Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time
Mikael
Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi

Uutisanalyysi: Tommi Niemelä on täydellisesti Pelicansin strategiaan osuva valmentajavalinta

Viime viikot ovat olleet Pelicansissa levottomia, mutta tulevaisuus alkaa hahmottua. Akuutteihin ongelmiinkin on tiedossa helpotusta, jos Libor Sulak ui lahtelaisseuran haaviin.

Tommi Niemelä on valmentanut Pelicansin junioreissa, Suomen juniorimaajoukkueissa ja viimeisimmät 1,5 vuotta Sveitsin liigaseura Lausannessa. Ensi kaudella hän on ottamassa ohjat Pelicansin miehissä. Kuva: Janne Pussila

Liigan maaottelutauko toi Pelicansille kaivatun hengähdyshetken peleistä, mutta uutiskaruselli seuran ympärillä jatkaa pyörimistään. On ollut pelaajasiirtoja, ja niitä tullee vielä lisää, ja ennen kaikkea on ollut uutisia ja spekulointia valmennuksen tilanteesta.

Viime perjantaina Ilta-Sanomien toimittaja Sami Hoffrén kirjoitti kolumnissaan, että nykyisen päävalmentajan Ville Niemisen kohtalo Pelicansissa on jo sinetöity, ja hänelle etsitään seuraajaa; kysymys olisi vain siitä, tapahtuuko vallanvaihto kesken kauden vai vasta keväällä pelien päätyttyä. Hoffrénin mukaan Pelicans oli ex-luotsinsa Kai Suikkasen perässä, mutta Suikkanen torjui kosiskelut ja tarttui itävaltalaisseura Dornbirnin tarjoukseen.

Samassa kirjoituksessa Pelicansin ensi kauden mahdollisena päävalmentajana nostettiin esiin Tommi Niemelä, jolla on monivuotinen tausta Pelicansin junioreiden valmentamisesta. Tällä hetkellä Niemelä valmentaa sveitsiläisessä Lausannessa Leijona-legenda Ville Peltosen kakkosmiehenä.

Sunnuntaina Iltalehti uutisoi, että Niemelän päävalmentajapesti Pelicansiin on selvä.

Ville Niemisellä on viime aikoina ollut kuumat paikat Pelicans-penkin takana. Kuva: Mirja Hussain

"Antaa huhujen velloa huhuina"

Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi asiaa pidättyvästi.

– En voi vahvistaa näitä tietoja. Ensin pitää neuvotella ja laittaa nimet paperiin, Laukkanen sanoi alkuviikosta Etelä-Suomen Sanomille.

Laukkanen todennäköisesti sanoisi suunnilleen samat litaniat riippumatta siitä, onko Iltalehden uutinen totta, ankka vai ennenaikaista spekulointia.

Tällä kertaa ympäripyöreässä lausunnossa on ilmeisesti se tosi puoli, että sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. Käytännössä kyse on kuitenkin ajanpeluusta. Myös ESS:n lähteet kertovat, että Niemelän valinta on sisäpiirissä jo tiedossa.

Puhelias ja peruspositiivinen Niemelä tunnetaan lempinimellä ”Hölö”, mutta väitetystä Pelicans-pestistä hän ei nyt hölise.

– Antaa huhujen velloa huhuina, ESS:n puhelimitse tavoittama Niemelä kuittasi.

Kärsivällisesti rakennettu ura

Niemelä on Pelicansille täydellisen looginen ja seurastrategian mukainen valinta. Kuten pelaajarekrytoinneissa, myös valmentajavalinnoissaan Pelicans pyrkii palkkaamaan nuoria ja nousevia kykyjä ennemmin kuin kalliita konkareita.

Tausta Pelicans-junioreista on plussaa, mutta Niemelän valmennus-CV:n todellinen huippukohta on alle 18-vuotiaiden MM-kulta päävalmentajana 2018. Pikkuleijonat vilisi tuolloin tähtilupauksia Kaapo Kakon ja Jesperi Kotkaniemen johdolla. Valmentaja, joka on osoittanut osaavansa käsitellä nuoria huippupelaajia, on Pelicansille valttikortti uusia pelaajia hankittaessa.

Sulak olisi ennestään tuttu pelaaja ja täydellinen vastaus Pelicansin pakkivajeeseen.

Niemelä oli jo kaksi vuotta sitten vahva ehdokas Pelicansin valmennustiimiin, kun Niemistä oltiin värväämässä uudeksi päävalmentajaksi. Kuvio kariutui Niemelän saatua houkuttelevan tarjouksen Sveitsistä ja asioiden ratkettua nopeasti siihen suuntaan.

Ammattilaisseurassa Niemelä ei ole aiemmin toiminut päävalmentajana, mutta jos joskus on aika ottaa askel eteenpäin, niin nyt. Takana on kymmenen vuotta kärsivällistä työtä ruohonjuuritasolta alkaen. Siitä viimeisin puolitoista vuotta on mennyt eurooppalaisessa huippuorganisaatiossa kaiken nähneen kiekkokonkarin apuvalmentajana.

Verkot vesillä Tshekissä

Libor Sulak teki Pelicansille toissa kaudella Liigassa 42 ottelussa 9+23=32 tehopistettä. Pelicans havittelee häntä nyt takaisin takalinjoilleen. Kuva: Mirja Hussain

Valmentajista pelaajiin. Pelicans etsii akuutisti vahvistuksia puolustukseensa, mutta rakentelee myös tulevan kauden joukkuettaan.

Urheilutoimenjohtaja Laukkanen ja hänen työparinsa Tommi Turunen olivat viime viikolla Tshekissä pelaajatarkkailumatkalla. Kiikarissa on hiomattomia timantteja, jotta lahtelaisyleisölle olisi ensi kaudella tarjota Libor Sulakin tai Hynek Zohornan peluri, jollainen tämän kauden Pelicansista on puuttunut.

Mistä puheen ollen, Sulak sai juuri tällä viikolla lähtöpassit KHL-seura Severstal Tsherepovetsista. Kyseessä olisi ennestään tuttu pelaaja ja täydellinen vastaus pakkivajeeseen. Pelicans on hänen kannoillaan ja tekee kaikkensa napatakseen paluumuuttajavonkaleen katiskaan.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi