Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

"Jos saamme ukkoja maailmalle, joskus se maksaa takaisin" – Pitkä artikkeli kertoo, mistä Pelicansin kunnianhimoisessa pelaajapolussa on kyse

Pelaajien kehittäminen ohjaa kaikkea tekemistä Pelicansissa. Polkua on alettu rakentaa juniori-ikäluokista lähtien, ja työtä ohjaa urheilulääketieteen huippunimi Harri Hakkarainen. Tilipäivä koittaa niille, jotka sen ansaitsevat, sanoo seuran pääomistaja Pasi Nurminen.

Ovatko Casimir Jürgens, Jesse Ylönen ja Santtu Kinnunen seuraavat pelaajat, jotka lähtevät Pelicansista isompiin ympyröihin? Muutaman viime vuoden aikana muualle ovat harpponeet etunenässä Iikka Kangasniemi, Jussi Olkinuora, Hynek Zohorna, Oliwer Kaski, Jesse Saarinen, Jakub Skarek, Libor Sulak, Juhani Tyrväinen ja Mikko Kousa. Kuva: Anssi Hietamaa

Jääkiekkomaailmassa on ravintoketju, jossa jokaisella seuralla on oma paikkansa. Pelicansin asema siellä on kirkastunut muutaman viime vuoden aikana. Kulunut vuosi on suorastaan alleviivannut sitä.

Hyvä puoli on, että Lahdella on tällä hetkellä vahva vetovoima urallaan eteenpäin menevien nuorten kykyjen suuntaan.

Huono puoli on, että nuo kyvyt eivät pysy Pelicansissa pitkään, vaan jatkavat vauhdilla eteenpäin suurempiin ympyröihin.

Huono ja huono – riippuu keneltä kysytään. Jos lahtelaiskatsojilta, monia varmasti harmittaa, että tähdenlennot tuppaavat jäämään täällä niin lyhyiksi, usein yhden kauden mittaisiksi.

Pelicansin Pasi Nurminen ei usko lyhytnäköiseen menestyksen tavoitteluun. Kuva: Antti Yrjönen

Jos taas kysyy Pelicansin pääomistajalta Pasi Nurmiselta, näkemys on paljon valoisampi.

– Niin Lahden Pelicansissa, Heinolan Peliitoissa kuin koko päijäthämäläisessä ketjussa urheilullinen menestys eli mestaruuden voittaminen on tietenkin tavoitteena. Mutta meille urheilullista menestystä on myös se, että tästä putkesta tuotetaan ulospäin pelaajia parempiin, suoraan sanottuna isopalkkaisempiin sarjoihin.

Tässä Pelicans onnistui esimerkiksi viime kaudella erittäin hyvin, Nurminen painottaa.

– Jos pitkällä aikavälillä saamme työnneltyä ukkoja ympäri maailmaa, jossain vaiheessa se maksaa meille takaisin, hän uskoo.

– Pitää olla pitkäjänteisyyttä. Se ei ole ollut hyve päijäthämäläisessä jääkiekossa.

Töitä ilman titteliä

Päijäthämäläinen ketju ja pitkäjänteisyys. Pelicans on tehnyt toimintaympäristön rakentamisen eteen viime vuosina määrätietoisesti töitä. Siitä on viestitty myös ulospäin, mutta aihe ei ole yhtä seksikäs kuin se, mitä lippulaivan eli Pelicansin liigajoukkueen ympärillä tapahtuu.

Yksi esimerkki kokonaiskuvan hankalasta hahmotettavuudesta: Pelicans palkkasi keväällä palvelukseensa urheilulääketieteen valtakunnallisen kärkinimen Harri Hakkaraisen, mutta hänen roolinsa on niin monitahoinen, ettei hänelle ole annettu selkeää titteliä.

Hakkarainen itse kutsuu ­itseään – yllätys yllätys – ”yleismies Jantuseksi”.

Lue myös: Mihin asti Pelicans-hyökkääjä voi yltää? Valmentajan mukaan vaikka NHL-pelaajaksi tai Suomen pääministeriksi
 

Lyhyimmin hänen työnkuvansa voi tiivistää näin: Hakkaraisen tehtävä on valvoa ja rakentaa päijäthämäläistä pelaajapolkua niin, että juniorityö on laadukasta ja polku kulkee mahdollisimman saumattomasti organisaation eri osiin, junioreista Pelicansiin ja Mestis-yhteistyöseura Peliittoihin. Hän toimii eräänlaisena valmentajien valmentajana.

Tällä hetkillä Pelicansin liigajoukkueen pelaajajalostamossa hiotaan pääasiassa muualta hankittuja, huolella scoutattuja löytöjä. Tavoite on, että tulevaisuudessa liigaryhmä koostuisi vahvemmin pelaajista, jotka ovat tulleet Pelicans-pelaajapolulle jo juniori-ikäisinä.

Hakkarainen tunnetaan parhaiten urheilulääkärinä, mutta hän on myös pitkän linjan valmentaja, Pasi Nurminen alleviivaa.

– Harri on ollut vahvasti rakentamassa niin KalPan kuin ­Kärppien jääkiekkopolkua. On tietoa ja taitoa, miten siellä on toimittu ja mitä laitettu kuntoon. Että miten toteutuu se pitkän linjan suunnitelma, että ruvetaan oikeasti tuottamaan omia pelaajia.

Poikkeuksellinen valmentajapolku

Mitä sitten Oulussa ja Kuopiossa on laitettu kuntoon, ja mitä Lahdessa on vielä laittamatta? Antaa Harri Hakkaraisen vastata.

– Laaja kysymys, mutta yksinkertaistettuna voi sanoa, että pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus, hän tiivistää.

– Ne ovat samat asiat oikeastaan kaikissa organisaatioissa. Vaikka ne on Kärpissä ja KalPassa laitettu aikanaan kuntoon, niin ei niitä varmaan betoniin ole muurattu.

Pikavoittojen tavoittelu ja lyhytnäköinen menestysjahti on urheiluseurojen helmasynti.

– Nämä ovat strategisia ja asenneasioita. Puhutaan urheilijan ja yksilön kehittämisestä usean vuoden ajan, eikä katsota vain yhtä tai muutamaa ottelua ja niissä saavutettuja pisteitä. Katsotaan pelaajan kehittymistä urheilijana ja ihmisenä.

Urheilulääketieteen huippuosaaja Harri Hakkarainen aloitti keväällä Pelicansin palveluksessa. Hän kuvailee olevansa organisaatiossa "yleismies Jantunen". Kuva vuodelta 2013. Kuva: Vesa Tapiola

Yhdessä asiassa Pelicansin viestintä johtaa hiukan harhaan. Hakkaraisen paimentama päijäthämäläinen ”pelaajapolku” ei koske vain pelaajia, vaan myös valmentajia.

– Sellaista ei minun käsitykseni mukaan ole ollut missään organisaatiossa, Hakkarainen sanoo.

Pelicansissa juniorivalmentajille tehdään kerrallaan kahden vuoden sopimukset kyseisen juniori-ikäluokan valmentamisesta. Kun pelaajat siirtyvät seuraavaan ikäluokkaan, valmentajat siirtyvät perässä.

– Että olisi jatkumo, jossa valmentaja ja pelaajat menisivät yhtä matkaa polkua eteenpäin, Hakkarainen linjaa.

– Uskomme, että meiltä löytyy joka alueelle tietotaitoa valmentajien kouluttamiseen. Ei niin, että ”käypä kurssi”, vaan me tehdään se työ täällä sisällä itse, Pasi Nurminen selventää.

Jatkumoon kuuluu sekin, että pelaamisen perusperiaatteet ja peli-identieetti ovat jatkossa samat kaikissa joukkueissa polun varrella. Pelicans-identiteetin mukaiset linjanvedot on teroitettu selviksi kaikkien joukkueiden valmentajille C2-juniori-ikäluokasta ylöspäin.

Kyse ei ole siitä, että jokaisen joukkueen pelitavan täytyisi olla täysin yhteneväinen keskenään.

– Ne ovat enemmänkin henkilökohtaiseen taitoon ja luisteluun liittyviä asioita. Että tulisi pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan sitä peliä, mitä vaaditaan, Hakkarainen sanoo.

Mestis-pelaajaralli hallintaan

Tärkeä lenkki kokonaisuudessa on Pelicansin Mestis-yhteistyöseura Heinolan Peliitat.

Siellä pelaajapolkuajattelusta saadaan hyötyä irti jo nyt. Peliittojen päävalmentajana aloitti tänä vuonna Vesa Petäjä, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus valmennustöistä Pelicansin juniori­organisaatiossa. Kolme viime kautta hän valmensi Pelicansin A-nuoria ennen siirtymistään Peliittoihin kesken viime kauden.

Fysiikkaharjoittelun ohjelmat ovat Pelicansissa nykyään suurilta osin yksilöllisiä eri pelaajilla. ”Sen puolen valmentajat ovat nykyjääkiekossa tosi isossa roolissa”, sanoo Pelicansin kokenut hyökkääjä Juhamatti Aaltonen. Kuva: Antti Yrjönen

Petäjä tuntee suurimman osan niistä nuorista pelaajista, joita Lahdesta Heinolaan lainataan. Se on iso edistysaskel verrattuna entisaikojen silmittömiin pelaajaralleihin, jotka ovat olleet monien Mestis-seurojen todellisuutta.

Jos homma toimii, asetelma palvelee niin Peliittojen joukkuepeliä, siellä pelaavien pelaajien kehittymistä kuin myös Petäjän kehittymistä valmentajana.

– Hän on erittäin määrätietoinen nuori kaveri, joka on halukas oppimaan kaikkea. Kuka tietää, mihin asti se riittää. Toivottavasti mahdollisimman pitkälle, Nurminen sanoo.

Kovaa mutta kivaa työtä

Oliwer Kaski on kenties paras mannekiini, jota Pelicans voi käyttää mainosmaisena esimerkkinä onnistuneesta pelaajakehityksestä Lahdessa.

Kasken viime kausi oli satumainen. Raakileena Lahteen tullut pakki voitti Liigassa puolustajien pistepörssin ja runkosarjan parhaan pelaajan Lasse Oksanen -palkinnon. Päälle hän sai MM-kultaa Leijonissa ja NHL-sopimuksen Detroit Red Wingsiin.

Kaskea jäi kaihertamaan HIFK:lle hävitty puolivälieräsarja, mutta muuten muistot Lahdesta ovat yksinomaan hyviä.

– Oli huippujoukkue ja kivaa koko kauden. Se ehkä näkyikin siinä, että moni pelaaja otti isoja steppejä, Kaski näkee.

Oliwer Kaski ponnisti Pelicansista NHL:n ja Leijoniin. MM-kisoista Suomeen palatessa mukana oli Slovakiassa voitettu maailmanmestaruuspokaali. Vierellä toinen kultaleijona Niko Ojamäki. Kuva: Päivi Tuovinen

Kivaa. Se on olennainen sana. Jos ulkopuolisena tarkkailijana käy katsomassa Pelicansin treenejä, siellä ei useinkaan näytä kivalta, vaan jäällä tehdään lujasti töitä.

Arki voi silti olla kivaa, ja mielellään saisikin olla.

– Teimme tosi kovaa hommia, mutta myös nautimme siitä ajasta, Kaski vahvistaa.

Sitten sana kiertää ja hyvät vaikutukset kasautuvat.

– Pelaajat puhuvat paljon keskenään. Ei kukaan mene seuraan, jota ei tunne ollenkaan, Kaski sanoo.

Hakkaraisen maine vetää

Tunnettua on, että sopimus­asioita puntaroidessaan pelaajat haluavat tietää, kuka joukkuetta seuraavalla kaudella valmentaa.

Pelicans pyrkii siihen, että pelaajat haluaisivat tulla Lahteen riippumatta siitä, kuka kulloinkin sattuu olemaan liigajoukkueen päävalmentajana. Että Pelicansin maine seurana ja organisaationa olisi pysyvästi korkea ja vahva vetovoimatekijä.

– Luojan kiitos ajattelu ei ole mennyt vieläkään siihen, että katsotaan pelkästään seuraavan kauden europussia, vaan ajatellaan, mitä se voisi olla, jos tehdään oikeanlaisia töitä vähän pidempi pätkä. Ja sitten otetaan jostain muualta se isompi palkka, paycheck, Pasi Nurminen sanoo.

Yksittäiseksi vetovoimatekijäksi voi laskea Harri Hakkaraisen osaamisen ja maineen, vaikka hänen työmaansa onkin suurimmilta osin junioripuolella eikä liigajouk­kueen parissa.

Lue myös: Pääkokki Niemisen keittiössä porisee persoonallinen pata: "Toinen vuosi on se, missä mitataan"
 

Tästä on jo yksi kiistaton esimerkki. Konkaripakki Topi Jaakolan hankinnassa Hakkaraisella oli merkittävä vaikutus. Jaakola, 36, oli lähes koko viime kauden pelaamatta ja pohti sinä aikana uransa jatkoa.

– Kuntoutuksesta haluan sanoa, että urheilijan on tehtävä työ itse. Mutta miten tehtiin ja miksi tehtiin – siinä Harrin panos ja vaikutus oli ihan korvaamaton. Sitä ei voi liikaa korostaa, Jaakola sanoo.

– Hänen kauttaan myös keskustelut tänne suuntaan käynnistyivät. En voi sanoa, että olisin pelkästään Harrin perässä tullut tänne. Oli muitakin asioita, joilla oli merkitystä, mutta tietysti Harrin roolilla ja ammattitaidolla oli merkitystä.

Jaakolalla on pitkä yhteinen historia Hakkaraisen kanssa jo Kärppien ajoilta ja Suomen maajoukkueesta. Samoin on Pelicansin toisella kansainvälisen tason konkarilla, Juhamatti Aaltosella.

Tasapäistämisen aika on ohi

Nimet eivät ratkaise, vaan tavat, joilla asioita tehdään.

Fysiikkaharjoittelu on Pelicansissa entistä vähemmän punttien nostamista isoissa ryhmissä ja entistä enemmän yksilöllisesti suunniteltua harjoittelua, jossa keskitytään henkilökohtaisten heikkouksien parantamiseen ja vahvuuksien vahvistamiseen. Pelaajien tarpeet ovat hyvin erilaisia. Toiset juoksevat enemmän, toiset nostavat enemmän punttia.

– Sellaista se on alkanut olla ulkomaillakin niissä seuroissa, joissa olen pelannut. Jos joku pelaa enemmän, hän tekee fysiikkaharjoitukset vähän eri tavalla, ja joka pelaa vähemmän, tekee vähän enemmän, Juhamatti Aaltonen kertoo.

Pelicansin liigajoukkueen fysiikkavalmennuksesta vastaa Tommi Pärmäkoski. Formulatähti Sebastian Vettelin entinen kuntovalmentaja on ehtinyt hankkia jo jääkiekonkin puolella vahvat kannukset.

Tommi Pärmäkoski vastaa Pelicansin liigajoukkueen fysiikkaharjoittelusta. Kuvassa hän ja János Hári (oik.) seuraavat, kun Taavi Vartiainen kyykkää. Kuva: Antti Yrjönen

– Pärmä ja Harri ovat fysiikkapuolella aikamoisia velhoja. Se on nykyjääkiekossa tosi isossa roolissa, mitä tehdään jääkiekon ulkopuolella, Aaltonen sanoo.

– Pelaajat uskaltavat sanoa, jos on jotakin. Sitten tehdään oma ohjelma. Ei tarvitse pelätä sanoa, etten pysty tekemään tuota tai tuota.

Pärmäkosken ohella tiimiin voi laskea fysioterapeutti Juha Nakarin, joka aloittaa jo yhdeksännen kautensa Pelicansin liigajoukkueessa. Nakarin tehtävänä on pitää terveet pelaajat terveinä ja hoitaa loukkaantuneet kuntoon niin nopeasti kuin mahdollista. Toimenkuva ulottuu vielä tätäkin pidemmälle, sillä hierontapöydällä pelaajat saattavat kertoa luottamuksellisesti murheistaan, joista valmennuskaan ei tiedä.

– Hän on aliarvostettu mies kulissien takana. Huippuammattilainen, jonka työmäärä on iso, Oliwer Kaski kehuu.

Piiri ei saa käydä liian pieneksi

Pasi Nurminen on Pelicansin pääomistaja, hallituksen jäsen ja liigajoukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja. Hän on moneen kertaa korostanut, ettei halua eikä yritä tehdä kaikkea itse, vaan pyrkii keräämään ympärilleen ­itseään fiksumpia ihmisiä hoitamaan omia erikoisalueitaan.

Mikäpä on kerätessä, jos verkostoillaan pystyy. Organisaatiossa on useilla avaintonteilla ihmisiä, joiden ansiot ovat kiistattomat.

Kaiken pitäisi mennä hyvin, kunhan piiri ei käy liian pieneksi, ajatukset ummehdu ja silmät ­sokeudu liiallisen tuttuuden edessä.

Yksi riskitekijöistä on paluumuuttajien pestaaminen. Pelicans on vuosien varrella tehnyt monia nimekkäitä hankintoja, kun omat kasvatit ja muut Lahdessa läpilyöneet pelaajat ovat palanneet turkoosipaitaan. Paperilla yhtälö näyttää täydelliseltä, kun seura saa myyvän pelaajakasvon ja usein vieläpä alennettuun hintaan, mutta kaukalossa todellisuus lyö joskus kivuliaasti kasvoille.

Keväällä 2017 Pelicansilla oli menestyssauma, ja joukkuetta vahvistettiin kauden aikana tuntuvasti. Niistä hankinnoista Justin Hodgman oli huti ja Karri Rämö kaukana huipputasostaan. Olisi ollut hullua jättää Rämö ottamatta, kun hän oli saatavilla, mutta samalla olisi pitänyt pitää huoli, ettei joukkueen maalivahtitilanne sotkeudu. Siinä valmennusjohto ei onnistunut.

Juhamatti Aaltonen teki läpimurtonsa ja kehittyi tähtipelaajaksi Lahdessa kymmenen vuotta sitten. Hän palasi Pelicansiin tänä vuonna uskoen, että saa uransa täällä takaisin nousuun. Kuva: Antti Yrjönen

Nyt katseet kohdistuvat kahteen konkariin. On poikkeuksellista, että Pelicansissa pelaa kaksi jääkiekon maailmanmestaria. Heistä Juhamatti Aaltonen on paluumuuttaja, Topi Jaakola ei, mutta Jaakolankin hankinnassa henkilösuhteiden merkitys oli ilmeinen. Aaltonen, Jaakola, Harri Hakkarainen ja Pasi Nurminen kuuluivat kukin omissa rooleissaan kevään 2011 maailmanmestariryhmään.

Aaltosen ja Jaakolan tasoiset pelaajat eivät pelaisi Lahdessa, jos heidän urakäyränsä osoittaisivat oikeaan suuntaan.

Jaakolan tapauksessa riski on pienempi, ja kysymys kuuluu lähinnä, pysyykö hän ehjänä läpi kauden. Aaltonen on arvaamattomampi tapaus. Viime kevät oli tuttua Aaltosta hyvässä ja pahassa: huikeita tehoja ja temppuja, mutta myös ohipeli-iltoja ja joukkuepelistä lipsumista. Tilastot näyttävät hyviltä, mutta pisteistä huomattava osa kertyi murskavoittopeleistä. Kriittisimmissä pudotuspeleissä, kun kokenutta ratkaisijaa olisi kaivattu, Aaltonen ei noussut esiin.

Nurminen ei provosoidu, kun hänelle esittää spekulaation Aaltosen uran jatkumisesta laskusuuntaisena.

– Uskon, että hän tulee pelaamaan mallikkaan kauden, hän sanoo ja hymyilee tietäväisen näköisenä.

Milloin mitaleita?

Linjaukset kuulostavat fiksuilta, ja tulokset puhuvat toistaiseksi puolestaan. Lahteen tullaan kehittymään ja Lahdessa kehitytään.

Jos katsoo ruohonjuuritasolta eli junioreista alkaen, päijäthämäläinen pelaajapolku kulkee vielä aika kapeilla pitkospuilla, mutta rakennuspalikat sen leventämiseen ovat vankat.

Vaan kuinkahan paljon yleisöä kiinnostaa liturgia pelaajapolusta, jos liigajoukkue jää kerta toisensa jälkeen mitalipelien ulkopuolelle? Eikö seura lausu ääneen mitään mitalitavoitteita millään aikajänteellä?

Keväällä 2012 Pelicans päätti kauden hopeamitalit kaulassaan. Sitä ennen tai sen jälkeen Lahdessa ei ole mitaleita saavutettu. Kuva: Juha Tanhua

Pasi Nurminen huokaa syvään.

– Kyllä tässä on tarkoitus ihan joka kausi menestyä.

– Millä menestystä sitten mitataan? Onko se aina vain mestaruus, kun kyseessä on suomalainen menestyshullu – ja nimenomaan menestyshullu, ei urheiluhullu – kansa? Totta kai me teemme sen eteen töitä, että mestaruus joskus tulee.

Sitten tulee hiukan konkretiaa, viimeinkin.

– Olen joskus heittänyt, että tässä alkaa olla kohta sata vuotta täynnä koko seuran historiassa. Mestaruuttakin on Viipurin Reippaan nimissä joskus juhlittu, Nurminen muistuttaa.

Viipurin Reipas voitti kultaa historian ensimmäisellä SM-kaudella vuonna 1928. Jos ja kun Viipurin-ajat luetaan mukaan Pelicansin seurahistoriaan, voi laskea, että mestaruuden uusimista on jahdattu reilut 91 vuotta.

– Olisi ihan hyvä, ettei siihen sataa vuotta menisi.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi