisivat voineet olla toisinkin päin.

– Toisella puoliajalla meillä oli momentum ja näytti siltä, että vääjäämättä käännämme pelin. Sitten sattui se mitä sattui. Meiltä meni ilmat pihalle, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ruoti erittäin mietteliään ja apean oloisena.

Sankari ja antisankari samassa hahmossa

Ratkaisuvaiheiden avainhahmo oli, hyvässä ja pahassa, FC Lahden venäläistoppari Artjom Vjatkin.

Ottelun 58. minuutilla Vjatkin täräytti yhden Veikkausliiga-kauden hienoimmista maaleista. Pallo tuli hänelle kuin tarjottimelle, mutta kun matkaa maaliin oli lähes 40 metriä, ei kukaan osannut odottaa mitä tuleman pitäisi. Vjatkinin hevosenpotku rävähti kauniisti oikeaan yläkulmaan, ja peli oli 1–1.

FC Lahden Henri Anier kävi kamppailua RoPSin Juuso Hämäläisen, Lucas Lingmanin ja Leo Väisäsen ympäröimänä. Kuva: Mirja Hussain

Tappiomielialoissa namupalan makeus ei enää maistunut päävalmentajan suussa.

– Ongelma on, että me ei tehdä selvistäkään paikoista. Sitten tulee tällainen wonder-strike (ihmeveto) topparilta, Korkeakunnas sanoi.

– Toivoisin onnistumisia myös meidän hyökkäyspään pelaajille. Vetopaikoissa on puristusta niin, että meinaa paikat lähteä takahampaista.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Vjatkin muuttui sankarista antisankariksi. Hän pani päänsä väliin Erfan Zenelin suhteellisen harmittomaan keskitykseen, ja pallo leijaili maaliin yli maalivahti Oskari Forsmanin.

– Huonoa kommunikaatiota, Korkeakunnas suomi.

RoPS-luotsi Toni Koskelakin myönsi, että vieraat olivat purjeessa toisen puoliajan alussa. Hänen mukaansa alamäki alkoi sen jälkeen kun RoPS-kärki Vahid Hambo oli jakson alkajaisiksi ampunut huippupaikasta ohi. Rovaniemeläiset johtivat peliä avausjakson jälkeen Simo Roihan puskumaalilla.

Artjom Vjatkin (selin) laukoi RoPSin verkkoon yhden liigakauden hienoimmista maaleista. Tässä tilanteessa RoPS-vahti Antonio Reguero veti kuitenkin pidemmän korren. Kuva: Mirja Hussain

– Siinä vaiheessa emme saaneet edes maalipotkua omille. Siksi jouduttiin puolustamaan syvällä, Koskela sanoi.

RoPSin onnekkaan johtomaalin jälkeen FC Lahti oli vuorostaan täysin aseeton. Santeri Hostikan ja Aleksi Paanasen vaihtaminen 78. minuutilla Loorents Hertsiin ja Jasin Assehnouniin ei auttanut yhtään, vaan pelintekeminen alkoi sakata entistä pahemmin.

– Joskus vaihdot onnistuvat, joskus eivät. Tänään ei onnistunut – paitsi Ville Salmikivi oli pirteä, Korkeakunnas viittasi puoliajalla tehtyyn hyökkääjävaihtoon.

"Pitää pysyä positiivisina"

Tällä tuloksella sarjakakkonen RoPS karkasi viitossijan FC Lahdesta jo kymmenen pisteen päähän, tosin yhden ottelun enemmän pelanneena.

– Tämä oli ehkä kauden tärkein peli. Olisi pitänyt voittaa, jotta olisimme saaneet eroa kiinni, Kuhnureiden keskikenttämies Artjom Dmitrijev sanoi.

Kolmossija sen sijaan on edelleen täysin lahtelaisten ulottuvilla, eikä Dmitrijev suostunut hautaamaan toiveita kakkossijastakaan.

– Kaikki on jalkapallossa mahdollista. Tässä liigassa melkein kuka tahansa voi hävitä kelle tahansa. Meidän pitää pysyä positiivisina, virolaispelaaja paalutti.

Dmitrijev oli yksi Kuhnureista, jotka pääsivät laukomaan ottelussa useampaankin otteeseen. Hänen yrityksillään maalinteko ei kuitenkaan ollut lähelläkään. Toisen puoliajan alun vastahyökkäyksestä olisi paremmalla vedolla voinut tulla tulostakin.

– Harjoittelemme laukauksia melkein joka päivä. Olen vähän pettynyt siihen, millaisia vetoja minulta lähti. Pystyn parempaan, Dmitrijev sanoi.

Veikkausliiga

FC Lahti–RoPS 1–2 (0–1)

24. Simo Roiha 0–1, 57. Artjom Vjatkin 1–1, 67. Erfan Zeneli 1–2.

Erotuomari: Petri Viljanen.

Yleisöä: 1 615.

FC Lahti: Oskari Forsman, Henri Anier, Hassan Sesay, Santeri Hostikka (77. Jasin-Amin Assehnoun), Aleksi Paananen (77. Loorents Hertsi), Josimar Lima, Mikko Hauhia (v), Artjom Vjatkin, Pavel Osipov (v), Artjom Dmitrijev, Stenio (45. Ville Salmikivi).

RoPS: Antonio Reguero, Taye Taiwo, Juuso Hämäläinen, Erfan Zeneli, Vahid Hambo (89. Jems Geffard), Lucas Lingman, Junior Pinto De Moraes, Eetu Muinonen (81. Antti Okkonen), Leo Väisänen, Simo Roiha, Lassi Lappalainen (62. Giorgi Gorozia).

Kärjen sarjatilanne: 1) HJK 50 pistettä (23 ottelua), 2) RoPS 45 (24), 3) KuPS 38 (24), 4) FC Honka 38 (24), 5) FC Lahti 35 (23), 6) VPS 35 (24), 7) Ilves 34 (22).

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi