Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Viime hetken maali vei Peliitoilta pisteet - Kajaanin Hokki ratkaisi onnekkaalla osumalla

Joona Lankinen teki Kajaanissa Peliittojen ensimmäisen maalin. Kuva: Tuomo Seppänen

Kajaanin Hokki nollasi viimeisen minuutin maalillaan Peliittojen saldon Mestis-kauden toisella pohjoisen kierroksella. Heinolalaisjoukkue kipusi lauantain sarjakierroksen ottelussa Hokkin kotihallissa kahdesti tappioasemista tasoihin, mutta kotijoukkue väänsi lopulta tahtomaalin ja pisteet jäivät Kajaaniin lukemin 4-3 (2-0, 0-0, 2-3).

Peli Kajaanissa oli Peliitoilta hyvä vieraspeli. Joukkue oli alakynnessä avauserän alussa, mutta jatkossa Peliitat oli kaukalon kunkku. Hokki iski ensimmäisessä erässä kaksi maalia lähinnä Peliittojen alakuloisen puolustustyöskentelyn ansiosta. Toisessa erässä kaukalossa pelattiin lähes yhtä maalia, mutta Hokkin parhaana palkittu ja illan aikana 35 kertaa torjunut maalivahti Teemu Seppänen oli ohittamaton. Kaukalon toisessa päässä maalia vartioinut Sami Suni oli lähes työtön torjuen ottelussa vain yhdeksän kertaa.

Päätöserässä Peliitat löysi keinot ohittaa Seppäsen ja peli tasoittui numerollisesti erän alussa. Kavennuksen teki Joona Lankinen ajassa 41:11 Peliittojen tehomiehen Sakke Hämäläisen esityöstä. Tasoihin pelin laukoi Joel Kerkkäinen Aapo Aholan ja Olli Korhosen syöttelystä. Tämä tasatilanne ei kuitenkaan kestänyt kuin 20 sekuntia, sillä Hokki onnistui Peliittojen tasoitusta seuranneessa vaihdossa.

Sakke Hämäläisen ketjuun Aleks Haatasen maajoukkuekomennusta tuuraamaan nostettu Leevi Tukiainen tasoitti ajassa 48:59 Matias Mustosen ja Hämäläisen rakentamasta tilanteesta. Tämän jälkeen Peliittojen johtomaali roikkui ilmassa, mutta toisin kävi. Hokki loi hässäkän Peliitta-maalille viimeisen minuutin alussa ja seurauksena oli voittomaali. Ei ollut Peliitoilta tällä kaudella ensimmäinen kerta kun pisteet valuivat jäänrakoon ottelun viime hetkillä. Pitäisiköhän joukkueen keskittyä pelaamiseen, eikä hupenevien sekuntien seuraamiseen.

Peliitta-valmentaja Vesa Petäjä oli pelin jälkeen pettynyt.

- Tälläinen peli tällä kertaa. Ensimmäisten viiden minuutin jälkeen hallitsimme peliä 55 minuuttia ja teimme hyvin tulosta kolmannessa erässä. Se, mitä lopussa tapahtui harmittaa paljon.

Seuraavan kerran Peliitat lähtee hakemaan pistelisäystä tulevana keskiviikkona kotihallissa vastustajanaan Imatran ketterä.

Lue myös: ”Mieluummin tässä porukassa kuin kotona” – MM-kisat ajavat Nuorilla Leijonilla kotijoulunkin ohi
Tuomo Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi