Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Jatkoaikasankari: ”Tuntui älyttömän hyvältä laittaa kiekko reppuun”

Iikka Kangasniemi iski jatkoajalla voittomaalin entistä seuraansa vastaan. Kuva: Mirja Hussain

Vielä viime kaudella Pelicansia edustanut Iikka Kangasniemi oli yhtä hymyä matsin tauottua. Pieni taikuri ei pystynyt pukukoppikäytävällä pidättelemään hyvää oloaan. Ylivoimalla syntynyt 2–1-voittomaali tuli makeaan saumaan ja ennen kaikkea makessa paikassa.

– Onhan näissä Pelicans-peleissä pieni ekstralataus. Täytyy rehellisesti sanoa, että tuntui älyttömän hyvältä laittaa kiekko reppuun, Kangasniemi sanoi.

Kangasniemen edellinen kamppailu oli runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Sen jälkeen häntä ei ole liigajäillä nähty.

– Ensimmäinen erä oli pientä hakemista, mutta sen jälkeen koneeni lähti käyntiin. Oli kaikin puolin hauskaa pelata, illan hahmo sanoi.

"Nukutaan hyvin ja palautellaan"

HIFK pelasi ylivoimaisesti sarjan parhaan ottelunsa. Pelicansin esitys ei hurraahuutoja aiheuttanut. Etenkin lahtelaisryhmän hyökkäyspeli jäi todella paljon vajaaksi. Kangasniemi ei kuitenkaan huokaise helpotuksesta. Sarja on kaikkea muuta kuin taputeltu.

– Keskiviikko tulee todella nopeasti vastaan. Pelicans antaa varmasti kaikkensa. Jos me emme ole valmiina, kyyti tulee olemaan kylmää.

Kangasniemellä oli selvä resepti siihen, miten voittopeli tulee käsitellä.

– Nukutaan hyvin ja palautellaan vielä paremmin.

Tuleeko tällaisen matsin jälkeen uni muka helposti?

– Saattaa se vähän aikaa kieltämättä ottaa. Kahvia ei ainakaan kannata illalla enää nauttia, hyväntuulinen Kangasniemi naurahti.

Kangasniemen mukaan IFK:n kärsivällisyys palkittiin. Helsinkiläiset pelasivat vahvan pelin. Vieraat loivat tukun loistavia maalipaikkoja. Vaikka osumatarkkuus jättikin toivomisen varaa, eivät helsinkiläiset alkaneet tuskailla.

– Mielestäni pelasimme fiksusti. Jaksoimme jauhaa omaa peliämme kärsivällisesti. Silloin kun siinä onnistumme, niin tuloskin seuraa yleensä perässä.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi