Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Iltalehti: Niemelä korvaa Niemisen Pelicansin peräsimessä

Pelicansin Liiga-miehistön uudeksi päävalmentajaksi huhuttu Tommi Niemelä valmensi lahtelaisseuran C-, B- ja A-nuoria kausilla 2009 -2015. Kuva: Pertti Louhelainen

Iltalehden saamien sisäpiiritietojen mukaan Tommi Niemelä aloittaa Lahden Pelicansin päävalmentajana ensi kaudesta alkaen.

Niemelä, 36, työskentelee parhaillaan toista kautta Sveitsin liigan Lausannessa, jossa hän toimii Ville Peltosen apuvalmentajana.

Tommi "Hölö" Niemelällä on vahva Pelicans-tausta, sillä hän valmensi seuran juniorijoukkueita kausilla 2009–2015 ennen kuin hyppäsi Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajaksi.

Niemelän suurin saavutus valmentajana on alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus, johon hän luotsasi Pikkuleijonat vuonna 2018.

Pelicansin nykyisen päävalmentajan Ville Niemisen sopimus Lahdessa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Iltalehden tietojen mukaan Niemisellä ei ole tiettävästi sopimusta ensi kaudesta vielä minkään seuran kanssa.

Neljän ottelun mittaisen tappioputkensa lauantaina Sportin vieraana päättänyt Pelicans on Liigan sarjataulukossa sijalla 12. Lahtelaiset ovat keränneet 18 pelaamastaan ottelusta 23 pistettä maalierolla 43–54.

Aleksi Sammalisto
aleksi.sammalisto@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi