Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

"Kroatialaiset osaavat juhlia hopeaakin" - MM-loppuottelu keräsi kansan ja turistit yhteen, kaupatkin sulkivat ovensa ennen peliä

Kisakatsomoa Tucepin kylässä Kroatiassa. Kuva: Krista Koivisto

Jalkapallon MM-loppuottelu keräsi ihmiset Kroatiassa televisioruutujen ääreen, mutta samaa juhlaa Kroatiassa vietettiin jo pidemmän aikaa.

– Kaikkien puheet ovat olleet futiksessa koko viikon ajan. Kaikki kroatialaiset ovat eläneet nyt jalkapallosta, kertoo Kroatiassa lomaileva Etelä-Suomen Sanomien verkkopäällikkö Krista Koivisto.

Vaikka Kroatia hävisi loppuottelun, ei se kroatialaisia hiljentänyt.

– Kroatilaiset osaavat juhlia hopeaakin. Kysyin parilta paikalliselta mitä tämä saavutus merkitsee heille. Yksi sanoi, että tämän maan politiikasta voi olla monta mieltä, mutta jalkapallosaavutus tekee hyvää Kroatialle.

– Pieni osa on täällä maansamyyneitä, mutta suurin osa riemuitsee hopeastakin, Koivisto lisää.

Ennen ottelua Kroatia pysähtyi ja rannat tyhjenivät. Myös turistit ovat olleet täysillä mukana ja kannattaneet Kroatiaa.

– Jotain kertoo sekin, että paikallinen ruokakauppa sulki tänään ovensa poikkeuksellisesti jo neljältä, aitiopaikoilla vajaan 1800 asukkaan Tucepin kylässä ottelua seurannut Koivisto kertoo.

Ensimmäinen puoliaika tarjosi kroatialaisille tunteiden vuoristorataa. Ranska oli alussa ottavana osapuolena, mutta iski käytännössä ensimmäisestä tilanteestaan maalin. Kroatian Ivan Perisicin tasoitus räjäytti kroatialaistunteet taivaisiin, kunnes saman miehen, Perisicin käsivirheestä tuomittu rangaistuspotku hiljensi taas kisakatsomot. Antoine Griezmannsiirsi Ranskan taas johtoon.

Toisella puoliajalla Ranska meni sitten menojaan. Mario Mandzukicin kavennus herätti vielä toivon.

– Kolmen maalin tappioasemassakin kroatialaiset reagoivat kaikkiin pelin tapahtumiin. Pieni toivo tuntui elävän loppuun asti, Koivisto sanoo.

Tappiosta huolimatta kroatialaiset jaksoivat seurata MM-loppuottelun palkintojenjakotilaisuutta loppuun asti.

– Ja he reagoivat silloinkin lähes kaikkeen mitä televisiossa näytettiin.

Tasoitusmaali sai tunteikkaan vastaanoton. Kuva: Krista Koivisto

Punavalkoinen väri päästä varpaisiin on ollut yleinen pukeutumistyyli koko kisojen ajan.

– Kaikki ovat kulkeneet pelipaidat päällä koko viikon ajan. Lippuja on kaikkialla, taloissa ja autoissa.

Kuva: Krista Koivisto

Lämpöä Kroatiassa on ollut yli 30 astetta. Kroatian edellisten otteluiden aikana ja jälkeen soihdut paloivat ja niin paloivat sunnuntainakin.

– Meidän vieressämme oli ennen ottelua kolme palokunnan autoa, olivat kuulemma "turvaamassa" iltaa. Ottelun päätyttyä palokunta veti neljällä paloautolla aukion ympäri pillit soiden ja soihdut paloivat, Koivisto sanoo.

Kuva: Krista Koivisto
Kuva: Krista Koivisto
Kuva: Krista Koivisto
Kuva: Krista Koivisto

Juttua päivitetty kello 19.05., 20.35 ja 21.02.

Esa Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X