Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Pelicansin pakasta löytyi toinenkin voittava maalivahti

Pelicansin maalivahti Atte Tolvasesta tuli kolmesta nummelalaisveljeksestä ensimmäinen SM-liigaa pelannut, kun Pelicans kävi voittamassa Jukurit.

"Ei tässä mitään erityistä jännitystä ollut, kun on jo sen verran ikää", Atte Tolvanen sanoi debyytistään Liigassa. Kuva: Antti Yrjönen

Helsingin IFK:n perjantaina Lahdessa nollannut Tomi Karhunen jatkaa jääkiekkoliigan maalivahtitilaston kärkipaikalla sataprosenttisella saldolla, koska Pelicansilla oli vetää pakastaan toinenkin voittava torjuja.

Sittemmin Pohjois-Amerikan kaukaloihin kadonneen Jakub Skarekin kakkosmieheksi keväällä palkattu Atte Tolvanen, 24, luisteli lauantaina kaukaloon Kalevankankaalla Jukurien vieraana.

Mikkeliläiset laukoivat Tolvasen taakse kolme kiekkoa. Se ei estänyt Pelicansin täyttä pistepottia voitolla maalein 4–3.

– Perjantain pelin aikana oli vielä mielessä, että ”Karhu” taitaa jatkaa maalilla. Ei tässä kuitenkaan mitään erityistä jännitystä ollut, kun on jo sen verran ikää. Muutama vuosi sitten olisi saattanut olla toinen juttu, myhäili kauppatieteiden kandidaatti Tolvanen.

– Eihän tämä henkilökohtaisesti mikään täydellinen peli ollut, mutta voitto kuitenkin, henkäisi Tolvanen pelin jälkeen kuntopyörän päällä.

Pelicansin tehomies oli kolme maalia syöttänyt unkarilaishyökkääjä Janos Hari, 27. Harin tehopisteet kahden pelin jälkeen ovat 0+4.

Voi sanoa, että Pelicans hoiteli voiton ylivoimalla, vaikka pakkopelien tulos olikin 2–2. Pelicans pelasi ylivoimaa vain viisi minuuttia, kotijoukkue yli yhdeksän minuuttia.

Keskimmäisen piti mennä maaliin

Maalivahtivalinta oli helppo ymmärtää niin, että Tolvasellekin haluttiin tarjota heti kauden alkuun helpottava debyyttimahdollisuus.

– Halusimme, että molemmat pelaavat heti avausviikonloppuna. Karhusen suoritus perjantaina oli todella rankka. Siinä oli kaikki pelissä, taustoitti Pelicansin valmentaja Ville Nieminen.

Vihtiläissyntyinen Atte, 24, on NHL-seura Nashville Predatorsin kirjoilla olevan Eeli Tolvasen, 20, ja viidessä seurassa Mestistä pelanneen Joona Tolvasen, 27, veli.

Joona pelasi viime kaudella Puolan liigaa Podhale Nowy Targissa, mutta elää tällä hetkellä Vihdin Nummelassa koti-isänä.

Atte oli Ässien kirjoilla kaksi kautta (2011–13), mutta pelasi kuusi viime kautta Pohjois-Amerikassa. Liigapelaajaksi hänellä on erikoisesti yliopistollinen loppututkinto neljän Northern Michiganin yliopistossa vietetyn vuoden jäljiltä.

Eikö yleensä pikkuveli laiteta maalivahdiksi, mutta teillä jostain syystä keskimmäinen?

– Eeli oli vielä liian nuori, kun Joona ryhtyi laukomaan. Joten minun piti mennä maaliin.

Ässissä ei vielä liigapeliä

Tolvanen oli Ässissä kymmenisen liigaottelua kakkostorjujana, mutta amerikkalaiseen yliopistoon automaattisesti pitkän pelikiellon tuottavaa liigadebyyttiä ei osunut kohdalle.

– Yhden kerran molemmat edelläni olleet veskarit olivat kipeinä, mutta olin silloin 18-vuotiaiden maajoukkueen matkassa Sveitsissä.

Tolvanen yritti Mikkelissä myös maalintekoa. Vippauksen kohti Jukurien tyhjää maalia blokkasi isäntien Kristian Tanus korkealla mailalla. Tolvanen teki viime kaudella yhden maalin yliopistopeleissä.

Montako pelattua liigaottelua olisi sopiva tavoite tälle kaudelle?

– Kaikki pelataan, mihin valmennus komentaa. Totta kai yritän haastaa ”Karhun” tosissaan.

Pelicansin tehokkainta antia Kalevankankaalla oli ykkösylivoima. Keskellä laukojan paikalla oleva Jesse Ylönen ja viivamies Topi Jaakola iskivät maalin viisikon kahdessa ensimmäisessä ylivoimavaihdossa Harin pohjustaessa. Pelin voittomaali oli taitelija Juhamatti Aaltosen soolo.

Pasi Peltola
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi