Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Jalkapallo

FC Lahden fysioterapeutillakin on härkäviikot: "Tunteja tulee rajusti, mutta nuorena jaksaa"

Veikkausliigan kevään otteluruuhkassa pelaajat ja näiden huoltajat joutuvat koville. Markus Kangasvieri vastaa FC Lahden pelaajien suorituskyvyn palauttamisesta.

SJK-kohtaamisen alla Markus Kangasvieri kuntoutti alaraajavammasta kärsivää keskikenttäpelaajaa Pavel Osipovia. Kuva: Sami Kuusivirta

Seinäjoen Jalkapallokerhon kohtaaminen on FC Lahden viides ottelu 17 päivän sisään. FC Lahden fysioterapeutti Markus Kangasvieri sanoo rutistuksen olevan kova, muttei mahdoton.

– Eihän tämä yllätyksenä tullut. Talvella tehtiin hyvät fysiikkapohjat. Harjoittelun määrää ja intensiteettiä lisättiin hieman edellisestä talvesta.

Otteluruuhkan aikana ei ihmeitä tehdä, kun fysiikkaa kehittäviä treenejä ei matsien väliin mahdu.

– Pelaajiston rasituksen jakamiseen pystymme vaikuttamaan. Valmennus on kierrättänyt pelaajia onnistuneesti. Laskujeni mukaan olemme käyttäneet kauden seitsemässä ottelussa 21:tä pelaajaa, Kangasvieri kertoo.

Otteluruuhkassa pelaajat, terveet ja kolhitut, ovat kovilla.

– Terveidenkin pelaajien kuormitus kasvaa, joka lisää loukkaantumisriskiä.

Ruhjeet ja kolhut on yhden pelin viikkotahdissa helppo hoitaa, mutta tiukemmassa rytmissä pelaajat tarvitsevat tarkempaa huolenpitoa.

– Esimerkiksi iskuvamma pohkeessa ei estä pelaamista, mutta pohkeeseen tulleen iskun vuoksi pelaajan kehon toiminta voi muuttua niin, että joku toinen osa kehossa ylikuormittuu. Tällaisissa tilanteissa kehon toiminta pyritään palauttamaan normaalia vastaavaksi erilaisin teippauksin.

Kangasvieren mukaan joukkueen terveystilanne on otteluruuhka huomioiden ok.

– Parempaan päin ollaan menossa. Kun ruuhkasta selvitään, tilanne on hyvä. Vain varamaalivahdit ovat pitkäaikaispotilaita.

Lue myös: Kortteliliigan sarjat potkaistiin käyntiin keskiviikkona
 

Teknologia apuna

Pelaajien kuormaa tarkkaillaan nykyteknologian avulla. Dataa suorituskyvystä saadaan gps-teknologiaa hyödyntämällä. Pelaajat käyttävät otteluissa ja harjoituksissa liivejä, joissa on gps-sensorit.

Seuraan on hankittu myös kylmäkompressiokone, jolla voidaan nopeuttaa pelaajien palautumista muun muassa turvotusta ja lihaskireyttä vähentämällä.

– Kipeään reiteen voidaan pumpata jääkylmää vaikka yön yli. Game Ready -kone oli seuralta iso ja tärkeä satsaus. Tekniselläkin puolella yritetään koko ajan kehittyä niin, että mutua tarvittaisiin vähemmän.

Jos FC Lahdella olisi enemmän resursseja, Kangasvieri toivoisi rinnalleen kuitenkin ennemmin apukäsiä ja -silmiä kuin uusinta teknologiaa.

– Meillä on 28 sopimuspelaajaa, joille pyritään jakamaan huomiota tasapuolisesti. Varsinkin otteluruuhkassa olisi hyvä olla enemmän käsipareja. Onneksi saimme LAMK:sta erittäin pätevän oloisen harjoittelijan Erno Jokisen, joka toimii kanssani. Hän tekee teippauksia, erilaisia käsittelyjä sekä seuraa loukkaantuneiden pelaajia harjoittelua.

Seuran fysiikkavalmentajana toimii Toni Huuhka.

– Meidän työnjako on selvä. Fysiikkavalmentaja vastaa urheilijan suorituskyvyn kehittämisestä, minä sen palauttamisesta.

FC Lahden fysioterapeutti Markus Kangasvieri huomauttaa, että otteluruuhkassa myös terveiden pelaajien loukkaantumisriski kasvaa. Kuva: Sami Kuusivirta

Kiirettä piisaa

FC Lahden lisäksi Markus Kangasvieri työskentelee fysioterapeuttina yksityisellä vastaanotolla sekä Lahti Basketballin ja 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkueen kanssa.

– Futiksen ottelukaudella olen päivät futistreenissä ja siirryn kello neljäksi korikseen. Eniten olen kuitenkin vastaanotolla. Tunteja tulee rajusti, mutta nuorena jaksaa.

Koripallossa nilkkavammojen ennaltaehkäisyyn kiinnitetään paljon huomiota. Yleistyvien tekonurmien myötä jalkapalloilijoidenkin nilkat kaipaavat vastaavaa huomiota. FC Lahti pelaa ja harjoittelee Kisapuiston uudella tekonurmella.

– Alustan kitka on tosi kova. Erilaisia pieniä vääntövammoja nilkan seudulle tulee enemmän kuin luonnonnurmella. Se ei ole vain meidän havainto. Asiaa on maailmalla tutkittu.

Kesällä Kangasvieri viettää noin 40 päivää 16-vuotiaiden korismaajoukkueen EM-turnausprojektin parissa.

– Edeltäjäni Mikko “Pode” Poutiainen tulee siksi ajaksi tuuraamaan.

FC Lahti–SJK Kisapuistossa maanantaina kello 18.30.

Fysioterapeutti

Markus Kangasvieri

28-vuotias FC Lahden fysioterapeutti.

Valmistui fysioterapeutiksi Lahden Ammattikorkeakoulusta 2016.

Suoritti sitä ennen Vierumäellä liikunnanohjaajan tutkinnon.

Ei pelaajataustaa jalkapallosta.

Lähtöisin Pohjanmaalta, jossa oppi pelaamaan pesäpalloa.

Pelasi pesäpalloa 24-vuotiaaksi alasarjatasolla kopparina.

Kasvattajaseura Ylivieskan Kuula. Viimeisin seura Lahden Mailaveikot.

Suosikkiseura Pattijoen Urheilijat.

Työskentelee myös Hyvinvointikeskus Fysakosissa, Lahti Basketballin fysioterapeuttina sekä Suomen 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueen fysioterapeuttina ja fysiikkavalmentajana.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X